Keväiset tervehdykset kaikille

Posted on

Voitteko kuvitella, meidän pieni mies täyttää parin viikon päästä 1vuotta. Minulla ei ole enää vauvaa, vaan touhukas taapero. Eilen viimeksi istuin ystäväni kanssa kahvipöydässä ja taivastelimme sitä kuinka nopeasti tämä vuosi on mennyt. Vastahan tuo pieni nyytti syntyi ja nyt järjestelemme jo synttäreitä. <3 Kun nyt katson taaksepäin mennyttä vuotta on se ollu ehdottomasti positiivinen ja ihana vuosi. En vaihtaisi mitään. Poika ja koko perhe olemme saaneet olla terveinä. Hymypoika on valloittanut meidät, lähisuvun ja myös lähikaupan myyjät. 🙂 Nykyään meidän kauppareissut kestää, kun E valloittaa hymyllään kaikki muut kaupassa olijat. 🙂 Välillä mietin aikaa synnytykseen asti ja sekin oli ihana kokemus, mieluusti kokisin sen vielä joskus uudestaan, mutta annetaan pojan vielä hetki kasvaa ja nautitaan elämästä näin kolmestaan.

Tulevaisuuden näkymät ovat aika selvät. Minä olen hoitovapaalla sinne saakka, kun E täyttää 3vuotta. Sitten sen jälkeen kaikki on vielä auki. Tosin nyt syksyllä palailen koulunpenkille. Nyt ainakin näyttää siltä, että suurimman osan syksystä saan olla kotona E:n kanssa, käyn koululla vaan tenttimässä muutamia kursseja. Ennen joulua olisi sitten tiedossa harjoittelu vastasyntyneiden osastolla, tämän lisäksi yritän päästä syksyllä tekemään vielä jonkun harjoittelun pois alta. Niin, ja E menee sitten mun koulu-/työpäivinä mummulle hoitoon. Mummuhan ilmoitti, että hän sitten haluaa hoitaa pojan, ettei sitä laiteta muualle hoitoon. No, tämä sopii minulle. 🙂

Mutta täällä elämä rullaa eteenpäin, harvemmin enää on aikaa blogia päivittää, mutta silloin tällöin voin tänne käydä jotain kirjoittamassa. Ja niistä uusista vauvoista…. katsellaan mikä tilanne on vuoden päästä. 😉 Ihana kevättä kaikille ja nauttikaa elämästä <3


Uusi vuosi

Posted on

Heips kaikki ja oikein hyvää uutta vuotta!

Aikaa on taas vierähtänyt aivan liian kauan edellisestä postauksesta. Kliseisesti täytyy todeta, että on ollu hieman muuta ajateltavaa tässä viime aikoina eikä ole paljon ehtinyt tietokonetta avata. Mutta meille kuuluu oikein hyvää. Poitsu kasvaa kauheen kovaa vauhtia, reilun kolmen kuukauden päästä meillä vietetään 1-vuotis synttäreitä. Miettikää! Mihin tämä aika menee?? Vastahan tuo syntyi ja nyt ollaan jo tässä vaiheessa.

Poitsu on kasvanu tosi paljon ja ottanu kiinni samanikäisiä kavereitaan, jotka syntyessään olivat reilusti yli 50cm ja painoakin oli lähemmäs 4kg. 🙂 Touhua riittää päivisin, ja tässä vaiheessa täytyy ehkä olla jokseenkin tyytyväinen, että meillä liikutaan vaan peruttaamalla, kierimällä jne. Kovasti koitetaan konttausasennossa hytkyttää itteensä ja voi sitä päivää kun poika pääsee liikenteeseen… sit saa tämä äiti juosta. 😀

Kampurajalan kanssa elämä sujuu vallan mainiosti. Tuntematon ei edes erota enää kumpi jalka on kampura ja kumpi tavallinen. Nyt kengät on ollu käytössä vaan öisin ja päiväunilla ja se on sujunu ihan hyvin, mitä nyt yöllä pyöritään joka suuntaan ja sit kenkien kanssa ollaan jumissa pinnojen välissä jne. Ei paljon pinnasuojat auta. Tänään kävimme ostamassa matkasängyn. Viime viikon olimme lomalla ja poika nukkui yöt matkasängyssä. Kaikki meni tosi hyvin ja rauhallisesti, joten päätettiin sit hankkia myös kotiin moinen.

Töihin ilmoittelin ennen joulua, että jään hoitamaan poikaa kotiin sinne saakka kun täyttää 3vuotta. Tiedättekö miten ihanan vapauttavaa se oli. No, syksyllä koitan saada opintoja kuitenkin tehtyä eteenpäin, mutta anoppi lupas että hoitaa poikaa sit sillon kun mulla on koulua.

Tässä ollaan myös vuosipäivän lähellä. Tänään Facebook muistutti minua siitä, mitä tapahtui 2vuotta sitten. On jotenkin haikea olo, mutta ehkä niin piti tapahtua, että saatiin sitten tuo meidän pieni silmäterä turvallisesti maailmaan. Taidamme käydä kuun lopussa sitten viemässä kynttilän taas muistolehtoon. <3

Mutta tässä meidän kuulumisia näin lyhykäisyydessään. Jospa seuraavaan postaukseen ei menisi näin pitkä aika. Ihanaa kevään odotusta teille kaikille! <3


Joulun odotusta

Posted on

Pahoittelut jälleen siitä, että blogi on ollut kovin hiljaa viime aikoina. Ei vaan yksinkertaisesti ole ollut aikaa istua koneelle ja kirjoitella. Aika poitsun kanssa on mennyt vauhdilla. Viikonloppuna juhlimme 6kk synttäreitä. Meidän pikkukirppu on kasvanut hurjaa vauhtia. Viime viikolla neuvolassa paino siirtyi jo kaksinumeroiselle luvulle ja pituuttakin on tullut syntymästä lisää kohta 25cm. Poika on luonteeltaan iloinen ja kovin nauravainen, oikea hurmuri. ”Flirttailee” kaikille uusille ihmisille, varsinkin jos sen saa tehdä jostain turvallisesta paikasta kuten äidin sylistä. Mutta eipä ole tainnut olla kauppareissua, ettei joku tuntematon olisi hymyillyt pojalle leveästi takaisin. On jotenkin ihana nähdä miten poika levittää ympärilleen iloa ja hyvää mieltä. Isovanhemmat ja muut sukulaiset on seonneet. Niistä ei kannata edes enempää kertoa. 🙂

Arki rullaa siis hyvin. Kampurajalanhoito sujuu mainiosti ja juuri käytiin hakemassa uudet isommat kengät. Kuukausi sitten saimme myös kirurgilta luvan vähentää kenkien käyttöä, ja nyt kengät on käytössä 16tuntia/päivä. Käytännössä silloin kun poitsu nukkuu. Mutta me on nyt pidetty kenkiä niin että yöunien jälkeen pidämme vielä sen aikaa että tunteja tulee n.9-11. Ja illalla sitten laitamme kengät jalkaa klo n. 18-19. Päivällä sit saatamme kerryttää vielä tunteja jos on pidempiä automatkoja jne. Mutta lattialla leikkiessä on pääosin ilman kenkiä ja sekös vasta kivaa on. Melkoiset voimat tuon pojan jaloissa on noiden tankokenkien ansiosta. meillä on olohuoneen lattia pieniä lommoja täynnä, kun poika nostaa jalat ylös ja paiskaa jalat suoraan lattiaan. Täytyy vahtia, että jalkojen alla ois kokoajan jotain pehmeää, mutta valitettavasti se ei enää ole niin helppoa kun poika liikkuu.

Niin, ja meidän pojalla on nyt sitten virallisesti kaksi huoltajaa. Vajaa puolivuotta siihen meni, että saatiin adoptio asia hoidettua. Tai eihän se niinkään meistä ollut kiinni vaan näistä muista tahoista. Mutta pääasia, että se asia on nyt sitten kunnossa. Puolisoni on pitänyt nyt pari viikkoa isyyslomaa ja on ollu kyllä kiva lomailla koko perheen voimin. Mulla äitiysloma jatkuu helmikuun puoleen väliin. Sen jälkeen pidän kertyneet kesälomani pois ja puolisoni on tuolloin isäkuukaudella. Kesäloman jälkeen sitten jään kotiin toukokuuhun 2019 saakka. Tai ainakin töistä olen pois sinne asti. Keväällä pitänee selvitellä noita opintoja, että mitähän sitä niiden kanssa sitten tekisi. No, se on sitten kevään murhe, nyt nautin arjesta pojan kanssa ja valmistelemme pikkuhiljaa pojan ensimmäistä joulua. <3 eilen puolisoni muistuttikin minua, että viimeiseen kahteen jouluun en ole voinut ottaa viiniä, kun olen ollut raskaana. Mutta tänä jouluna aion nauttia jouluruoan kanssa pari lasia punaviiniä. 🙂

Minä haluan toivottaa teille kaikille jo nyt hyvää joulun odotusta, rauhallista joulua ja onnea vuodelle 2017! (kun en tiedä milloin tässä taas ehtii istahtaa koneelle)


Paluu arkeen

Posted on

Pahoittelut, että blogissa on ollut melko pitkään hiljaista. Yksinkertaisesti ei vaan ole ehtinyt istua sen vertaa koneen ääreen, että olisin jotain ehtinyt kirjoittaa. Kesä on mennyt vauhdilla. Ristiäiset pidettiin viikkoa ennen juhannusta ja ne meni todella hyvin. Saimme paikalle kaikki meille tärkeät ja läheiset ihmiset. Minun omat isovanhemmatkin saapuivat paikalle, mikä oli minulle ehkä tärkein asia. Olin aina toivonut, että saisin lapsen ennen kuin heistä aika jättää. Ja nyt se toteutui ja vielä niin että molemmat tulivat ristiäisiin. Uskoisin kyllä, että ensi keväänä he molemmat juhlivat myös pojan 1-vuotis syntymäpäiviä. Pikku miehemme sai kasteessa nimen Eeli Eino Oskari. Etunimi oli meille ollut selvillä jo pitkään. Muita nimiä jouduttiin vähän hakemaan, mutta helposti nekin sitten löytyivät. Nimen taustaa sen verran, että Eeli tulee minun puolen suvusta. Minun ukkini isä oli Eeli. Eino tulee puolisoni puolelta, oli appiukkoni vaari ja Oskari minun puolelta, isäni ukki. Halusimme nimen tulevan suvusta ja mieluiten jonkun ns. vanhan nimen. Uusilla nimillä kikkailu ei ole meidän juttu. Eeli sai kasteessa viisi kummia, molempien veljet puolisoineen sekä minun ensimmäisestä kummilapsesta tuli nyt sitten minun lapseni kummi. Tilaisuus oli hyvin meidän näköinen. Pappi oli ihana. Pari ystäväämme tuli auttamaan meitä järjestelyissä ja hoitivat keittiötä juhlien ajan. Vanha naapurimme tuli kuvaamaan juhlat. Oli ihanaa kun kenenkään vieraista ei tarvinnut hoitaa kuvausta, vaan kaikki vieraat näkyivät kuvissa. Kasteen lopuksi ystävämme lauloi Johanna Kurkelan Ainutlaatuinen-biisin, ja silloin näytti monella vieraalla menevän ”roska silmään”.

Kesäkuun lopussa saimme pojalta kipsin pois jalasta ja pääsimme aloittelemaan tankokenkähoidon. Nyt tankoilua takana jo reilu kuukausi ja meidän mielestä kaikki on menny tosi hyvin. Ensi viikolla olisi taas kontrolli sairaalalla, että saa nähdä mitä mieltä kirurgi asiasta on. Iho on pysynyt oikein hyvänä. Mitään hiertymiä ei ole tullut joten kenkiä on voitu pitää se 23tuntia päivässä. Pahimpien helteiden aikaan ollaan kyllä pidetty kenkiä pidempään pois jaloista, kun kiukun määrä on ollut valtava. No tietäähän sen itsekin miltä tuntuu jos lämmintä on +25astetta ja pitäisi olla koko ajan sukat ja kengät jalassa. Nuo kengät tulevat Tampereelta ja edustaja sanoi, että yleensä 3kk pidetään 23tuntia vuorokaudessa jonka jälkeen vähennetään unikäyttöön. Eli elättelen toiveita että meillä edessä enää vajaa pari kuukautta tuota kokopäiväistä kenkäilyä.

Meillä koittaa arki ensi viikolla, kun koulut alkavat ja puolisoni lähtee töihin. Saa nähdä miten saamme Eelin kanssa aikamme kulumaan. 😉 Otamme päiväohjelmaan pitkät kävelylenkit. Ilmoittauduin vauvamuskariin mikä on perjantaisin. Alkuviikosta olisi kai tuossa melko lähellä seurakunnan vauvakerho, missä voisi ainakin käydä piipahtamassa.

Neuvolakäynnit on menny vaihtelevasti.6vkon neuvolalääkärikäynti oli hermoja raastava.Nuori lääkäri joka sai mut taas hermostumaan. Käynnin parasta antia oli ehkä se, että viikossa Eeli oli lyhentynyt sentin ja jotta lääkäri sai Eelin käyrille niin laittoi ohjelmaan jonkun keskosmerkinnän. Seuraavalla viikolla kun sit mentiin hakemaan rotarokotetta niin neuvolantäti ihmetteli, kun koneen mukaan sitä ei voikaan vielä antaa. No, poisti sit sen keskostäpän ja saatiin eka rota-annos. Seuraava neuvolakäynti menikin sitten taas hyvin, kun paikalla oli tuo vanhempi neuvolantäti. Pituutta Eeli oli kasvanu kuukaudessa 6cm ja painoa oli tullut lisää vajaa pari kiloa. 3kk neuvolassa komeilee siis lukemat 59,5cm ja 6470g. En tiiä meneekö nyt missä käyrillä, mutta pituus menee ainakin niin pystysuoraan ylöspäin ja paino sit meni alaspäin. 😀 Tuossa neuvolassa saatiin sit toinen rota-annos ja molempiin reisiin tuikkasivat rokotukset. Hyvin meni, vaikka kauhee huutohan siitä tuli. Äidin sydän hajos kyl vähän. Eikös äidin sylin pitäs olla turvallinen paikka ja nyt sit siinä sylissä tehdään tuommosta ilkeyttä. 🙁 Onnex poika ei tuosta muista enää mitään. Seuraava neuvola ois sit syyskuun alussa ja sillon taas paikalla lääkäri. Mä en ehkä kestä. Onnex paikalla on sillon mun äitiysneuvolantäti. Sille voi sit ihan suoraan sanoo, jos alkaa joku ärsyttään ja se kyllä tietää miten meitä pitää käsitellä. 😀

Kesä on muuten menny nopsaan ihan lomaillessa. Oltiin reilu viikko pohjosessa mummulassa. Sit meillä on ollu vieraita ja viimeseks oltiin tuossa muutama päivä Tallinnassa. Nyt sitten kun arki alkaa niin pysymme visusti kotona. 😉 Puolisoni sai päätettyä miten pitää isyyslomansa joten niitä tuntuu riittävän. 😀 Kahden kuukauden odotuksen jälkeen saimme myös kaupungilta maksusitoumuksen adoptioneuvontaan. Parin viikon päästä tulee sitten sosiaalityöntekijä käymään meillä ja sen jälkeen saamme toimittaa kaikki paperit käräjäoikeuteen. Onhan tässä siis kestänyt, mutta tähän mennessä tosiaan se jumitus oli kaupungin päässä. Jos maksusitoumuspaperi ois saatu heti kun PeLa sen pyysi niin meillä olisi nyt jo paperit käräjäoikeudessa ja mahdollisesti päätöskin olisi jo olemassa. Mutta nyt siis mennään näin. Pääasia, että tämäkin asia saataisiin mahdollisimman pian päätökseen.

Tämmöistä siis tänne. Arki rullaa ja vauvamme kasvaa kovaa vauhtia. Koitan taas jossain vaiheessa ehtiä naputtelemaan jotain edes pikaisesti, ettei tulisi näin kauhean pitkiä tekstejä. 😀


Anteeksi :)

Posted on

Siis oho… nyt on kyllä edellisestä kerrasta vierähtäny melkoisesti aikaa. No, mutta toisaalta tässä on eletty ihan perus vauva-arkea. On ulkoiltu, syöty, vaihdettu kakkavaippoja, puklailtu, pesty pyykkiä jne. 🙂 Ja edelleen joka päivä tirautettu muutama kyynel siitä onnesta ja kiitollisuudesta, että poika on täällä. <3

Poika kasvaa ihan kamalaa vauhtia. Eilen pituutta oli jo huimat 54,5cm ja painoa 4550g. 🙂 Mihin se äidin pieni vauva hävisi??? 😉 Eilisestä voisin tosiaan kirjoitella vähän enemmän sillä sehän oli nyt sitten taas itselleni aivan kamalan rankka päivä. Eilen koitti se päivä, kun pojan piti mennä sinne akillesjänteen tenotomiaan, eli kampuran takia akillesjänne katkaistiin. No, alkuviikolla selvittelimme anestesiaa. Käytännöt vaihtelee niin paljon sairaaloittain. Toisissa tuo katkaisu tehdään ihan paikallispuudutuksessa ja toisissa kevyessä humautuksessa jne. No, meille jäi auki se, mikä on pojan anestesia. Sen tiesimme että sitä ei tehdä puudutuksessa. Itse toivoin kovasti että kun kyseessä on niin pieni operaatio, että se tehtäisiin ihan humauttamalla. Maanantaina saimme sitten puhelimeen anestesialääkärin joka kertoi että toimenpide tehdään ihan kunnon unessa. Ja mikä kamala ahdistus itselleni tuli siitä, että tuolle pienelle laitetaan hengitysputket jne. 🙁 Olin ihan paniikissa. Leikkausta edeltävänä iltana nukahdin pojan viereen itkien ahdistusta ja pelkoa. Eilen aamulla sitten meidän piti olla osastolla jo kukon pierun aikaan. Eka oli kipsin poisto ja sen jälkeen minä sain itse kylvettää pojan. Ensimmäisen kerran. <3 Poitsu oli itse rauhallisuus vaikka oli syönyt edellisen kerran ennen klo 3. Olin varautunut siihen, että huutoa riittää kun ruokaa ei tule. Mutta siinäpä hän nukkui sitten minun sylissä siihen asti kun tuli aika lähteä leikkuriin. Kirurgi kävi moikkaamassa meitä ja kertoi vielä toimenpiteen kulun. Totaalinen romahtaminen tuli itselleni kun laitoin pojan sairaalan sänkyyn ja hänet vietiin pois huoneesta.Pelko siitä, että jotain menee vikaan sai mut ihan hysteeriseksi. Kokoilin itseäni siellä huoneessa varmaan puolisen tuntia ja sitten lähdettiin puolisoni kans käymään kaupassa, että saadaan jotain syötävää osastolle.

No melko pikaisesti sitten käytiin kaupassa ja kun tultiin takasin osastolle niin kirurgi tuli tosi sit meitä moikkaan ja kertomaan leikkauksesta joka oli menyt hyvin, juuri niin kuin oli suunniteltu. Poika oli vielä heräämössä. Sitten tuli taas itku. Helpotus. Juteltiin sit vähän meidän taustoista ja siitä kohtelusta ja palvelusta mitä on tuolla sairaalalla tässä vuosien varrella saatu. Tuntu, että kirurgi ymmärsi vihdoin meidän tuskan ja ahdistuksen. Pahoitteli omasta puolestaankin sitä, että meitä on kohdeltu millon mitenkin. Tuosta jutustelutuokiosta ei mennyt varmaan kuin 15minuuttia niin hoitaja tuli huikkaamaan että menee hakemaan pojan heräämöstä. Oli kuulemma jo kiukkuisena siellä alkanu mekastamaan. Ja kun poika vihdoin kärrättiin huoneeseen, tippui iso kivi sydämeltä ja jälleen tuli itku. Nyt se oli ohi. Nyt ei tarvitse pelätä. En menettänyt pientä. Loppupäivän poika oli kovin väsynyt. Söi kyllä hyvällä ruokahalulla, mutta nukahti samantien. Illalla sitten jaksoi olla jo hetken aikaa hereillä ja voitte vaan kuvitella mitä tapahtui sitten yöllä, kun itse olisin kaivannut unta. 😀 Niin, poikaa ei väsyttänyt. Hän halusi valvoa. Millon nousin laittamaan tuttia, millon kitistiin niin että poika piti ottaa syliin jne. Nukuin maksimissaan 5tuntia. (edellisenä yönä 4tuntia). Mutta ihan sama. Kirurgi tulikin heti aamulla ennen kahdeksaa käymään ja tsekkasi pojan varpaat ja sanoi että saadaan lähteä kotiin. JEEEE!!! Nyt sitten elellään tämän viimeisen kipsin kanssa kolmisen viikkoa ja sitten päästään kipsistä eroon. 🙂 Itselle tuli kovin turvallinen olo, kun kirurgi antoi meille hänen oman kännykkänumeronsa, että jos jotain kysyttävää tulee ilta- tai viikonloppuaikaan niin voi aina soittaa. Kun ei tuolla sairaalalla muut tuosta hoidosta tiedä (paitsi toinen lasten kirurgi, jonka numero siinä lapussa oli kans).  Nyt sitten ollaan jo vihdoin kotona ja kaikki on hyvin. <3

Niin, mutta jos jotain ihanaa ja iloistakin asiaa tähän vielä kirjoittelisin (olihan tuokin ihan iloinen asia, että kaikki meni hyvin). Alkuviikosta suuntasimme pojan ja puolisoni kanssa klinikalle. Minä olin varannut sinne ajan jälkitarkastukseen. Ja voi että… meinaspa sielläkin itku tulla, kun päästiin näyttämään poikaa ihmeiden tekijöille. 🙂 Kyllä siellä riitti lirkuttelijoita. 😀 käytävällä odotellessamme ja jutellessamme kätilöiden kanssa yksi klinikan lääkäreistä meni ohi ja tokaisi: ” miten niistä tuleekin noin nättejä, tehdään lisää vauvoja.” 😀 Ja meidän oma hoitava lääkäri sitten alkoi puhumaan jo pakastetun alkion siirrosta. 🙂 Ja kyllä hän kertoi myös että ihan on hyvät edellytykset tehdä vaikka uusi IVF-hoitokin. Ne heittäytyi vallan mahdottomiksi siellä. Vaikka enpä pistäisi vastaan vaikka jonkun ajan kuluttua jotain tämän suuntaista lähdettäisiin kokeilemaankin. 😉 Pitkään juteltiin oman lääkärin kanssa ja kiitokseksi veimme hänelle pienen lahjan ja pojan kuvalla varustetun kortin. Saimme myös pojan valokuva-albumiin kuvan missä hän on lääkärin sylissä. Niin ja klinikalta poika sai lahjaksi pehmopupun. Oli kyllä aivan loistava käynti ja nyt sit varmaan jonkun aikaa pysymme pois tuolta (vaikka ainahan me voidaan ohi ajaessa käydä poikaa siellä näyttämässä).

Nyt on tosiaan kaikki ns. viralliset jutut takana ja on aika alkaa keskittymään ristiäisten valmisteluihin. Juhlat on viikon päästä ja paljon on vielä tehtävää. Niinpä tämä mamma hörppää nyt aamukahvinsa kitusiin ja alkaa keskittymään ristiäisjuttuihin.


Kuulumisia tohinan keskeltä

Posted on

No niin, eipä sitä ole paljoa ehtinyt tässä tietokonetta availemaan, saatikka kirjoittamaan jotain. 🙂 Ei sillä, poitsu nukkuu kyllä hyvin myös päivällä, mutta jotenkin sitä ei vaan ole saanut sitten aikaiseksi raapustaa teille kuulumisiamme. No yritetään nyt, edes jotain. 🙂

Arki rullaa täällä ihan mukavasti. Pojan kanssa hengaillaan kotosalla ja nyt kun ilmatkin on näin upeat niin koitetaan ulkoilla mahdollisimman paljon. Elämä kipsin kanssa on sujunut ihan mallikkaasti ja edessä olisi vielä pari kipsin vaihtoa ja sitten kesäkuun alussa tuo minun pelkäämä akillesjänteen tenotomia eli katkaisu. Silloin vietämmekin sitten päivän ja yön sairaalassa pojan kanssa. Tulee olemaan sitten itselleni hyvin raskas päivä. Mikään muu ei itseäni juurikaan pelota, mutta tuo nukutus. Koitin udella kiurgilta nukutuksesta, mutta hän antoi hieman ympäripyöreän vastauksen. Lähinnä kun toimenpide on hyvin pieni, kestoltaan ehkä 2min + kipsaus, että joutuvatko laittamaan hengitysputket jne. Toivoisin niin, että tuo tehtäisiin vaan kevyessä humautuksessa. Mun sydän varmaan hajoaa jos tuolle pienelle laitetaan hengitysputki. 🙁 Tiedän kyllä, että pienempiäkin vauvoja leikataan ja heille tehdään isojakin sydänleikkauksia, mutta nyt täytyy sanoa, että oma on oma. Se pienikin asia tuntuu oman lapsen kohdalla ihan kauhean suurelta ja pahalta. Ja tietenkin tähän liittyy vahvasti myös tuo oma menettämisen pelko, joka vaivasi minua koko raskauden. Leikkaus on aina riski, joten tiedostan myös sen varjopuolet. Ja menettäminen… Se olisi jotain ihan kammottavaa. Itken jo nyt, kun mietinkin tulevaa leikkausta. 🙁

Synnytyksestä kirjoittaessani en muuten muistanut ollenkaan kertoa kokemuksiani doulasta. No, lyhyesti: Parasta! Siis voi hyvänen aika. Ehkä meidän kohdalla vielä sattui doulan kanssa kemiat niin hyvin yksiin, että vaikkei oltu nähty ennen synnytykseen menoa kuin pari kertaa niin tuntui kuin oltaisi tunnettu pidempäänkin. Aivan loistavaa. Ja mikäli tulevaisuudessa vielä päädyn synnyttämään niin ihan varmasti otan doulan mukaan. Samaa mieltä on myös puolisoni jolle jäi myös tosi hyvä mieli synnytyksestä. 🙂 Että miettikää ihmeessä doulan käyttöä, vaikka se oma puoliso siellä synnytyksessä paikalla olisikin.

Havahduin tässä toissapäivänä siihen, että aloin kaipaamaan sitä pyöreää raskausvatsaani ja sen sisällä potkivaa tyyppiä. Jossain määrin pidin siitä vatsasta. Samaten kolmen viikon aikana olen useaan otteeseen itkenyt sitä, kun näen tuon pienen pojan kasvavan. Eihän minulla kohta enää ole sitä pientä vauvaa… 🙁 Ne pienet tulitikun ohuet sormet ovat saaneet ylleen pienen rasvakerroksen. Samoin leuanalle on tullut toinen leuka ja posketkin ovat nyt niin pyöreät. Poika viettää päivässä jo useamman tunnin hereillä, ärisee, örisee ja päästelee kaikkia ihmeellisiä ääniä. Katselee jo tarkkaan ympärilleen. Niin, ja on muuten poika kietonut jo molemmat vanhemmat pikkusormensa ympärille. Että saa nähdä miten hienosti tässä vielä käy. 😉

Adoptioprosessi ei ole vielä edennyt juuri mihinkään. Paperit on laitettu eteenpäin, mutta nyt siellä PeLassa odottelevat kaupungilta maksusitoumusta ja jotain tietoja. Viime viikolla kävin isyydentunnustuksessa. Kyllä meinasi mennä hermot siihenkin touhuun, kun eka he eivät tienneet mitä sinne pitää kirjoitella kun isyyslaki on muuttunut. Verenpaineet nousi jo melkoisesti jo pelkän puhelinkeskustelun aikana. Onneksi itse käynti lastenvalvojalla oli sitten helpompi nakki, ja hän pyyteli vielä anteeksi sitä säätämistä. No, mutta jospa tämä jossain vaiheessa etenisi mutkattomasti. Onhan tässä kaikkea muutakin huolta ja stressiä, että ei jaksaisi enää noista asioista stressata.

P.S. Ette muuten usko, mutta en ole vieläkään saanut Kelalta päätöstä äitiyslomasta! Katselin juuri tänään noita omia tietojani Kelasta ja edelleen siellä odottelevat työnantajalta sitä yhtä paperia. Pikkusen alkaa kismittämään! Niin, ja nyt kun opintovapaani katkaistaan vaan sairausloman perusteella, mikä on kuitenkin minulle palkallista äitiyslomaa on työnantaja hakenut Kelalta sairauspäivärahaa! Mikähän soppa tästäkin syntyy… Pahoin pelkään, että tämä ei pääty hyvin. 🙁

 


Posted on

Kiitos kaikille onniteluista <3 Lämmittää mieltä kovasti.

Täällä on nyt vietetty jo ensimmäinen äitienpäivä, vaikka täytyy myöntää, että se tuntui ihan päivältä muiden joukossa. Tähän asti jokainen päivä on tainnut olla minulle äitienpäivä. <3

Meille kuuluu oikein hyvää. Pikkumies sai viime viikolla ensimmäisen kipsin jalkaansa. Hän oli kovin reipas, nukkui koko kipsauksen ajan. Ylihuomenna on edessä kipsinvaihto ja samalla reissulla saamme käydä kylvettämässä pojan sitten lastenosastolla. Kotonahan tuo kylvettäminen ei oikein onnistu tosiaan sen kipsin kanssa, joten on tosi kiva että sairaalassa tämä asia on sitten järjestetty. Poika syö todella hyvin. Ollaan naurettukin jo monta kertaa sitä, miten päivittäin syödyn maidon määrä kasvaa. 🙂 Meillä mennään nyt pelkällä korvikkeella. Oma maito on semmosta liurua, ja kun poika on tottunut syömään pullosta jo sairaalasta asti niin imetys oli melkoista huutoa. Muutaman kerran sitten pumppasin maitoa pulloon ja annoin pullosta rintamaitoa, mutta kun se on semmosta liurua niin ei poitsu ollu kovin tyytyväinen. Ja sitten päätin, että miksi kiusaan poikaa tuolla. Ihan varmasti hän kasvaa myös korvikkeella (onhan serkkunsakin kasvaneet) ja itselleni on pääasia, että poika on tyytyväinen ja saa mahansa täyteen. Nyt meillä sitten nukutaan yötkin hyvin. Viime yönä syötiin klo 23, klo 2,30 ja 5.30. Itekin on paljon virkeämpi olo, kun saa nukuttua tuommoisia 3tunnin pätkiä joka yö.

Puolisoni oli viime viikon ja on tämänkin viikon sairaslomalla. Kyllä sekin on melkoista showta. Hän on oikeutettu isyyslomaan, mutta saamme Kelaa varten jonkun lapun vasta sitten kun tämä adoptioprosessi lähtee liikenteeseen. Viime viikon lopulla haimme maistraatista virkatodistukset jotka meidän pitää nyt sitten toimittaa adoptiotoimistoon. Ihan jännä nähdä kuinka kauan tässä seuraavassa projektissa sitten menee. Mutta pääasia on, että poika voi hyvin ja ilman virallisia papereitakin me olemme perhe ja poika on myös puolisoni. 🙂

Ilmatkin ovat olleet aivan mahtavat, joten olemme päässeet joka päivä ulkoilemaan. On muuten ollut aivan ihanaa päästä kävelemään tuonne ulos. Ei tarvitse pelätä, että vauvalle kävisi jotain ja liitoskivutkaan eivät vaivaa. Mutta onhan tuo kävely vielä semmoista köpöttelyä, mutta kyllä se tästä. 😉 Nauttikaahan tekin auringosta! <3


Rakkaudesta sekaisin <3

Posted on

Anteeksi pitkä tauko blogin päivityksessä, mutta ehkä sen sallinette sillä siihen on erittäin hyvä syy. 🙂 Meidän pieni poikamme näki päivän valon perjantaina 29.4.2016. <3 Eilen, kaksi päivä myöhemmin kotiuduimme sairaalasta ja koitamme nyt sopeutua tähän uudenlaiseen arkeen. Mutta kirjoitellaanpas jotain pääkohtia viime aikaisista tapahtumista.

Maanantaina 25.4. kävimme äitipolilla kontrollissa ja keskustelemassa lääkärin kanssa synnytyksen käynnistyksestä. Kaikki oli kunnossa ja lääkäri ehdotti, että synnytys käynnistettäisiin keskiviikkona 27.4. jolloin alkaa rv 39. Eli hyvillä fiiliksillä kotiin pakkailemaan sairaalakassia valmiiksi. Lääkärin kanssa sovimme, että ballongin laiton jälkeen jään osastolle odottelemaan tilanteen etenemistä. Tämä sen takia, että minä ja puolisoni saamme rauhassa levätä ja nukkua, eikä tarvitse hermoilla synnytyksen käynnistymisestä. Ja samalla pystyvät osastolla seurailemaan minun verenpaineita.

Keskiviikko aamu koiti ja suunnistimme aamupäivästä äitipolille. Ensin istuin taas käyrillä n. 20min jonka jälkeen pääsin lääkärille. Ballongin laitto oli minulle ainakin hyvin helppo toimenpide. En tuntenut sitä lainkaan. Paineen tunne tuli vasta sitten kun nousin jalkeille. Ballongin laiton jälkeen kätilö vei minut sitten osastolle. Keskiviikko menikin sitten osastolla hengaillessa. Alkuun ballongi aiheutti paineen tunnetta ja pientä menkkamaista kipua. Iltaa kohti tuo kipu helpottui vaikka koitin pysyä mahdollisimman paljon liikenteessä. Ensimmäinen yöni sairaalassa oli melkoinen kokemus. Sänky oli aivan kamala. Nukuin yön todella huonosti. 1-2 tunnin pätkissä ja sitten oli aina pakko kääntää kylkeä jne.

Torstai aamuna klo 10 lääkäri tuli sitten ottamaan ballongin pois. Se lähtikin ihan vetämällä. Siitä sitten tavarat matkaan ja kohti synnytyssalia jossa puhkaistiin kalvot klo 11. Salissa odottelinkin supistuksia jotka alkoivat kyllä, mutta kovin vaimeina. Pari tuntia taisimme odotella supistuksia ja sitten klo 13 alettiin tiputtamaan oksitosiinia. Tehokas aine. Supistuksia alkoi tulla. Annosta nostettiin vähän väliä ja supistukset pahenivat. Koitin pysyä liikenteessä mahdollisimman paljon. (anteeksi, mutta ajantajuni on varmaan kadonnut jossain vaiheessa) Ensimmäisenä kivunlievityksenä käytin ihan suihkua. Lämmin suihku oli aika ihana ja siellä vierähti aikaa noin 40min (suihkusta tulon jälkeen huoltomiehet tulivat paikalle sillä joku viemäri oli vuotanut alakertaan. Aiheutin sairaalalle vesivahingon). Tämän jälkeen kivunlievityksenä kokeiltiin kohdunsuunpuudutetta (tai joku vastaava). Se ei kuitenkaan tehonnut kovin hyvin. Kärvistelin jonkin aikaa ja sitten pyysin jo vahvempaa kipulääkettä. Ja siinä ei kauaa mennyt kun paikalle tuli nukkumatti laittamaan epiduraalipuudutuksen. Kokemuksena ei nyt mikään kovin ihana, varsinkin kun ensimmäinen pisto osui suoraan verisuoneen. Mutta taivas aukeni sen jälkeen. Ihana puudutus. Sillä mentiinkin sitten koko loppu synnytys.Puolen yön jälkeen oli pakko ottaa parin tunnin unet, kun homma eteni kovin hitaasti minun kohdalla. Kätilöillä kyllä riitti kiirettä, kun synnäri oli täynnä. Joutuivat soittamaan lisää henkilökuntaa töihin.

Jossain vaiheessa pidettiin oksitosiinista puolen tunnin tauko, että vauva ei ala stressaamaan. Oli ihan hyvä, sillä sain taas nukuttua hetken aikaa. Aamuvuoron vaihtuessa oli kohdun suu 8cm auki ja sain häpyhermopuudutuksen ja lisää epiduraalipuudutetta. Joskus klo 9 pintaan alkoi olla ponnistamisen tarve. Alkuun pikku treeniä ponnistamisesta ja siitä sitten enemmän tosissaan kunnon ponnistamista. Klo 9.38 maailmaan saapui huutava 10 pisteen poika. <3 Itku tuli aivan välittömästi ja sitähän riitti. Siihen tunnetilaan ei vaikuttanut mikään mitä minulle sanottiin. Synnytyskassiin olin kuitenkin pakannut vauvalle vaaleanpunaiset vaatteet. Olihan meille luvattu 99% varmuudella tyttövauvaa. (kotona oli siis laatikot täynnä tyttöjen vaatteita). Toinen mitä kätilöt kertoivat vauvan synnyttyä oli, että hänellä on kampurajalka. Mikään näistä tiedoista ei saanut minua itkemään tai murehtimaan. Itkin valtoimenani sitä onnea mitä tuona hetkenä koin. Niitä kyyneliä mitä olin tuskissani ja peloissani pidätellyt sisälläni koko raskausajan. Nyt minä olin oikeasti äiti. Minulla on ihana pieni poika joka on terve ja me olemme nyt ihka oikea lapsiperhe.

Pienen poikamme strategiset mitat syntyessä olivat 45,5cm ja 3070g. <3

Nyt olemme aloittelemassa arkea kotona ja eihän tässä ole ehtinyt tehdä muuta kuin ihastella pienokaista. Paljon kaikkea puuhaa on edessä. Keskiviikkona menemme sairaalalle kun kipsaushoito aloitetaan. Perjantaina tulee sitten neuvolantäti kotikäynnille. Adoptiopaperit pitäisi saada kasaan ja lähetettyä eteenpäin jne. On tässäkin hirveesti hommia, mutta tuo poika vaan on niin ihana ja rakas, että  sen vuoksi me tehdään mitä vaan. 🙂 Mutta paljon on vielä taisteleltava. Tästä se elämä pienen pojan kanssa alkaa. <3

 


Ohjeita ja neuvoja

Posted on

Tässä on nyt 9kk saanut kuulla enemmän ja vähemmän ohjeita ja neuvoja siitä miten vauva muuttaa meidän elämän, mitä kaikkea vauvalle pitää hankkia ja miten tulee viettää äitiysloma jne. Ohjeita satelee ympäriinsä. Niistä saa lukea lehdistä ja netistä. Niitä saa kuulla kavereilta ja tuttavilta. Tähän asti olen lähinnä naureskellut näille ohjeille, ja niin teen kyllä edelleenkin, mutta täytyy myöntää, että pidemmän päälle se on alkanut myös ärsyttämään. Ymmärrän sen, että jokainen haluaa auttaa, mutta toisaalta en minä ainakaan voi mennä neuvomaan ketään toista siitä miten hänen tulee toimia ja tehdä. Tämä kirjoitus voi olla hieman provosoivakin, mutta toivon, että se pistäisi ihmiset miettimään sitä mikä on oikeasti tärkeää ja mikä ei.

Tässä yleisiä neuvoja ja ohjeita mitä olemme kuulleet jo useasti.

Kun vauva syntyy niin te, ette voi enää samalla tavalla harrastaa. Miksi ei voida? Meitä on talossa kaksi aikuista. Minä olen vauvan kanssa päivät kotona, voin mennä ulkoilemaan vauvan kanssa vaikka joka päivä, juosten tai kävellen. Puolisoni tulee töistä kotiin iltapäivällä jonka jälkeen hän voi hoitaa vauvaa ja minä pääsen vaikka lenkille/puntille/kauppaan. Puolisoni voi taas tämän jälkeen mennä treenaamaan, kyllä minä saan parina iltana viikossa lapsen itse nukkumaan.

Vauvan synnyttyä teillä ei ole enää yhteistä/omaa aikaa. Miten niin ei ole? Edelleen meitä on kaksi aikuista. Työpäivän jälkeen omaa aikaa voi ottaa kumpi haluaa. Ja tällä hetkellä meistä kumpikaan ei edes kaipaa mitään yhteistä aikaa. Me olemme olleet yhdessä 24/7 viimeiset 9vuotta. Pian meitä on kolme ja aiomme nauttia perhe-elämästä jokaisen hetken. Meidän tukiverkkomme ovat hyvin heikot, mutta olemme sen tiedostaneet jo ennen raskautta. Miksi meidän vauvan syntymän jälkeen pitäisi lähteä elokuviin tai ravintolaan kahdestaan, kun ei me sitä olla tähänkään asti tehty? Meille riittää kyllä kahden keskiseksi ajaksi ihan se pieni hetki tuossa omalla terassilla, kun vauva nukkuu ja saadaan nauttia vaikka lasilliset viiniä. Vauva tulee olemaan meidän mukana ja jos se on jollekin muulle ongelma niin se on hänen ongelmansa, ei meidän.

Hankinnoista olen kuullut paljon ohjeita ja neuvoja.

Matkarattaat on ihan ehdoton hankinta. Missä me tarvitsemme matkarattaita? Minä olen päivisin kotona vauvan kanssa, minulla ei ole autoa käytössä joten kunnon vaunut ovat ainoat millä täällä tekee mitään. Kerran viikossa jos käymme ruokakaupassa niin sen reissun voi varmaan tehdä ilman matkarattaitakin? Niin, mutta shoppailureissut. Niin, mitkä??? Matkustaminen. Meillä ensimmäinen matka tulee suuntautumaan pohjoiseen vauvan ollessa alle 2kk vanha. Ja koska olemme reissussa pidemmän aikaa tulee vaunujen olla mukana. Eihän noihin matkarattaisiin voi pientä vauvaa edes laittaa nukkumaan muuten kuin turvakaukalossa tai sitten pitäisi hankkia jotkut deLuxe mallit joihin saa jonkun kopan. Olemme pohtineet matkarattaiden hankintaa, mutta ne hankitaan sitten kun siltä tuntuu ja vauva on isompi. En viitsi turhaan ostaa tänne nurkkiin tavaraa pyörimään.

Matkailu tulevana kesänä kannattaa unohtaa. Miksi? Eikös pienen vauvan kanssa matkailu ole kaikkein helpointa. Vauva nukkuu paljon ja ruokakin on vielä helppo, kun se kulkee mukana. Voidaanhan tästä tietenkin tehdä joku ongelma, mutta meille se ei ole semmoinen. Toivon, että vauva tottuu jo heti pienenä siihen, että meillä reissataan paljon autolla ja  matkat ovat suht pitkiä. Ja palatakseni taas tuohon parisuhteeseen ja omaan aikaan niin me molemmat saamme voimia arkeen siitä, että teemme pieniä matkoja. Joten aiomme jatkaa sitä myös vauvan kanssa.

Tällainen rasva (merkki x) kannattaa sitten vauvalle hankkia. Menin apteekkiin ostamaan rasvaa vauvalle ja löysin tuon kyseisen rasvan. Onneksi apteekkari tuli paikalle ja kyseli mihin käyttöön tuo rasva tulisi. Kiitos hänelle! Siinä minulle selvisi, että tuo kyseinen rasva on lääkäreiden suosittelema rasva vauvoille joilla on kuiva iho. No, eli olisin ihan turhaan tuommoisen rasvan ostanut, varsinkin kun vauvan ihosta ei ole vielä mitään tietoa. Otin sitten ihan tavallisen perusvoiteen.

Rautavalmisteena kannattaa käyttää tätä (merkki y). Niin, no en ole vielä tähän mennessä tarvinnut lisärautaa. Enkä varmaan tule tarvitsemaankaan, kun loppuraskaudessa hemoglobiini yleensä alkaa jo nousta.

Äitiyslomalla pitää hemmotella itseä ja levätä. Juu, olen hemmotellut itseäni herkuilla. 😀 En harrasta muutenkaan mitään hierontoja, kasvo- tai jalkahoitoja joten miksi nyt pitäisi? Minä olen ainakin nauttinut siitä, että olen saanut tehdä asioita joista nautin, vaikka leipomisesta tai ruoan laitosta. Olen saanut katsella televisiota, ottaa aamulla pitkän lämpimän suihkun jne. Eniten olen nautiskellut kuitenkin siitä möykästä mikä mahassa käy. Olen suunnitellut ristiäisiä jne.

Tässä nyt muutamia ohjeita ja neuvoja mitä tässä on tullut vastaan. Ihan hyväähän ihmiset varmaan näillä tarkoittaa, mutta miksi pitää neuvoa? Ja varsinkin kun jokainen varmasti tekee itse ne omat päätökset kasvatuksen ja ostosten suhteen. Jos nyt joku haluaa maksaa minulle kasvohoidon niin siitä vaan, en pistä vastaan, mutta en itse semmoiseen rahaa laita. Tai jos joku haluaa ostaa meille matkarattaat niin sen kun ostaa. Näistä asioista saa varmaan tappelun aikaiseksi monen kanssa, mutta haluan vaan tällä sanoa sen, että välillä voi miettiä kannattaako kaikkia ohjeita ja neuvoja jakaa, varsinkaan äidille joka on raskaana ja hormoonien vallassa? Mutta ehkä tämä nyt tästä asiasta. Toivon, että jokainen saa tehdä ihan ne omat hankintansa omassa tahdissa. Ja viettää perhe-elämää kuten itse haluaa. Kiitos! <3

 

 


H-hetki lähestyy ❤️

Posted on

Pari päivää sitten oli käynti äitipolilla vauvan koko- ja synnytystapa-arvion merkeissä. Ennen lääkärin tapaamista istuin 20min käyrillä. Vauva oli ollu koko aamun kovin aktiivinen, mutta just käyrillä olon hän sitten nukkui. Eli hän ei tee yhteistyötä terveydenhuollon henkilökunnan kanssa. 😉 no, käyrillä meni ihan hyvin. Sit jännityksellä odottamaan, että onko paikalla se lääkäri jonka meille luvattiin sillä aulan taululla sen nimeä ei lukenut. Ajat oli noin 30min myöhässä, mutta lääkäri oli se, ketä toivoin. Huh! Yksi suuri huoli putosi hartioilta. Alkuun siinä sitten juteltiin lääkärin kanssa kuulumisista ja sitten ultraamaan minkä kokoinen ja kuinka päin meidän vauva masussa oli. Pää löytyi sieltä mistä pitikin eli nätisti raivotarjonnassa siellä jo oltiin. Seuraava huokaus pääsi siinä vaiheessa kun lääkäri ilmoitti, että painoarvio rv37 on noin 2700g. Jes! Meille ei tule mitään isoa sokerivauvaa, millä edellinen lääkäri minua jo pelotteli. Meidän vauva on kasvanut tasaisesti keskikäyrän alapuolella, ja laskettuna-aikana tulisi painamaan noin 3300g.

Sitten lääkäri tutki vielä kohdun suun tilanteen, kun sanoin ettei mitään hajuakaan siitä onko paikat missä kuosissa. Ja hups! Yllätys oli suuri niin meille kuin lääkärille. Paikat pehmentyneet ja kohdunsuu sentin jo auki. Lääkäri oli sitä mieltä, että meillä synnytään ennen laskettua-aikaa. 🙂 tämän jälkeen juteltiin vähän niistä mun peloista ja mun verenpaineista. Verenpaineet on ollu pikkusen koholla, joten niitä nyt seurataan ja jos ne ei tuosta laske edes kotona niin puolentoista viikon päästä synnytys olisi tarkoitus käynnistää ballongin avulla. Mittainen nyt paineita kotona pari kertaa päivässä ja ens viikolle varaan käynnin neuvolaan (oma neuvolantäti on kyllä lomalla) ja sit seuraavalle viikolle uusi käynti äitipolille missä tilanne tsekataan uudestaan. Itselle tuli heti todella helpottunut olo, ja nyt en enää stressaa edes niitä paineita. Olen valmis synnyttämään vaikka heti. En malta enää odottaa, että saan tuon mönkijän mahasta syliini.

Olo on ollut viime päivinä melko väsynyt ja kivulias. Alaselkä ja häntäluu, sekä nivuset on kokoajan kovin kipeät. Liikkuminen sattuu. Istuminen sattuu. Mutta ei tartte auttaa, kyllä minä ite saan ja pystyn. 😀 enkä niistä jaksa edes valittaa. Onhan ne ikäviä ja hankaloittaa päivittäistä elämistä, mutta kuuluu asiaan. Suht helpolla tässä on tähän mennessä kuitenkin selvitty. Nyt koitan pitää vaan pääni kasassa. Vauvan liikkeethän on muuttunu ihan selkeesti, mutta kyllä huolestun heti jos vauvalla onkin hieman rauhallisempi päivä. On itselleni jotenkin helpottavampaa se, kun toinen puskee ja tunkee niin että välillä ihan sattuu, kuin se että menee monta tuntia eikä tunnu mitään liikettä. Neuvolassa kysyikin, että onko joku musiikki mihin vauva rauhottuu. Sanoin etten tiedä, en halua soittaa semmosta, kun itelleni on parempi, että se riehuisi vaikka koko ajan. 🙂

mutta näissä tunnelmissa täällä. Saa nähdä ehdinkö kirjoittaa vielä yhden postauksen, ennen kuin vauva on täällä. <3


Äitiysloma/sairausloma

Posted on

Täällä siis vietellään Kelan mukaan äitiyslomaa. Työnantajalle toimitin juuri sairauslomalapun laskettuun aikaan asti. Kyllä lääkärin ilme oli hyvä, kun kerroin sille tilanteen. Ei ole kuulemma 15-vuoden aikana, jonka on työskennellyt äitiysneuvolassa, koskaan törmännyt moiseen. Mutta onneksi lääkäri oli sitä mieltä, että ehdottomasti näin sillä nyt minun pitää keskittyä vain ja ainoastaan siihen, että vauva syntyy pian ja kaikki muu stressi ja huoli pitää siirtää syrjään.

Äitiysloman kunniaksi kävin myös neuuvolassa ja meidän pieni oli terkan mukaaan kääntynyt vihdoin lähtökuoppiin. Ei kuulemma synny vielä hetkeen, mutta itseäni helpotti se, että nyt oltais kuitenkin oikeinpäin tulossa maailmaan. Ens viikolla on sitten äitipolilla käynti, synnytystapa-arvio. Saapi nähdä mitä siellä reissulla sit paljastuu. Jotenkin pelottaa ja jännittää ihan hirveesti taas tuo käynti, kun ne ei oo ihan putkeen menny tässä viime aikoina. Mutta jospa siellä nyt oikeesti olisi semmoinen lääkäri joka ymmärtää ja kuuntelee.

Tällä viikolla kävi myös meidän tulevat doulat kylässä. Oli kyllä ihan kivaa ja tultiin tosi hyvin juttuun. Harvoin ekalla tapaamisella pystyy noin avoimesti puhumaan asioista, mitä heidän kanssa puhuttiin. Käytiin siis läpi meidän historiaa ja puhuttiin näistä peloista. Sit käytiin läpi synnytystä. Puhuttiin siitä, mitä me odotamme doulilta jne. Lopuksi sain ohjeen kirjoittaa synnärille kirjeen siitä mitä toivon synnytykseltäni. Nyt oon sitä pikku hiljaa kirjoitellu ja tuntuu tosi hyvältä kirjoittaa asioita konkreettisesti ylös. Kirjeen toimitan varmaan ensi viikolla jo äitipolille omien paperieni sekaan ja samaa kirjettä sitten tulostellaan kummallekin doulalle sekä itselleni mukaan synnärikassiin. Kirjeeseen olen kirjoittanut meidän historiasta ja peloistani. Mitään tarkkaa suunnitelmaa synnytyksen suhteen en ala edes tekemään, kun en osaa sen kulusta sanoa mitään saatikka lääkkeistä. Vaikka synnytys pitääkin kirjata siihen vaihe vaiheelta niin enemmän olen kirjoittanut siihen toiveita mitä toivon kätilöltä jne. Itselleni on muodostunut tärkeimmäksi pointiksi koko synnytystä ajatellen se, että kemiat kätilön kanssa kohtaavat. Ja kätilön tulee omalla toiminnallaan ja asiantuntijuudellaan saada minut tuntemaan oloni turvalliseksi, ja sama homma koskee myös lääkäreitä. Jos en nytkään kestä yhtään sitä, että ilmoille heitellään asioita joita ei perustella ja ne jätetään vaan minun päähäni ja mieleen kummittelemaan niin mitä mahtaa tulla synnytyksestä jos pelkoa ja paniikkia vaan lisätään. En myöskään halua, että minut yleistetään vaan toivon, että minut kohdataan minuna itsenäni. Minua ei kiinnosta mitkään prosentit siitä, miten monta vauva kuolee synnytyksessä tai että tulee joku komplikaatio. Se ei lämmitä siinä tilanteessa yhtään, jos se osuu omalle kohdalle. Edelleen minua nimittäin vaivaa ne lääkäreiden ilmoille heitetyt asiat siitä, mikä voi olla syy siihen, että vauva kasvoi puolessa välissä raskautta alakäyrällä. Kukaan ei ole niistä sen jälkeen puhunut eikä niitä arvailuja ole myöskään kumottu. Koita tässä sitten rentoutua ja olla miettimättä asioita.

Eilen tuli mieleeni, että pitäisi varmaan pakata sairaalakassi. Vaikea pakata, kun en oikein tiedä mitä sinne ottaisi mukaan. No, tällä hetkellä mukaan olen pakannut muutamat omat sukat, imetysliivit, juotavaa, ristikkolehden ja suklaata. 😀 Eiköhän niillä pärjää. Eka ajattelin, että otan osastolle omat vaatteet, mutta tällä hetkellä tuntuu siltä että taidan nauttia niistä sairaalan vaatteista nuo pari päivää. Eipähän tule kotiin pyykkiä. 😉

Vointi on edelleen ihan hyvä omasta mielestäni. Väsymys painaa kyllä todella paljon. Viime yönäkin nukuin kuin tukki 8tuntia ja nyt alkaa jo silmät painaa. Yleensä on pakko nukkua ainakin yhdet tai kahdet päiväunet ja silti yöt menee todella hyvin. Pahoin pelkään, että tämä enteilee sitten sitä, että vauvan synnyttyä meillä ei enää nukuta. 😉 Kyllähän tuo liikkuminen alkaa olla jo melkoista puhinaa ja ähinää, mutta sitkeesti sitä yrittää vaan pärjätä ilman apuja. 😀


Pääsiäisen jälkeisissä tunnelmissa

Posted on

Niin ne viikot vaan vierii. Ens viikolla alkaisi äitiysloma. Ei kyllä tunnu yhtään siltä. Olo on ihan hyvä. Välillä on liitoskipujen kans helpompaa ja sillon sit touhuilen enemmän ja sit taas sen edestään löytää. Sit pari päivää huilaillaan. Nyt pääsiäisen aikaan huomasin, että en juurikaan ehtinyt lepäilemään, kun oli vieraita ja leivoin ja tein ruokaa niin kappas, jalat turposi. Onneksi kotoa löytyy kompressiosukat jotka on nyt sitten ollu pääsiäisen ajan ahkerassa käytössä ja turvotus on helpottanut todella paljon. Nyt sitten koitan huilailla, kun arki on koittanut. Supisteluja ei oo vieläkään näkyny. Maha painaa jo kyllä sen verran että selkä meinaa kipeytyä jos on pidemmän aikaa jalkojen päällä. Mutta en jaksa siitä mitenkään valittaa. Kuuluu asiaan ja sillä mennään. Itelleni ainakin on tosi tärkeetä ollu, että pääsen vaikka Prismaan kerran viikossa tai käymään välillä ihmisten ilmoilla. Päivät kun menee täällä kotosalla puuhaillessa.

vauvalle alkaa olla kaikki kunnossa. Viimeisiä vaatteita tuossa pesen ja hankinnoista puuttuu enää amme ja itkuhälytin, että vauva vois ihan vaikka kohta jo syntyäkin. En oikein malttaisi odottaa että nään tuon pienen joka tuolla mahassa pitää välillä melkoista showta. Viime yönä näin unta, että vauva oli syntynyt ja makasi vatsani päällä. Tilanne oli kuitenkin se, että toinen tuli vaan moikkaan ja se piti mennä vielä takaisin mahaan. 😁 Kyllä mua aamulla nauratti, mutta vauva oli vaan niin suloinen. ❤️

Viime viikolla neuvolassa kaikki oli ihan hyvin, mitä nyt vauva heittäytyi hankalaksi. Sydänääniä kuunnellessa tyyppi veti herneet nenään ja veti ittensä varmaan solmulle ja hyvin kauas. Neuvolantäti ja opiskelija kävivät koko mahan läpi etsien sydänääniä. Välillä ne kuului tosi hiljaa. Mulla jo pukkasi hikeä ja selkäänkin alkoi sattumaan, kun sydänääniä etsittiin varmaan 15minuuttia. Mahtaa olla meidän vauva hyvin yhteistyökyvytön tapaus. Mut kyllä mua pikkusen hävetti. Onnex kuitenkin liikkeet on tuntunu ihan hyvin joten ei huolta. Välillä sitä kuitenkin alkaa miettimään, että onko kaikki hyvin kun saattaa mennä parikin päivää että mahassa on melko hiljaista. Mutta sitten taas möykätään pari päivää putkeen oikein urakalla. Täytynee ens viikolla neuvolassa kysästäkin, että missä tilanteessa on oikeesti huolestuttava ja mentävä äitipolille näytille.

Ensi viikolla saamme myös kaksi doulaa meille kylään. Tutustumista puolin ja toisin. Valitsimme siis kaksi doulaa, toinen heistä on meidän ikäisemme ja toinen on sitten vanhempi nainen, jolla on jo omia lastenlapsia. Meille tärkeintä oli siis valita semmoiset doulat joiden kanssa kemiat kohtaa. Vähän jännittää alkaa puhumaan menneistä ja näistä peloista, mutta pakko olla avoin, muuten homma ei voi toimia. Parin viikon päästä on äitipolilla synnytystapa-arvio. En tiedä aikaistavatko sitä, kun vauva on edelleen tulossa pylly edellä. Saa nähdä pääsenkö synnyttämään alakautta vai onko edessä sektio. Vielä en osaa pelätä tai jännittää kumpaakaan, mutta vähän mietityttää kuinka sektiokivun kanssa pärjää kotona. Puolisoni menee kuitenkin töihin ja pitää isyyslomat vasta ensi lukukautena. Mutta eiköhän kaikki järjesty. ☺️ Parin viikon päästä olemme ehkä vähän viisaampia asian suhteen. Sit voi alkaa jännittämään.


Synnärille tutustuminen

Posted on

Jälleen on yksi jännä vaihe takana tässä raskaudessa, synnärille tutustuminen. Kokemuksena oli ihan kiva. Paikalla oli meidän lisäksi kuusi tai seitsemän muuta pariskuntaa sekä tosi kivan tuntuinen kätilö. Mentiin yhteen synnytyssaliin, jossa kätilö kertasi jo synnytysvalmennuksessa olleita juttuja, mm. milloin pitää lähteä sairaalaa ja kuinka synnytys etenee ja mitä kivunlievitystä on saatavilla. Sen jälkeen käytiin vielä tutustumassa kodinomaiseen synnytyssaliin ja sitten kierrettiin vielä katsomassa missä on leikkaussali ja vuodeosasto. Vuodeosastolle mennessä tulikin vanhat muistot mieleen. Oli ehkä hieman ahdistunut olo, mutta onneksi meni nopeesti ohi. Olin yllättynyt myös siitä, miten reippaasti puolisoni oli tuolla käynnillä. Itsekin hän kertoi ettei tuo käynti ahdistanut tai pelottanut yhtään. 🙂

Toissapäivänä saatiin valittua meille kaksi doulaa ja nyt odottelemme sitten heidän yhteydenottoa, että pääsemme tutustumaan ja juttelemaan tarkemmin. Innolla odotan sitä tapaaamista. Jospa sieltä viimeistään ens viikolla kuuluisi jotain.

Eilen sain myös postia sairaalasta. Ihmettelin, että mikä kirje sieltä nyt tulee, mutta sehän olikin vastaus minun antamaani palautteeseen. Laitoin silloin pelkopolikäynnin jälkeen palautetta sairaalalle ja nyt osaston ylilääkäri oli vastannut minulle. Palautteessa oli käyty läpi minun käyntejä äitipolille, lääkäreiden näkökulmasta. Eli siis siitä mitä lääkärit ovat käynneistä kirjanneet. Kanta.fi sivustoa kun olen selannut niin hyvin vähän sinne lääkärit ovat kirjanneet asioita joita heille olen kertonut. Yhden kerran olen löytänyt sieltä kirjauksen siitä pelosta mistä olen puhunut. Itselleni jäi tuosta palautteesta toisaalta hyvä fiilisi, mutta sitten kuitenkin vähän semmonen olo, että olen antanut palautetta vääristä lähtökohdista käsin. 🙁 Kovasti ylilääkäri vakuutteli, että kaikki ovat pyrkineet minun ja vauvan parhaaksi, mutta valitettavasti minusta se ei ole ihan niin mennyt. Kirjeessä oli myöskin maininta siitä, että raskausdiabetekseni takia minulla pitäisi olla ylimääräisiä seurantakäyntejä neuvolassa tai äitipolilla. No, kummassakaan ei ole ollut mitään ylimääräistä. Jos kerta vauvan kasvua siis olisi tarkoitus seurata niin ihmettelen tuota seurantaa, että seurannaksi riittää se, että seuraava äitipolikäynti mulla on raskausviikolla 36. Ja edellinen käynti on ollut siis viikolla 26. Juttelin asiasta sitten tuolla muiden raskaanaolevien kanssa ja joidenkin kohdalla seuranta on kahden viikon välein. Saa nähdä. Onneksi nuo kotimittaukset on ollu kunnossa koko ajan, joten toivotaan että vauvallakin on kaikki ihan ok.

Paljon kaikkea muutakin ihanaa stressiä tässä on ollut, mutta niistä en jaksa enää edes kirjoitella, kun tuntuu ettei asiat selviä mihinkään suuntaan. Mutta en yhtään ihmettele vaikka tämä stressi alkais pian vaikuttaa uniin ja verenpaineeseen. 🙁

Pulla voi ainakin vauhdista päätellen ihan hyvin. Tänäänkin on kääntäny ja vääntäny koko päivän. Mietin jo, että oiskohan kääntyny jo pää alaspäin. Toisaalta tuntuu olevan niin itsepäinen tapaus, että ens viikon neuvolassa varmaan istuu vielä mahassa tyytyväisenä. <3 Onnex toinen antaa mun nukkua öisin, tai en ainakaan herää mihinkään jumppaan. 😀 Päivällä sit kyllä on pysähdyttävä aina nautiskelemaan tuosta mekastuksesta. Puolisoni ei oo vieläkään päässy kunnolla tuntemaan toisen liikkeitä, kun aina kun hän laskee kätensä vatsalleni niin Pulla rauhottuu. 😀 Pari kertaa on tainnu nähdä miten mun maha heiluu. Ihan hupsu vauva, mutta kovin rakas jo nyt.

Näihin tunnelmiin, ens viikolla sitten neuvolaan ja reilu pari viikkoa enää niin täällä ollaan äitiyslomalla. <3


Fiiliksiä doula-illasta

Posted on

Eilen käytiin tosiaan avoimessa doula-illassa. Odotukset ei ollu kauheen korkealla, kun jotenkin itelle on muodostunu doulista semmonen olo, että kaikki pitäs tapahtua kamalan luonnonmukaisesti jne. Kun paikalle menee sillä asenteella ettei oikein odota mitään niin voi yllättyä positiivisesti. Meidän lisäksi paikalla oli toinenkin pariskunta ja doulia noin kymmenen. Me odottajat kerroimme itsestämme sen verran, että millon laskettuaika ja monettako lasta odotamme. Sitten jokainen doula kertoili itsestään hyvin vapaamuotoisesti. Doulat oli eri-ikäisiä, pari vanhempaa naista joista toinen oli itse jo mummu ja sitten muut olivat ehkä meidän ikäisiä, mutta jokaisella heillä oli omia lapsia. He kertoilivat myös siitä kuinka monessa synnytyksessä ovat olleen mukana ja onko heillä joku tietty juttu minkä puolesta he liputtavat. Yksi doula ilmoitti olevansa enemmän luomusynnytyksen kannalla, mutta muut lähtevät ihan perheen tarpeista.

Meille molemmille jäi käynnistä tosi hyvä fiilis ja saimme kotiin lapun missä on kysymyksiä joihin vastaamalla voi heille laittaa doulahakemuksen. Puolisoni oli niin innoissaan, että halusi meidän tekemän hakemuksen jo samana iltana, joten naputtelin sitten sähköpostitse hakemuksen menemään. Hakemuksessa piti kertoilla itsestä jotain, raskaudesta, mahdollisista aiemmista raskauksista ja synnytyksistä sekä tietenkin mitä toivoo doulalta ja millaista doulaa toivomme. Nyt sitten odottelemma doulilta vastauksia jonka jälkeen saamme valita meille kaksi mieleistä doulaa joiden kanssa tutustumme tarkemmin. Doulia tulee valita kaksi sen takia, jos toinen vaikka sattuu sairastumaan niin paikalle ei tarvitse hälyttää jotain tuntematonta doulaa.Meille painotettiin myös sitä, että näiden tapaamistenkin jälkeen meidän ei ole pakko ottaa doulaa mukaan synnytykseen jos siltä tuntuu. Doulaa tavataan ennen synnytystä pari kertaa ja synnytyksen jälkeen vielä kerran.

Mitä doulat sitten synnytyksessä tekevät? He ovat meidän molempien tukena ja omien sanojensa mukaan niitä juoksupoikia. Puoliso voi olla läsnä koko synnytyksen ja doula voi lähteä lämmittämään kaurapussia jne. Tai mitä itse ajattelimme niin mikäli synnytys kestää pitkään voi puolisoni lähteä käymään vaikka kotona suihkussa ja syömässä hyvillä mielin kun doula jää minun seurakseni sairaalaan. Puolisostani tämä tuntui todella hyvältä idealta, että hän saa mennä haukkaamaan happea käytävään tai kipasta vaikka kahville kanttiiniin eikä tarvitse miettiä miten minä pärjään sen ajan.

Tähän asti siis oikein positiivinen kokemus ja nyt toivomme, että saamme tutustua kahteen doulaan joiden kanssa kemiat pelaavat hyvin. Suosittelen siis ainakin tämän perusteella doulaa myös muillekin. 🙂 Jäämme nyt sitten odottamaan vastauksia.


Ristiriitaiset ajatukset

Posted on

Nyt ois perhevalmennus takana. Viime viikolla oli siis kolmas ja viimeinen kerta, jossa aiheena oli vauvanhoito. Mitään uutta ei tuolla kyllä tullut vastaan, mutta oli ihan kiva kuunnella tuoreen perheen kuulumisia vauva-arjesta. Vauvanhoitoon liittyviä asioita kuunnellessa havahduin siihen, kun mietin mitä ihmettä minä teen täällä. Miksi olen kuuntelemassa luentoa vauvanhoidosta, kun ei me kuitenkaan saada tätä vauvaa syliin asti. :(Onneks seuraavana päivänä oli neuvola ja sain siellä puhuttua tuosta tunteesta. On vaan jotenkin pelottavaa tuntea jotain tuommosta vaikka samaan aikaan vauva möykkää mahassa.

Tänään meillä on edessä sitten Doula-ilta. Käydään katsastamassa oisko siellä tarjolla meille sopivaa doulaa. En oikein tiedä mitä odottaa ja ajatella siitä, varsinkin kun olen tässä lueskellut doulan kirjoittamaan synnytysvalmennusmateriaalia. No, katsotaan nyt mitä ilta tuo tullessaan.

Neuvolakäynnillä kaikki oli ihan ok. Vauva majailee edelleen istualleen ja ei kyllä näytä pitävän mitään kiirettä kääntymisen suhteen. Liitoskivut vaivaa edelleen ja niiden kanssa koitan selvitä päivästä toiseen. Välillä on ihan hyvä päivä ja sit tulee taas muutama päivä jolloin liikkuminen on melko kivuliasta. Yöt menee vielä hyvin. Öisin käyn vessassa maksimissaan  kerran, jos lainkaan. Pääasiassa nukun kaikki yöt hyvin. Tähän asti olen valvonu yöllä muutaman tunnin reilusti alle kymmenen kertaa. Vauva tuntuu nukkuvan yöt ihan hyvin, eikä oo kyllä pitäny mua hereillä, päivisin mahasaa käy kyllä melkoinen myllerrys.

Viime viikolla julkaistiin uusi äitiysavustuspakkaus. Tuntuu, että netissä jokainen keskustelupalsta on täynnä pakkauksen arvusteluja. Heitän vielä omat arvostelut tähän soppaan mukaan. 🙂 Lyhyesti olen tyytyväinen tuohon pakkaukseen mikä me saatiin. Uudessa pakkauksessa on aika poikavoittoiset värit. Olisin toivonut että pakkaus sisältäisi enemmän neutraaleja värejä, kun kaupassakin vauvoilla on tarjolla vain valkeaa, vaaleansinistä tai vaaleanpunaista.  Mutta jos nyt jotain omasta pakkauksesta pitänee sanoa niin eniten olin pettynyt niiden vaatteiden laatuun. Kangas on kamalan ohutta ja hauraan tuntoista. Ihan mielenkiinnolla odotan kauanko vaatteet kestävät pesua.

Tänään aamulla tämmöset ajatukset, katotaan mitä illalla tapahtuu. Kirjoittelen siitä postauksen erikseen varmaan huomenna.

 


Onnenkyyneleet <3

Posted on

Pitkästä aikaa ehdin istua rauhassa koneelle ja naputella kuulumisia. Meillä on lomailtu tämä viikko, ja huomenna on taas paluu arkeen. Paljon on tälläkin viikolla ehditty kotosalla puuhailemaan ja nyt koti näyttää jo ihan siltä, että tänne olisi jossain vaiheessa vauva muuttamassa. Sänky ja lipasto on kasattu meidän makuuhuoneeseen ja vaatteet on pesty ja viikattu laatikoihin odottamaan käyttäjäänsä. Vaunutkin odottelevat kyydin tarvitsijaa. Jotenkin on vielä melko epätodellinen olo kaikesta, vaikka nuo isoimmat jutut onkin jo paikallaan.

Pulla pitää välillä melkoisia juhlia mahassa. Harvemmin olen öisin heränny siihen, että mahassa riehuttaisiin mutta viikolla heräsin yksi yö siihen, että klo 2 mahassa kävi melkoinen elämä. Oli pakko nousta jalkeille ja varmaan reilun tunnin istuskelin keittiössä ja odottelin, että Pulla väsähtäisi ja pääsisin itsekin vielä nukkumaan. Taisi kello oli lähempänä neljää kun vääntäydyin takaisin sänkyyn ja nukuin vielä pari tuntia. Mutta edelleenkin hän ei suostu potkimaan kunnolla silloin jos puolisoni pitää kättään vatsani päällä. 😀

Viikolla käytiin klinikalla ylimääräisessä ultrassa. Halusin tähän raskauteen edes yhden hyvän ultrakokemuksen ja tietenkin varmistuksen siitä, miten Pulla on kasvanu. Jäin niin ihmettelemään sitä äitipolin kasvunseurantaa joka tyssäsi heti yhteen kertaan. No, mutta parempi näin. Tuosta yksityisen käynnistä jäi niin hyvä mieli kaikinpuolin. Oli ihana lähteä sieltä kotiin, kun tiesi, että vauvalla on kaikki hyvin ja toinen on kasvanut kovasti tässä viimeisen kuukauden aikana. Painoarvio oli nyt 1330g. <3 Sukupuolta lääkäri koitti vielä varmistella, mutta eipä meidän Pulla halunnut olla kovinkaan yhteistyökykyinen, joten menemme sillä arviolla minkä saimme rakenneultrasta. 🙂 Lääkärimme tsemppasi meitä ihan hirveästi. Sanoi mm, että kun olen pitkä ja minulla on hyvänmallinen lantio niin alakautta synnyttäminen onnistuu hyvin, vaikka vauva olisi perätilassakin. Jännä sitten nähdä minkä arvioin saan äitipolilta rv 36. Mutta kaikinpuolin siis loistava veto oli satsata tuohon ultrakäyntiin vähän rahaa ja lähteä sieltä onnenkyyneleet silmissä. <3

Viime viikolla oli myös perhevalmennuksen toinen kerta. Puhuimme imetyksestä ja vanhemmuudesta. Oli kyllä ihan kivaa, kun jotenkin koko ryhmä oli avoimempi puhumaan asioista. Paljon naurua ja huumoria mahtui tuohonkin kertaan. Ensi viikolla on sitten viimeinen kerta perhevalmennusta. Ohjelmassa vauvanhoitoa ja paikalle tulee joku tuore vauvaperhe kertomaan omista kokemuksistaan. Ensi viikolla olis taas neuvolassa käyntikin. Saapi nähdä mitä siellä tällä kertaa tapahtuu. 🙂 Eniten jännitän kyllä siihen vaa´alle menoa, mutta jospa se viisari ei nyt paljoa heilahtaisi, vaikka vauva onkin kasvanu kuukaudessa sen reilut puoli kiloa.

Ensi viikolla raskausviikot alkavat jo numerolla 3 ja siitä sit lähdetäänkin laskemaan viikkoja loppua kohti. Tähän väliin mahtuu onneksi kaikkia kivoja juttuja mm. pääsiäinen jolloin minun vanhemmat tulevat meille kylään. Odottelen myös, josko veljen vaimoni tulisi lasten kanssa käymään.

Ai niin, ja sen verran minun on paljastettava jo, että ristiäispäivä on sovittu papin kanssa. Tämä johtuu ihan siitä, että haluamme tietyn papin kastamaan vauvan ja koska ristiäiset tulee kesälle niin on parempi olla ajoissa liikenteessä. Samoin tämä helpottaa myös minun sukuni suunnitelmia, kun he joutuvat hankkimaan majoituksen sekä varailemaan mahdollisesti lentolippuja ja vapaapäiviä juhlien takia. Mutta nyt on taas yksi asia vähemmän stressattavana vauvan syntymän jälkeen. Voidaan sitten syntymän jälkeen keskittyä enemmän vauvaan, perheeseen ja tietenkin siihen tulevaan adoptioon.

Mutta täällä ollaan siis oikein iloisissa tunnelmissa. <3


Viimeinen raskauskolmannes :)

Posted on

Niin on taas saavutettu yksi etappi. Ei kyllä tunnu yhtään siltä, että nyt ollaan jo raskauden loppupuolella ja vajaan 10viikon päästä meidän Pullakin on jo valmis syntymään. <3 Varailin ensi viikolle ylimääräisen ultran klinikalle. Jäin itse miettimään sitä Pullan kasvua ja haluan nyt käydä varmistamassa tilanteen. Julkisella kun viimeksi lääkäri oli sitä mieltä ettei kokoa tarvitse enää seurata, vaikka edellinen lääkäri oli sitä mieltä että pitää seurata. No, nyt saan ainakin vielä yhden lääkärin mielipiteen asiaan. Odotan kyllä kovasti tuonne klinikalle pääsyä. Omalle tutulle lääkärille. Ihanaa. Pääsee nyt sitten lääkärimmekin kurkkaamaan kuinka tämä meidän pieni ”tuulimuna” on kasvanut. <3

Eilen meillä alkoi perhevalmennus. Paikalla oli meidän lisäksi kolme muuta pariskuntaa samalta asuinalueelta ja saman terveydenhoitajan asiakkaita. Huvittavinta oli ehkä se, että meillä kaikilla on peräkkäisinä päivinä lasketutajat, joten voi olla että näemme sitten synnärillä. 🙂 Kyllähän siellä itelle tuli hieman ”vanha” olo, kun ne muut pariskunnat olivat meitä ainakin sen 10 vuotta nuorempia, mutta ihan kivoilta vaikuttivat. Tosin me taisimme olla eniten äänessä. 😀 Eilen puhuimme siis loppuraskaudesta sekä siitä millon lähteä synnyttämään ja synnytyksestä yleisesti. Ensi viikolla sitten palaudumme synnytyksestä ja opettelemme imetystä sekä vanhemmuutta. Ja viimeisellä kerralla pääsemme harjoittelemaan vauvanhoitoa ja paikalla on joku tuore perhe kertomassa kokemuksistaan. Puolisonikin oli ihan innoissaan eilisestä, vaikka eipä siellä meille kummallekaan tainnut mitään uutta tietoa tulla.

Otimme perhevalmennuksen eilen myös ulkoilun kannalta. Oli niin upea ilma, että päätimme nautiskella raittiista ilmasta ja kävellä neuvolaan. Matkahan ei ole mitenkään pitkä, noin 1,5km suuntaansa, mutta näiden liitoskipujen kanssa tuokin matka tuntui melko pelottavalta. No, hiljaa hyvä tulee vai miten se menikään. Kyllä sitten illalla huomasi, kun päästiin kotiin että on tullut käveltyä. Nivuset oli ihan hirveän kipeet, ja tänäänkin vielä on melko kivulias olo. Mutta kai se tästä levolla taas helpottaa. Takaisin kävellessä oli pari kertaa pysähdyttävä kun mahassa tuntui kiristystä. Ei siis mitään kipua ta muuta, pelkkää kiristystä. Liekkö sitten ollut harjoitussupistuksia, vai johtuisko vaan siitä että kävely on semmosta takakenoista lyllerrystä. 😀 No, onneks niitä ei tule usein.

Mahassa on ollu pari päivää taas vähän rauhallisempaa, joten sitä päivää odotellessa, kun hän taas vallan innostuu. Ensi viikolla ois tarkoitus hakea lastentarvikeliikkeesta vaunut ja sänky. Jos vaikka saatais sitten kasattua tavarat valmiiksi paikoilleen. Saisi laitettua nuo vaatteet ja muut tavarat vihdoinkin paikoilleen, ettei niitä loju jokaisessa nurkassa. 🙂 Mietin, että alkaakohan mua jotenkin ahdistamaan se, että sänky ja muut tavarat on paikoillaan vaikka vauva ei vielä olekaan täällä. Toisaalta se on ehkä tässä tilanteessa se konkreettisin juttu mikä kertoo siitä, että vauva on oikeasti tulossa. Ensi viikolla sen sitten näkee miten se vaikuttaa omaan mieleen.


Raskausviikko nro 28 <3

Posted on

En oo tällä viikolla ehtiny edes kirjottelemaan kuulumisia alkuviikon neuvolasta. Mulla on joku ihmeellinen vauhti päällä. Tällä viikolla oon leiponu jotain varmaan joka päivä… oon tehny suklaa-cookieseja, kahdenlaisia pasteijoita, sämpylöitä, mangorahkapiirakkaa ja toscapiirakkaa. 😀 Suurin osa odottelee pakkasessa, jos vaikka tässä keväällä sattuis vieraita käymään. 🙂 Ei nimittäin parane kauheesti ite noita herkkuja syödä, jos meinaa pitää tämän painonnousun jossain kurissa.

Mutta sitten siihen maanantain neuvolaan. Oli kyllä taas tosi kiva mennä sinne. Päästiin taas yhdessä paikalle. Höpöteltiin eka noista meidän äitipolikäynneistä ja sitten pitkään siitä pelkopolikäynnistä. Sit terkka kyseli mun vointia ja joko on hankittu vauvalle tarvikkeita valmiiksi. Siinä jutellessahan se aika vierähtää ihan hirveetä vauhtia. No sit vuorossa perusmittaukset, verenpaine, hemoglobiini ja paino. Painoa oli tullu edellisestä kerrasta +4kg. Olin järkyttynyt. Onneks neuvolantäti ei siitä mitään kauheesti paasannu. Omasta olosta sitä ei kyllä ois uskonu, että muka 4kiloa. Hemoglobiini oli oikein hyvä joten vielä ainakin pääsen välttämään rautakuurin. Verenpaineet pikkusen koholla, mutta niitäpä mittailenkin kotona sen pari kertaa viikossa.Sit oli vuorossa se ehkä paras osuus. Pullan sydänäänet. Ai että mä niin rakastan sitä ääntä. <3 Siellä se jumpsutti kovasti ja siihen asti tais pieni olla unten mailla, mutta heti alkoi kauhee potkiminen, kun sydänäänien kuuntelu alkoi. Tällä kertaa sit mitattiin jo sf-mittaakin. Sf-mitta meni pikkusen keskikäyrän yläpuolella. Eli kaikki siis valtakunnassa ja yksiössä hyvin. <3

Pulla liikkuu kyllä ihan hyvin. Aktiivisuus vaihtelee kyllä päivittäin, eilen oli ihan mahdoton meno ja tänään on ollu sit hiljaisempaa. Oon jo useampana iltana pyytäny puolisoani kokeilemaan mahaani, kun Pulla potkii. Kun hän sit laittaa kätensä vatsalleni niin arvatkaapas miten käy. Meidän ujopiimä ei sitten enää potkikaan. 😀 Joten vielä kertaakaan ei puolisoni ole ehtinyt tuntea Pullan potkuja. Ehkä se potkasee sit synnyttyään, ja lujaa. <3 Huomaan muuten, että itse olen niinä päivinä jotenkin hermostuneempi, kun Pulla ei ole liikkunut kovin aktiivisesti. Pari potkua aamulla ja päivällä ei tuo mulle semmosta turvallista oloa, jolloin on sit kaivettava laatikosta doppleri ja kuunneltava ne sydänäänet. Mutta sit taas ne päivät kun potkuja ja möyrimistä tulee melkein koko päivän on olo itelläkin jotenkin rauhallisempi. Onneksi nuo liikkeet vaan lisääntyy tästä, kun pieni kasvaa.

Oon tässä miettiny, että pitäisikö mennä käymään yksityisellä ultrassa, kun seuraava ultra on äitipolilla vasta viikolla 36, ellei tässä välissä nyt mitään erikoista tapahdu. Ois ihana päästä kurkkaan pientä… Mutta täytyy nyt katella antaako budjetti periksi. Tai sit pyydän sen lähetteen äitipolille extraultraan.

 


Kevättä kohti

Posted on

Taas on kuukausi vaihtunut ja kevät lähestyy kovaa vauhtia. Tänään olikin sitten vuorossa käynti synnytyspelkopolilla. Siitä käynnistä ei nyt ole oikein mitään kerrottavaa. Kätilön kanssa meillä ei oikein kemiat kohdannu joten en sieltä mitään semmosta saanut mitä ehkä olisin toivonut. Eli tyhjin käsin kotiin. Saa nähdä käynkö jossain vaiheessa loppuraskautta uudestaan vielä, mutta tuskinpa. Harmittaa kyllä, että tuokin meni noin.

Viime viikonloppu oli jotenkin tunteiden vuoristorataa. Toisaalta kaipasin kauheasti enkelivauvaani, mutta samaan aikaan mahassa kävi semmoinen myllerrys, että pisti naurattamaan. <3 ihanat ja rakkaat pienet. Lauantaina, kun tuli vuosi täyteen enkelimme syntymästä, kirjoitin päivityksen Facebook-sivuilleni sekä linkitin tämän blogin ystävien ja kavereideni nähtäville. Itkuksihan se sitten menikin. Oli ihanaa saada sellaista palautetta ihmisiltä. Moni kertoi omista kokemuksistaan, menetyksistään, peloistaan jne. Näiden kommenttien lisäksi sain kuulla monelta olevani rohkea, kun uskallan kertoa heille meidän tarinani. Itselläni on ollut aina semmoinen olo, että vaikka nämä ovat rankkoja asioita ja vaikeitakin, niin silti näistäkään ei saisi vaieta.  On jotenkin voimaannuttavaa auttaa muita ketkä ovat ehkä kohdanneet saman, ovat tunteneet samoja tunteita ja miettivät miten omassa tilanteessa pitäisi toimia. Tämän jälkeen itselleni vahvistui se, että tulevaisuudessa toivon pystyväni auttamaan heitä jotka ovat samassa tilanteessa kuin itsekin olen ollut, niitä jotka kamppailevat menetyksen tai lapsettomuuden kanssa. Tiedän olevani siinä hyvä, ja tiedän että pystyn auttamaan ja tukemaan muita.

Pullan kuulumisia vielä tähän loppuun. 🙂 Hän on ollut kovin aktiivinen. On ollut kiva huomata kuinka aktiivisuus on ihan selkeästi lisääntynyt viimeisen kuukauden aikana. Nyt liikkeitä tuntuu jo päivittäin useasti ja joskus pitkänkin aikaa kerrallaan. Ens viikolla ois taas neuvola, saa nähdä mitä siellä sanotaan. Eniten jännittää kuinka paljon painoa on tullut kuukaudessa lisää… JAIKS! On nimittäin menny kuukausi herkutellessa ja siitäkös mulla on huono omatunto. Nyt pitää skarpata, ettei tämä lähde ihan lapasesta.

Oma olo on fyysisesti melko ”kankea”. Pitkään istuminen ja liikkeelle lähteminen tekee niin kipeetä. Mutta se on kestettävä. Inhottavaahan se on, mutta onneks nyt nuo kouluhommat saa luvan jäädä, niin pystyy tekemään sen verran kun itse pystyy ja kykenee. Ajattelin, että jos jaksaisi ja sopisi aikatauluun niin voisin yrittää päästä tekemään edes yhden tai kaksi tenttiä, mutta pahoin pelkään että kevään tenttipäivät on jo täynnä. Lauantaina olis tarkoitus lähteä pienelle shoppailureissulle Tampereelle. Ohjelmassa ainakin Ikeaa jne. Saa nähdä kuinka kipeä sitä on tuon päivän jälkeen, mutta toisaalta ihan hyvää tekee lähteä vähän liikenteeseen ja ennen kaikkea pois kotoa hankkimaan Pullalle puuttuvia tavaroita. <3


Kuulumisia ultrasta

Posted on

Ja tänään se sitten taas oli… käynti äitipolilla ultrassa. Heti aamusta alkoi ahdistamaan ja pelottamaan. Pelkoa herätti lähinnä se, mitä tuomio tänään olisi. Mitä siellä nyt keksitään? Ahdistusta taas aiheutti se, että päivälleen vuosi sitten olin menossa samaan paikkaan päättämään mitä raskauden kanssa tehdään, ja se päättyikin sitten samaisessa huoneessa päätökseen, että raskaus keskeytetään. Tänään olin iloinen siitä, että paikalla olisi sama lääkäri joka edellisellä kerralla. Mutta kappas, eipäs sitten kuitenkaan ollut. Oli taas uusi lääkäri. Meinasin kääntyä ovelta pois. Pettymys oli suuri. Ovien sisäpuolella sitten olikin melko outo fiilis. Itkua nieleskelin koko ajan. Käynti alkoi sillä, että lääkäri kyseli vointia. Kerroin näistä kivuista nivusissa ja jaloissa, että ne vaikeuttaa liikkumista kun niitä särkee. No, tähän ei sitten tullu mitään muuta kommenttia, kuin että onko sulla selkä kipeä? Seuraavaksi sain 10min luennon siitä kuinka täytyy pitää sokerit kurissa. Kerroin lääkärille että sokerit on ollu joka kerta kunnossa, mutta silti sain kuulla siitä miten kotimittauksista huolimatta voi joutua pistoshoidolle. En jaksanut enää ottaa asiaan kantaa. Tuli olo, että on aivan sama mitä sanon niin ei sillä ole väliä. Tämän kaiken lisäksi itselle jäi semmonen olo, ettei lääkäri ollu kattonu mun tietoja sen tarkempaan mitä edellisellä kerralla oli kirjattu. En sitten jaksanu alkaa avautumaan mistään, tuli itelle niin paha mieli. Kaikista huvittavinta oli vielä se, että ne labrat missä kävin viikko sitten niin en saanut niistä mitään tietoja. Joten ehkä ne sitten oli ok. Ite niitä jo oma-kanta palvelusta kattelin, ja selvittelin mitä mikäkin tarkoittaa, mutta jäi itteeni kyllä vähän vaivaamaan. (enkä ite siinä tunne tilassa muistanu niistä edes kysyä)

Itse ultra sitten meni ihan ok. Samassa suhteessa on Pulla kasvanu mitä aiemminkin, ja nyt sitten ei olekaan mitään huolta eikä tarvitse enää kontrolloida kasvua. Seuraava ultra on vasta rv 36. Mutta mä en tajua miks mulle aina käy näin. 🙁 Vaikka Pullalla oli kaikki hyvin niin oma olo oli aivan lyttyyn lyöty. Olisin todellakin kaivannut näihin päiviin positiivisia sanoja, enkä vaan pelkkää kritiikkiä. Mua alkaa jo nyt pelottaa koko synnytykseen meno. Haluisin edes joskus lähteä tuolta sairaalasta hyvillä mielin, enkä itkien tai sydän huolta täynnä.

Jotain positiivista tähän päivään tuli kuitenkin postin merkeissä… Neuvolasta tuli kutsu perhevalmennukseen. Aika jännää. Se alkaa helmikuun puolessa välissä. Ja toinen positiivinen asia oli, kun posti toi paketin missä oli Pullalle oma pesä sekä makuupussi. <3 En oikein jaksais oottaa, että saan laittaa Pullan siihen pieneen pesään nukkumaan. Niin ja tietty Pulla on piristäny mun mieltä. Ei noista potkuista voi tulla muuta kuin iloiseksi ja onnelliseksi. <3 Ens viikolla sitten raporttia pelkopolikäynnistä.


Yhteiskunnan hylkiö

Posted on

pakko tehdä tästä ihan oma päivitys, sillä olen ollut pari päivää aivan järkyttynyt siitä, miten nämä asiat oikein meneekään. No, kaikki lähti siis siitä että laitoin tammikuun alussa Kelaan hakemukset äitiyslomaa ja rahoja varten. Sieltä puolelta kaikki hoidossa. Samalla laitoin myös työnantajalle sähköpostitse ilmoituksen, että 5.4.2016 jään äitiyslomalle, että opintovapaani täytyy keskeyttää. Pomolta tuli vastaus maanantaina ja itkuhan siinä tuli. Kvtes:n mukaan minulle pitäisi maksaa normaali palkka kolmen kuukauden ajalta, mutta eipäs makseta. Työnantaja maksaa minulle palkkaa vain 6vko lapsen syntymästä, joista ensimmäiset 7päivää on omavastuuta. Juu juu, Kela maksaa sitten kaiken muun, mutta tässä tapauksessa Kela ei voi maksaa ennen kuin vauva on syntynyt ja työnantaja toimittanut lomakkeen Kelaan, jossa kertoo miltä ajalta he maksavat minulle palkan. Rahallisesti siis asiat etenee vasta kun Pulla on saatu maailmaan.

Otin yhteyttä jo ammattiliittoon, jossa he selvittelevät asiaa. Samoin puhuin Kelan kanssa jossa ihmettelivät touhua. Seuraavaksi mietin, että mistä rahat hankkia vauvalle loput tarvikkeet. Sossusta tuskin toimeentulotukea saisin, kun siinä vaiheessa katsotaan että puolisoni tienaa ja hänen tulee elättää minut. Mutta minä olen vauvan yksinhuoltaja eli minun pitäisi hankkia lapselleni kaikki tarvittavat tavarat.

Näiden lisäksihän minä menetän nyt sitten oikeuteni opintovapaaseen. Olen siis virallisesti äitiyslomalla 5.4. – 6.8.2016, mutta työnantajan papereissa olen sen kuusi viikkoa äitiyslomalla, ja lopun ajan opintovapaalla. Näin ollen joudun hakemaan työnantajalta vanhempainvapaan alkua 1.8. Alkaen vaikka Kelan papereissa tuo alkaa vasta 7.8.

Tuli taas itselle sellainen olo, että jos olet ns. Kunnon kansalainen, käyt töissä, maksat verot, käytät yksityisiä terveyspalveluita ja maksat niistä itse jne. Sinua voidaan kohdella miten vaan. Tässä meni kyllä usko siihen, että Suomessa huolehdittaisiin omista. Nyt mietimme mistä säästämme rahaa, että selviämme sinne asti kun vauva syntyy. Hankimmeko vauvan loput tavarat vasta sitten. Haemmeko pankista lainaa. Ruinaammeko vanhemmiltamme rahaa lainaan. Sanonko lääkärille äitipolilla että taloudellisesti synnytys on käynnistettävä rv 37.

Voin sanoa, että ihan kun tässä ei muuten olisi ollut jo kaikkea stressiä ja huolta niin nyt vielä tämäkin paska. Alkaa huumori loppua. Huomenna vielä äitipolille kasvukontrolliin,uskaltaako enää edes toivoa, että sieltä sais jotain positiivisia uutisia…

 


Pakettia pukkaa harvase päivä <3

Posted on

Tänään oli se päivä, minkä näkemistä en vielä kuukausikaan sitten uskonut. Kelan äitiysavustuspakkaus saapui. Kävimme sen tietenkin heti hakemassa, innolla ja kyyneleet silmissä avasimme paketin. Paketti vaikuttaa ihan kivalta, jotain siellä semmosia on mitä meillä ei varmaan tule käytettyä, mutta eipä se haittaa. Positiivisin yllätys itselleni oli toppahaalari. Luulin valokuvan perusteella että puku on vaaleansininen, mutta luonnossa se onkin valko-turkoosi raidallinen. Mutta kaikinpuolin tämä oli meille siis hyvin tunteellinen hetki. Nyt vaan sitten odotellaan, että käyttäjä saadaan maailmaan. <3

Paljon on tuota vaatetta tässä pikku hiljaa kertynyt ja lisää on tulossa. Ei oikein malttaisi keskittyä enää kouluhommiinkaan vaan olisi vaan kiva pestä vaatteita valmiiksi ja alkaa pikku hiljaa valmistautumaan vauvan tuloon. Koulussa oloa hankaloittaa hieman se, että pitkään istuminen tekee häijyä. Tai lähinnä siis pahinta on se liikkeelle lähtö. Ilmeisesti lantion löystymistä on tapahtunut sen verran, että tuo liikkuminen on hieman kivuliasta. Nivuset ja reidet valittaa ja selkäkin hieman. Eikä tuo Pullakaan ainakaan eilen kauheasti nauttinut siitä luennolla istumisesta, kun potkua tuli sen verran tiuhaan ja kovaa koko luennon ajan. <3

Viikon päästä olisi sitten se kasvunseurantaultra. En oo kyllä kauheesti jaksanu asiaa miettiä, varsinkin kun pieni on antanut niin hyvin kuulua itsestään. Toivonkin, että nyt liikkeet alkaisi tuntua kunnolla jo joka päivä. Vielähän sillä on kovin tilaa tuolla liikuskella ja huomaan että välillä liikkeet tuntuu niin hennosti, että tyyppi taitaa potkia selkää kohti.

Tänään keskustelua herätti kovasti THL:n uudet suositukset siitä, ettei raskaana oleva saisi syödä enää lainkaan lakritsia tai salmiakkia. Otsikointi oli näyttävää, mutta tämä tyyppi itse kertoi sitten, että se kielletään sen takia kun ei voida tietää onko sillä yhteyttä lapsien keskittymisongelmiin. Heh. Kohta varmaan kielletään kraanavesikin, kun ei tiedetä voisiko sillä olla jotain vaikutusta lapsen kehitykseen. Välillä tulee semmoinen olo, että mihin tämä maa on menossa. Äitini kanssa puhuin näistä suosituksista ja silloin, kun hän minua odotti käskettiin välttää liiallista suolan käyttöä. Mm. suolaisia makkaroita piti vältellä. Ja kuinka paljon niitä tuotteita on nyt 30vuotta myöhemmin… ja mitä taas tässä välissä on tapahtunut lapsien sairauksille? Allergiat on lisääntyneet niin, että niistä ollaan jo kovin huolissaan samoin lasten sairastaminen on lisääntynyt. Ja näille yhteinen tekijä ainakin on hygienian lisääntyminen. Niin, kyllä meidän lapsi saa laittaa lunta suuhunsa jne. Onko kukaan tutkinut sitä, mikä vaikutus lasten allergioihin on esimerkiksi juuri sillä, että nämä raskaanaolevien äitien ruokavaliota on rajoitettu? Olisi kiva ihan päästä jututtamaan jotain lääkäriä tästä asiasta. No, tästä asiasta varmaan saisi pitkät ja hyvät keskustelut monien raskaanaolevien sekä äitien kanssa. 😉

Tällä hetkellä fiilikset siis ihan hyvät, vauvan kovasti möykätessä mahassa. Nyt pitäisi jostain vaan etsiä motivaatiota tehdä nuo muutamat kouluhommat loppuun ennen mammaloman alkua. 🙂


Hidasta taaperrusta

Posted on

Niin sitä on taas viikko taaperrettu etiäpäin. Viikko on ollu henkisesti melkoista vuoristorataa. Pari päivää Pulla oli todella aktiivinen ja heitteli kyllä semmosia voltteja mahassa ettei tullut mieleenkään, että sillä olisi joku asia huonosti. Puolessa välissä viikkoa sitten liikkeet väheni ja olin välillä jo huolissanikin siitä, että onko kaikki hyvin. Liikkeet tuntuivat kuitenkin päivittäin, mutta hennosti, josta päättelin että taisi tyyppi vaihtaa asentonsa niin että suurin osa potkuista tulee selkää kohti. Nyt on taas pari päivää ollu liikettä enemmän. Keskiviikkona tuli tosiaan vuosi siitä, kun tein lumitöitä ja sen jälkeen lapsivedet menivät. Oli jotenkin ahdistava päivä, varsinkin kun taas satoi lunta ja olisi tehnyt mieli mennä lumitöihin, mutta en kyennyt, eikä puolisoni olisi päästänytkään. Vuosi sitten elimme veitsen terällä. Elämäni pisimmät pari viikkoa olivat menossa. En tiedä onko nytkään kauhean helppoa, kun joutuu miettimään onko Pullalla kaikki hyvin. Perjantaina kävin labrassa jossa otettiin neljä putkea verta. Jos muistan oikein niin niistä tutkitaan nyt sitten sytomegalovirus, toksoplasmavirus, vihurirokkovirus sekä herpesvirus. Jos niissä on jotain niin voi kuulemma aiheuttaa vauvan pieni kasvuisuutta. Näistä tulokset saan vasta sitten, kun menen seuraavan kerran lääkärille, parin viikon päästä.

Olen jutellut nyt monen muun äidin kanssa ja kuullut tarinoita siitä miten heidänkin vauvansa ovat olleet kasvuseurannassa. Kukaan ei ole kertonut tarinaa missä vauvalla olisi ollut jokin asia huonosti, vaan moni on vaan syntynyt pienenä, verrattuna siihen että tänä päivänä suurin osa syntyvistä taitaa olla jo yli 50cm pitkiä ja painaa sen 3500g tai yli. Jos Pulla kasvaa tuota alakäyrää koko raskausajan niin hän varmaan syntyy noin 3kg painavana. (ja sehän sopii minulle) Lääkärin mieliksi olen nyt sitten mittaillut pari kertaa viikossa verensokereita jotka on ollu joka kerta loistavat. Samoin verenpaineita pitää mitata pari kertaa viikossa ja nekin on ollu normaalit. Mietin tuossa jo, että pitäiskö soittaa äitipolille ja vaihtaa se ultra-aika. Lähinnä siis sen takia, että nyt ultraamassa on tuo sama lääkäri joka oli maanantainakin. Mietin, että jos saisi toisen lääkärin mielipiteen asiaan, lähinnä siis ylilääkärin. Hän ei kuitenkaan rakenneultrassa maininnutkaan asiasta, joten en oikein tiedä miten pystyn luottamaan tuohon nuoreen erikoislääkäriin.

Viime viikolla uskaltauduimme tekemään Pullalle isoimmat hankinnat, vaunut ja sängyn. Saimme paikallisesta lastentarvikeliikkeestä niin hyvän tarjouksen, että emme voineet jättää sitä käyttämättä. Nyt vaunut ja sänky odottelevat liikkeen varastossa helmi-maaliskuun vaihteeseen jolloin käymme ne sieltä noutamassa. Olimme molemmat todella innoissamme siitä, että nämä hankinnat saatiin nyt tehtyä ja vielä edullisesti, mutta omassa mielessä myllersi. Mitä jos… Moni kyllä sanoi, että jotain voi tapahtua vaikka synnytyksessä tai synnytyksen jälkeenkin, ja että ei ne tavarat siinä tilanteessa sitä surua pahenna. Nyt on siis isoimmat ja tärkeimmät hankinnat tehty. Enää puuttuu jonkin verran vaatteita, harsoja, vaippoja ja kaikkea muuta pientä pitää tässä pikku hiljaa ostella. Niin, unohtamatta lipastoa Pullan vaatteille sekä pinnasängyn patjaa.

Pelon ja huolen kanssa matkaamme siis kohti seuraavaa viikkoa ja raskausviikkoa nro 25. <3


Kun mikään ei riitä…

Posted on

Tänään on taas melkoinen ristiaallokko meikäläisen päässä ja sydämessä. Tänään tuntuu siltä, että eikö mikään voisi mennä hyvin. Aamulla olin kontrolliultrassa äitipolilla. Lääkäriksi sattui tietenkin se lääkäri joka määräsi minulle viimeksi osastolla kipulääkkeet keskeytykseen. Joten voitte arvata ettei fiilis ollu kauhean hyvä. No, ehkä tällä kertaa lääkäristä jäi edes vähän paremmat fiilikset, vaikka se sai minut huolestumaan. Ultrassa oli siis rakenteellisesti kaikki kunnossa, enää sen suhteen ei tarvita mitään kontrollia, mutta mutta… Lääkäri olikin nyt sitä mieltä, että vauvan koko on huolestuttava. Hän nyt kasvaa ihan normaalisti, mutta kasvaa heidän käyriensä mukaisesti alakäyrällä. Siitäpä johtuen nyt sitten reilun parin viikon päästä ultraan katsomaan miten pieni on kasvanu. Itsellä tuntui siltä, että sydän jätti taas pari lyöntiä välistä. Itku nousi silmiin ja paniikki valtasi pään ja mielen. Kerroin kyllä lääkärille, että en ole tästä uskaltanut vielä edes nauttia vaikka liikkeet tuntuu jo kovin selvästi, mutta pelkään vaan että menetän tämänkin vauvan. Ja nyt tähän päälle vielä nämä uutiset. Puhuin myös siitä, että ylihuomenna tulee tasan vuosi siitä kun edellisessä raskaudessa menivät lapsivedet ja siitä alkoi meidän parin viikon piina. Jotenkin tuo asia vaivaa mieltäni tällä hetkellä melkoisesti. Pelottaa ja ahdistaa. Lääkäri kysyikin sitten, että haluanko lähetteen psykiatrian polille. No en halua. Mutta sain sitten jo nyt ajan pelkopolille.

Syytä miksi vauva kasvaa alakäyrällä voi olla monta ja niitä voidaan vaan arvailla. Itse toivon, että syy on se, että monta kertaa keinohedelmöitetyt ovat syntyessään pienempiä kuin luomuvauvat. Toinen syy voi olla sitten se, ettei istukka toimi kunnolla. Ja niitä muita syitä en halua edes miettiä. Oli sitten pakko soitella klinikalle ja jutella siellä mun luottokätilön kanssa joka kyllä lohdutti ja sanoi, että hän uskoo että kaikki on hyvin. Jokainen kasvaa omaa vauhtiaan ja tärkeintä on että kasvaa. Ja lääkärikin kyllä sanoi, että ei mitään isoa huolta kuitenkaan ole kun vauva on kovin vilkas ja aktiivinen. Ja tosiaan edellisestä ultrasta oli tullut painoa lisää 160g. Joten kyllähän ainakin kasvaa. 🙂

Itse jäin vaan miettimään sitä, että miksi rakenneultrassa kukaan ei puuttunut tähän jos se kerta oli niin huolestuttavaa? Ei kätilö eikä lääkäri. Vai onko tässä nyt sitten taas lääkäri kohtaisia eroja. Lääkärin ja kätilön näkemykset kyllä poikkeaa monta kertaa ihan siinä että toinen ajattelee asiaa tieteen kannalta ja toinen sitten kaiken muun. 🙂 Toki onneksi lääkäreiden joukossa on niitäkin jotka eivät sumeasti tuijota sitä keskikäyrää ja vaadi, että kaikkien meidän pitäisi olla sitä samaa harmaata keskikastia. Mutta sanonpa vaan, että jos nyt mennään alakäyrällä niin kyllä varmaan sitten lastenneuvolassa tai kouluterveydenhuollossa tulee jo lappua kotiin siitä miten mennään yläkäyrällä tai jotain vastaava. Onneks meille meidän Pulla on se täydellinen ja ainutlaatuinen rakkaus, olkoon sitten millä käyrällä tahansa. <3

Tänään tuli postissa Pelastakaa lapset ry:ltä adoptiopaperit. Pyysin ne hyvissä ajoin ettei tarvitse sitten toukokuussa enää niitä odotella vaan voidaan täytellä nuo jo mahdollisimman pitkälle valmiiksi. Niihin kun tarvitseekin sitten kaikenlaisia todistuksia sieltä ja täältä hankkia vauvan synnyttyä. Sen verran lueskelin tuota paperia ja repesin nauraman kun siellä on kohta jossa kysytään, että tietääkö lapsi adoptiotoiveestanne. 😀 Puolisoni kyllä huuteli jo mahan läpi asiasta, eikä sieltä ainakaan monoa sillon heiluteltu, mutta ehkä käymme sitten synnärillä jo pienen keskustelun siitä, että hänet adoptoidaan. 😀 Ei nämä planketit nyt ihan ehkä kohtaa sitä elämänvaihetta, missä meillä mennään, mutta ihan miten vaan. Toivotaan että uusi äitiyslaki saataisiin pian työnalle ja voimaan, ettei tuommosiin turhuuksiin tarvitsisi enää aikaa ja rahaa syytää. Mutta Suomi on byrokratian tunnettu maa. 😀

Mutta näihin tunnelmiin siis täällä näin alkuviikosta. Raskas viikko tulossa, tai ehkä koko kuukausi, mutta koitetaan taapertaa päivä kerrallaan eteenpäin. <3


Vuosi 2016

Posted on

No niin, nyt on sitten juhlittu jo vuoden vaihtuminenkin ja en ole oikein ehtinyt tätä konetta avata. On ollut kyllä melkoista haipaakkaa tämä joulu ja uusi vuosi. On ollut vieraita ja kaikenlaista muuta menoa ja meininkiä. Mutta vihdoinkin ehdin hetkeksi aikaa istahtaa koneen ääreen ja naputella viimeisimpiä kuulumisia. Joulu meni tosiaan ihan kivasti. Paras lahja oli kyllä ehdottomasti Pullan potkut. Tapaninpäivänä hän järjesti melkoiset tanssit. Nauratti kyllä itteeni ihan kamalasti, kun makoilin sängyllä ja alkoi semmoset zumbat mahassa. <3 Sitten olikin pari päivää vähän hiljaisempaa, yksittäisiä potkuja sinne ja tänne ja sitten semmosta paineen tunnetta ympäri mahaa kun tyyppi siellä jotain touhusi. Toissapäivänä sain nauttia myös melkoisesta jumpasta. Ihanaa.

Rakenneultrassa käytiin tosiaan jo melkein viikko sitten. Oli jotenkin rento olo mennä sinne. Ei jännittänyt oikeastaan lainkaan. Paikalla oli vielä sama kätilö joka teki nt-ulrankin, joten se helpotti omaa oloa kummasti. Mutta meidän Pulla ei sit kuitenkaan tehnyt tätä kauhean helpoksi. Hän oli parkkeeraanut itsensä suoraan raivotarjontaan eikä sitten suostunut kääntymään ultrauksen aikana. Kaikki muut mitat saatiinkin otettua vatsan päältä, mutta pää jouduttiin sitten ultraan alakautta. Kaikki meni hyvin, tosin kätilölle itselle jäi päätä ultratessa huoli jostain tummemmasta kohdasta, josta ei osannut sanoa mitään ja sen takia pääsimme vielä käymään lääkärillä. Lääkäri oli onneks sama ihana ylilääkäri joten tiesin, että hänen arvioon voin luottaa 100%:sti. Siinä odotellessa Pulla oli onneksi vähän vaihtanut asentoa ja nyt pää pystyttiin ultraamaan vatsan päältä. Kaikki oli kunnossa eikä semmoista tummaa kohtaa näkyny tuossa ultrassa. Lääkäri epäili, että se johtui siitä että ultra tuli vaan liian läheltä jolloin se näyttää tummemmalta. Sain kuitenkin parin viikon päähän vielä uuden ultra-ajan, että varmistetaan vielä ettei siellä näy mitään. Oma fiilis on kuitenkin luottavainen enkä ole sitä jaksanu miettiä. Lääkäri kertoi, ettei tuo kuitenkaan liity mitenkään niihin asioihin mitä rakenneultrassa halutaan selvittää. Minä olin siis tämän reissun jälkeen erittäin huojentunut näistä hyvistä tiedoista ja puolisoni oli kovin innoissaan upeista ultralaitteista. 🙂 No, tässäkin voidaan ehkä sanoa, että tieto lisää tuskaa. Vanhemmilla ultralaitteilla tuommoista ei olisi edes nähnyt. Rakenneultrassa Pulla painoi huikeat 315g. <3 Sukupuolikin saatiin tietoomme, mutta se pysyköön vielä meidän omana tietonamme. 😉

Eilen oltiin alennusmyynneissä, kun minun vanhemmat olivat meillä viettämässä uutta vuotta. Uskaltauduin sitten ostamaan vauvalle vähän vaatteita, onneks oli paljon tarjouksessa kesävaatteita. 😀 Ja tuleva ukki osti sitten tulevalle lapsenlapselleen toppahaalarin ensi talveksi. <3 Veljeni laittoi vanhempiemme mukana heidän lapsensa turvakaukalon sekä hoitotason. Nyt on siis jo jotain tarvikkeita valmiina. Ensi viikolla ajattelimme vielä ajella Tampereelle katselemaan vaunuja ja pinnasänkyä. Vauvalle pitäisi hankkia vielä pieniä vaatteita, kokoa 50-56. Samalla reissulla taidamme käydä klinikalla moikkaamassa lääkäriä ja ihania kätilöitä. 🙂 Loppuviikosta onkin sitten neuvola. Ihan hirvittää onko paino noussut joulun aikaan kuinka paljon. Mahtaa tulla taas noottia, vaikka rehellisesti sanottuna en ole juurikaan herkutellut tai syönyt mitenkään normaalia enempää. Jos painoa on tullut niin se varmaan johtuu sitten ihan vaan hiilihydraattien aiheuttamasta turvotuksesta. Nyt jouduin muuten ostamaan itselleni uuden talvitakin. Maha on kasvanut sen verran, että omat talvitakit menee just ja just kiinni. Enkä pidä siitä tunteesta että vaate kiristää kamalasti vatsan kohdalta, tai sitten saa pelätä sitä että takki ratkee hetkenä minä hyvänsä. 😀 Marssin sitten Prismaan ja löysin sieltä reilun kokoisen mustan pitkän toppatakin hintaan 30€. Tämä sopi minulle vallan mainiosti. Katsotaan nyt kauanko se mahtuu vielä päälle, toivottavasti ainakin näiden kovien pakkasten ajan.

Reilun viikon vietämme vielä joululomaa puolisoni kanssa ja sitten on paluu arkeen. Jännittää vähän mennä kouluun tämän mahan kanssa. Mutta toisaalta mikäs sen hauskempaa kuin ohjelmassa on tosiaan niitä opintoja liittyen äitiysneuvolaan sekä synnytykseen. 😀 Ainakin itse saa konkreettisen kuvan siitä mitä milläkin asialla tarkoitetaan. 🙂 Mutta täällä fiilikset on nyt siis hyvät ja ehkä hieman on stressi ja pelko helpottanut. Näissä tunnelmissa täällä aloitellaan vuotta 2016. Palaillaan asiaan myöhemmin. Ihanaa ja onnellista vuotta 2016 sinulle! <3


Joulufiiliksissä

Posted on

Piti nyt sit kuitenkin tulla kirjoittamaan muutama rivi ennen rakenneultraa. 🙂 Tässä joulunpyhinä olen nieleskellyt kyyneliä ja tehnyt vaikka mitä. Aatonaattona käytiin viemässä meidän enkelille kynttilä hautausmaalle. Alkuun ajattelin, että se olisi kamalan rankkaa, mutta yllättävän helposti se meni. Toki kyyneleet nousi silmiin ja ikävä valtasi, mutta ei se niin pahalta tuntunut mitä pelkäsin. Seuraavat liikutuksen kyyneleet tuli sitten jouluaattona. Pulla sai ensimmäisen joululahjansa. Jotenkin se oli niin suloista. Ja lahjakin oli ihana. Samantien takaraivossa alkoi vaan jyskyttää, että toivottavasti Pulla saadaan syliin ja puettua noihin ihaniin vaatteisiin. Nyt joulun aikaan olen saanut nauttia melkoisesta möngerryksestä tuolla mahassa. Täytyy sanoa, että välillä olen miettinyt että meinaako tyyppi tulla pää edelle vatsan läpi vai mitä se siellä puuhaa. 😀  Mutta melko hauskalta se on ainakin vielä tuntunut. <3

Viime viikolla kärsin pienestä kriisistä. Tuntuu jotenkin oudolta, että vatsa kasvaa, mutta kun pää ei vieläkään ymmärrä tai usko sitä että vatsassa on oikeasti elämää. On vaan siis semmonen olo, että on tullu lihottua ja että kaikki vaatteetkin näyttää ihan hirveiltä mun päällä jne. Mutta ehkä se nyt tästä alkaa helpottamaan kun tuntee nuo liikkeet ja muutaman päivän päästä taas päästään moikkaan Pullaa ultraan. Ehkä tässä uskaltaa alkaa tekemään jo pieniä hankintojakin vauvaa varten. Tämmöstä siis tänne näin joulun aikaan. <3


En olisi tätä kyllä uskonut

Posted on

Siis voitteko uskoa, enää viikko ja se on tämä raskaus saavuttanut puolen välin. Ja mitä kaikkea tähänkin matkaan on mahtunut. Voi pojat mikä syksy tässä on ollutkaan. Hoito alkoi nollaultrasta jossa huomattiin kysta. Onneksi lääkäri ei antanut sen haitata vaan siitä huolimatta hoito aloitettiin elokuun alussa. Itse piikitykset ja muuthan meni sitten ihan mukavasti ja kivuttomasti. Punktio onnistui ja saatiin ennätysmäärä munasoluja. Harmi vaan, että lopullinen saldo jäi kuitenkin melko niukaksi. Yksi köllöttelee pakkasessa ja toinen masussa. Plussan jälkeen alkoi panikointi. Varhaisultraan asti elelin siinä uskossa, että ketään ei ole kyydissä tai raskaus menee kesken. Varhaisultrassa sain sitten kuulla, että ei sykettä eikä sikiötä = tuulimuna. Lähete uuteen ultraan puolentoista viikon päähän, jossa piti saada lääkkeet raskauden keskeytykseen. Toisin kävi, ja masussa köllötteli pieni tyyppi, sykkeen kanssa. Tosin kokohan ei sitten vastannut viikkoja lainkaan ja jälleen hiipi pelko siitä, että käy samalla tavalla kuin edellisessä raskaudessa. Meillä ei siis iloittu vaan panikoitiin ja pelättiin sitä hetkeä, kun tämäkin raskaus olisi ohi. Parin viikon päästä uudessa ultrassa pieni köllötteli vieläkin mukana matkassa ja sain luvan varata ajan nt-ultraan. Pelko ja paniikki piti minut tiiviisti kotona ja pääasiassa päivät menivät vaan koulunpenkillä ja kotona sohvalla maateen. Kaikki ylimääräinen oli hyvin ahdistavaa ja pelottavaa. Nt-ultraan mennessä pelkäsin aivan kamalasti. Olin jo melkein varma, ettei vauva ole enää hengissä. Toisin kävi. Siellä se nukkui tyytyväisenä ja kokokin vastasi viikkoja. Paniikki helpotti ja itku tuli. <3 No, Nipt-tutkimus ei sitten onnistunut joten siitäkin sain vähän huolta osakseni. Onneksi pääsin ultraan ja juttelemaan lääkärin kanssa joka katsoi ja kertoi, että vauvalla on kaikki hyvin. Säännölliset käynnit neuvolassa ovat olleet minun pelastus tässä tilanteessa. Ja nyt tosiaan ollaan jo puolen välin paikkeilla ja rakenneultrakin on jo parin viikon päästä. <3 Ehkä sen rakenneultran jälkeen voisin pikku hiljaa alkaa uskomaan, että meille on tulossa vauva.

Neuvolassa oli eilen kaikki vallan mainiosti. Painoa ei ollu tullut lisää kuin 200g, mikä oli melkoinen ihme kun flunssassa söin pääosin jäätelöä, jogurttia jne. 🙂 Sokerit oli loistavat, joten seuraava mittausviikko on sitten raskausviikolla 28. Sydänäänet kuului hienosti ja neuvolantäti kysyikin että tunnenko vauvan liikkeet samalla kun kuuntelimme sydänääniä. En tuntenut, mutta melkonen viuhtominen siellä äänten perusteella kävi. <3 Seuraava neuvola onkin sitten tammikuun alussa, ja sinne menemme yhdessä puolisoni kanssa. Saatiin nyt kotiin täytettäväksi lappusia, joissa pitää miettiä parisuhdetta, omaa lapsuutta ja sitä millaisia odotuksia meillä on vauvastamme. Tuntuu jotenkin oudolta miettiä asioita, kun ei vielä edes usko, että meille olisi vauva tulossa. Seuraavalla neuvolakerralla saadaan sitten myös laput Kelaa varten, joten tammikuussa voisimme saada jo äitiysavustuspakkauksen hipelöitäväksi. 🙂 Neuvolantäti kertoi, että hän voisi laittaa minulle lähetteen pelkopolille ensi vuoden alussa. Juttelimme asiasta ja otan sen erittäin mielelläni vastaan ja samoin puolisoni koki heti, että se voisi olla hyödyllinen. En tiedä pelkäänkö itse synnytystä, mutta haluan, että minun taustani tiedetään ja se otetaan huomioon, eikä meidän kummankaan kokemuksia tai tunteita kyseenalaisteta tai vähätellä. Aion tehdä selväksi, että tämä vauva on saatava hengissä maailmaan, enkä salli mitään vitkutteluja. Juu, kai ne sinne kirjaa että äiti on hullu ja samoin sen puoliso. 😉 mutta valitettavasti pelkään kaikkein eniten sitä, että menetän tämänkin vauvani. Onko teillä kellään kokemusta pelkopolikäynneistä ja onko niistä ollut mitään apua?

Mutta täällä kaikki siis ihan hyvin. Nyt alan pikkuhiljaa valmistautumaan jouluun ja tulevaan ultraan. Palailen varmaan blogiin vasta tuon rakenneultran jälkeen. Oikein ihanaa ja rauhallista joulua teille kaikille!!! <3


Rv 19 ja flunssaa pukkaa

Posted on

Siis ihan uskomatonta, että täällä porskutetaan edelleen vauva mahassa. Pari viikkoa ois enää jäljellä sinne puoleen väliin. On tämä aika menny aika nopeasti, vaikka tässä on ollu kaikenlaista stressiä pitkin matkaa. Mutta ehkä tuo parin viikon syklissä eläminen ja oleminen on helpottanu ja osaltaan nopeuttanutkin tätä raskautta. Edelleen olen vielä melko varovainen raskauden suhteen. Läheiset tietää kyllä missä mennään, ja muutamat yksittäiset ihmiset. En nyt tiedä haluanko tätä edes koko maailmalle kuuluttaa, kun pelkään kuitenkin loppuun asti. Tänä aamuna heräsin kamalaan kurkku kipuun. No nyt oon sit päivän vetäny vaan kuumaa viinimarjamehua ja väliin jäätelöä tai jogurttia. Ihan jännittää mitä näyttää huomenna paastoverensokeri.(muuten kaikki arvot on olleet loistavia) :/ Mut jospa tämä tauti menis pian ohi, eikä kestäis montaa päivää.

Viime viikolla ahdistuksissani päätin sitten, että tilaan kotiin sen dopplerin. Doppleri tuli eilen ja tietty heti oli pakko kokeilla että kuuluuko ne äänet. Alkuun meinas jo vähän paniikki iskeä, kun löysin vaan istukan äänet, mutta löytyhän ne vauvan sydänäänetkin sieltä. Tai kuulu ne hetken, mutta tyyppi läks karkuun, enkä sit jaksanu enää etsiä niitä uudestaan. Ehkä ne tässä pikku hiljaa alkaa sitten löytymään paremmin, kun itsekin hahmotan että missä kohdassa se pieni siellä möngertää.

Kovasti oon selaillu nettikauppoja ja miettiny, että mitä kaikkea sitä pienelle pitää hankkia jne. Mutta en oo vielä sit uskaltanu tilata mitään. Taidan nyt odotella ihan rauhassa sinne alemyynteihin ja katella sitten pikkuhiljaa. Oon tässä pohtinu myös sitä, että mitähän mä tekisin, kun äitiysloma alkaa huhtikuun alussa. Aikuiskoulutusrahaston opintoraha loppuu helmikuussa. Millähän sitä eläis maaliskuun? Mietin, että pitäiskö vaan hakea sitten Kelan opintotukea siihen yhdelle kuulle, mutta 300€:lla ei paljon siinä juhlita. Jostain täytyis vähän kehitellä lisärahaa… Sit mietin, että jos jäisinkin varhennetulle, mutta sekään ei sit kuitenkaan kattais sitä koko maaliskuuta, ja sit taas se ois tietty pois sieltä toisesta päästä. Vuoden vaihteen jälkeen pitäis varmaan soitella työpaikallekin ja kertoa, että opintovapaa pitäis perua ja muuttaa äitiyslomaksi. Jännittää kyllä vähän. 🙂 Tuntuu, että kauheesti ois tehtäviä asioita, mutta mitään ei uskalla vielä tehdä puoleen eikä toiseen jos kaikki meneekin ihan pipariksi.

Mutta jospa tämä pelko ja ahdistus alkaa tästä helpottamaan. Puolisoni on kans jotenkin hermostunu koko ajan. Se nukkuu yöt tosi huonosti, kun vahtii miten mä voin. Jos herään yöllä vessaan niin heti vierestä kuuluu, että onko kaikki ok? tai mikä hätänä? Mä tosin luulen, ettei tuo helpotu ennen kun vauva on saatu turvallisesti maailmaan. <3 Ens viikolla ois taas neuvola, ihanaa. Jospa siellä ois kaikki ok eikä itelle ois tullu painoakaan nyt lisää. Mutta neuvolakuulumisiin palaamme ens viikolla. 🙂


Sokereiden mittailua

Posted on

Keskiviikkona kävin neuvolassa. Luulin, että siellä ei tapahdu muuta kuin, että saan mittarin ja ruokavalio-ohjeistuksen, mutta sehän olikin sitten normi neuvola. Olin jo ehtinyt kysyä, että jos voitaisiin kuunnella vauvan sydänäänet. No, sain kuulla. <3 Nyt olen pari päivää miettinyt sitä dopplerin hankintaa. Haluasin kuunnella ääniä myös kotona, ne on niin ihanan rauhoittavat <3 Parina iltana olen ollut huomaavinani jotain liikettä vatsassani. Vielä kyllä tosi vaikea sanoa, onko se oikeasti vauvan liikkeitä, kun en oikein tiedä miltä niiden pitäisi tuntua. Tämä on tuntunu ihan siltä, kun vatsassa kuplisi. Veikeä tunne. Odotan jo kovasti, että liikkeet alkaisi tuntumaan kunnolla.

Eilen sorruin. Koulumatkalla piipahdin vähän shoppailemassa ja mukaan tarttui yhdet ihanat potkarit. Kotiin päästyäni tunsin kuitenkin huonoa omaatuntoa ostoksestani. Olimmehan sopineet puolisoni kanssa että mitään ei osteta ennen puoltaväliä. Ja nyt sitten pelkään, että jotain pahaa vielä tapahtuu kun menin ne ostamaan. 🙁 On tämäkin vaikeaa, kun ei vieläkään uskalla nauttia ja iloita, vaan heti sen jälkeen iskee paniikki ja pelko.

Niin, eilen sitten aloin mittailemaan verensokereita. Kaksi päivää takana ja vielä viisi päivää edessä. Tähän asti kaikki arvot on olleet reilusti alle sen mitkä ovat raja-arvot kotimittauksessa. Kotimittauksessa paastoarvon pitää olla alle 5,5 ja 1tunnin arvo 7,8. Paastoarvot on ollu lähellä neljää ja yhden tunnin arvot on ollu 5,4 – 6,1. Mutta onneksi nyt kuitenkin sain sen diagnoosin. Täytyy toivoa, että se poikisi esimerkiksi jotain lisäultria tai ylimääräisiä neuvoläkäyntejä, että pääsee kuuntelemaan sydänääniä. Näin tulevana terveydenhuollon ammattilaisena jäin pohtimaan tuota, että mihinhän tuokin diagnoosi perustuu. Jos sokerirasituksessa yksi arvo on pilalla niin se on heti diabetes, eikä sitä saa pois vaikka seuraisi koko raskausajan sokereita ja ne olisi kunnossa. Mietin vaan, että kuinka kalliiksi tämäkin tulee. Nyt sain kuitenkin ihan ikiomaksi sokerimittarin ja ilmaiseksi saan hakea lisää testiliuskoja jne. No, ei ehkä pidä valittaa. Onhan se hyvä, että puututaan ja seurataan tilannetta sitten herkästi. Ehkä tämä on sitten kuitenkin halvempi vaihtoehto, kuin se että vauvat kasvaa liian isoksi ja joudutaan tekemään sektioita jne. Ehkä selvitän tämän asian koulussa, kun näistä asioista puhumme. 🙂

Nyt alkaa siis tämä eka koulusyksy olla paketissa. Enää yksi anestesiologian luento ja tentti. Sitten voi hengähtää hetken. Kävin juttelemassa oman opettajani kanssa ja suunnittelimme minun ensi kevättä. Muut lähtee siis harjoitteluun mutta minä hyppään vuoden aiemmin aloittaneiden kanssa tekemään yhden opintojakson, äitiyshuoltoa ja mitähän muuta siellä olikaan. 🙂 Nämä opinnot pitäisi saada tehtyä maaliskuuhun mennessä ja sitten aloittelen mammalomani, toivottavasti. <3

Hyvillä fiiliksillä nyt viikonlopun viettoon.


Huh hei!

Posted on

Tämä kirjoitus alkaa syvällä huokauksella ja kevyemmällä hengityksellä. 🙂 Tänään kävin lähetteellä ylimääräisessä ultrassa äitipolilla. Kokemus oli hyvä, kun lääkärinä oli empaattinen ja ymmärtäväinen lääkäri. Tämä sama lääkäri oli viime talvena myös paikalla, kun kävimme seurantaultrissa lapsivesien menon jälkeen. Silloin hänestä jäi jo hyvät kokemukset. <3 Nyt siis tarkoituksena oli miettiä mitä tehdään, lapsivesipunktio vai uusi verikoe. Omaa oloani helpotti se, että lääkäri sanoi suoraan, että yhdistelmäseulan tulos on sen verran hyvä, että punktiossakin on suuremmat riskit kuin tässä tilanteessa. Punktiossahan on keskenmenoriski 1% luokkaa ja tuo minun seulan tulos jää reilusti tuon alle. Olin kyllä itsekin sitä mieltä, että punktiota en halua. Joko uusi NIPT- testi tai ei mitään. Lääkäri ultrasi ja mittasi. Kaikki vastasi hienosti raskausviikkoja eikä mitään viitteitä nyt olisi mistään kromosomivirheestä. Joten helpotuksen huokaus ja nyt jatkamme näin eteenpäin. Tällä hetkellä pienellä painoa huikeat 160g. <3

Äitipolilta poistuin hyvillä mielin, kun lääkärikin vielä sanoi, että saa tänne tulla uudestaankin jos siltä tuntuu. (ehkä minä nyt pärjään sinne rakenneultraan saakka) Seuraavaksi olikin sitten vuorossa soittoaika neuvolaan ja sokerirasituksen tulokset. Ettei meidän hyvä tuuri nyt kaatuisi niin NAPS, sain heti diagnoosin raskausajan diabetes. Ehkä eniten vituttaa se, että kun paastoarvon raja on 5,3 niin minulla se oli 5,4!!!! No, menen tällä viikolla käymään neuvolassa josta saan kotiin sokerimittarin ja ohjeistuksen ruokavaliosta. Viikon ajan sitten mittailen kolmesti päivässä sokeriarvoja. Ja nyt ehkä taas ärsyttää se, että joulu on tulossa ja aion kyllä syödä herkkuja. 😉 Joulu on kuitenkin vaan kerran vuodessa. Nyt sitten tosiaan pitäis alkaa kokeilemaan, että millainen ruokavalio itselle sopii, mikä ei nosta sokereita liikaa jne, kun sekään ei kuulemma ole ihan kauhean yksinkertaista. Se mikä sopii toiselle, ei sovi toiselle jne. Mutta täytyy sanoa, että näiden kaikkien kokemusten jälkeen, tämä diagnoosi ei juuri minua hetkauta tai aiheuta mitään isompaa ahdistusta. Nyt jos teillä lukijat on jotain hyviä vinkkejä niin otan kaiken ilolla vastaan. 🙂

Huomenna pitäisi jaksaa raahautua kouluun, edessä yksi iso tentti. Hirvittää vähän miten mun käy, mutta toisaalta en jaksa sitäkään turhaan stressata kun tiedän että voin mennä uusimaan sen tentin sitten tammikuussa. Ja sittenhän mulla pitäisi olla paljon aikaa, kun nyt näyttää ja tuntuu siltä, että harjoittelut siirrän sitten jonnekin tulevaisuuteen. Tällä viikolle menenkin juttelemaan opettajan kanssa siitä, mitä kursseja voisin kevään aikana suorittaa, ettei tältä vuodelta nyt kauheasti jäisi opintoja rästiin.

Tällaisilla fiiliksillä näin alkuviikosta. <3


NIPT-tulokset

Posted on

No niin. Vihdoin ja viimein ne on täällä. Maanantaina niiden siis olisi pitänyt olla, mutta tänään on torstai ja tänään sitten ne oli tullut. Mutta se tulos sitten. Mitenkäs sen tänne nyt sitten muotoilisikaan. Mutta siis lyhyestä virsi kaunis. Ei tulosta. Mikä pettymys. Tiedän, ettei se merkitse mitään pahaa, vaan tämä johtuu ainoastaan siitä, ettei minun veressä ole ollut tarpeeksi vauvan DNA:ta. Joten eipä sitten saatu mitään tietoja meidän tulevasta vauvasta. Nyt sitten pitäisi mennä lääkärin kanssa juttelemaan, että mitä seuraavaksi. Vaihtoehtoina ilmeisesti uusi testi tai lapsivesipunktio. No, te jo tiedättekin minun kannan tuohon punktioon joten jäljelle jää vain se uusi testi. En sitten tiedä suostuvatko enää ottamaan toista testiä, koska voi olla ettei siitäkään saada DNA:ta tarpeeksi.

Oma pää oli tämän tiedon jälkeen hieman sekaisin. En ollut mitenkään huolestunut, mutta halusin saada myös toisen lääkärin mielipiteen asiaan ennen maanantain käyntiä. Soittelin sitten heti klinikalle ja siinä kävikin tuuri, kun hoitavalla lääkärilläni oli aikaa jutella kanssani asiasta. Hän sitten kertoi minulle oman mielipiteensä asiasta eikä myöskään nähnyt sitä punktiota järkevänä vaihtoehtona. Siinä samalla minulle selvisi, että Suomessa teetetään kahdenlaisia testejä, joista ainakin HUS käyttää tarkempia testejä. En tiedä käyttääkö oma sairaanhoitopiirini tuota samaa testiä vai sitä vähemmän tarkkaa testiä. No, klinikan lääkäri oli sitä mieltä, että jos mahdollista niin kävisin testissä uudestaan, jos ei niin sitten mennään näillä eteenpäin. Oli kuitenkin tyytyväinen ja luottavainen siihen, että kaikki on nyt hyvin ja nt-ultrassakin kaikki oli kunnossa. Maanantaina minulla pitäisi olla siellä onneksi ylilääkäri vastassa, josta jäi viime talvelta hyvät fiilikset. Hän varmaan ymmärtää tilanteeni. Että tämmöisiä uutisia taas tänään.

No, kun tämä nyt menee näin hienosti niin tänään olin aamulla iki-ihanassa sokerirasituksessa. Litku oli karmeampaa mitä viimeksi, mutta selvisin. Maanantaina sitten soittelen neuvolaan tuloksista ja olen jo valmistautunut siihen, että paastoarvo on koholla (kuten oli viime keväänäkin) ja niin tähän taloon rapsahtaa raskausdiabetes. Mutta näillä mennään.

Oon ollu edelleen tosi väsyny. Koulu ja tenttiin luku tuntuu ylivoimasen vaikeelta kun voisin vaan nukkua. Kun pääsen koulusta kotiin niin heittäydyn sohvalle ja uni tulee heti. Haukottelen pitkin päivää ja koitan saada pidettyä itteni hereillä koulupäivän ajan. Ens viikolla olis yks iso tentti ja siihen pitäis nyt lukee, mutta muutaman sivun jälkeen tuntuu, että on pakko ottaa pienet päiväunet, jotta jaksaa päivän loppuun asti. Onneks tuo väsymys on hyvä merkki. Mut meinaa vähän koko muu elämä kärsiä tästä väsymyksestä. Tosin positiivisesti ajattelin, että jos en pääse tentistä läpi niin tammi-maaliskuussa mulla on sit aikaa lukee ja käydä tekeen tentti uudestaan. 😉  Ens viikolla menenkin juttelemaan mun opettajan kanssa niistä mun kevään opinnoista. Nyt tuntuu siltä, että jätän sen ikääntyvienkin harjoittelun tekemättä ihan oman jaksamisen kannalta. Tällä hetkellä myös selkä on melko jäykkä ja kaikenmaailman kolotusta on päivittäin, milloin särkee lantiota, milloin sattuu nivusiin ja säteilee reisiin jne… Pitkään istuminen samassa asennossa on ehkä kaikista pahin. 3tuntia luennolla istumista on tuskaa, tai tuskallisinta on ehkä se, kun sieltä penkistä nousee sen luennon jälkeen. En osaa edes selittää miltä se tuntuu, tulee vaan semmonen olo, että äkkiä takasin semmoiseen linkkuasentoon. Mutta onneksi tosiaan nuo koulupäivät alkaa olla jo tältä vuodelta ohi. Enää yksi koulupäivä (6tuntia) ja kaksi iltaluentoa + tentti. Sitten olis eka puoli vuotta taputeltu. 🙂 Näissä fiiliksissä siis tällä viikolla.


Helpotuksen huokaus

Posted on

Eilen kävin neuvolassa. Neuvolatädin lisäksi paikalla oli terveydenhoitajaopiskelija. Juteltiin paljon mun fiiliksistä ja kerroin ihan rehellisesti viime päivien ahdistuksesta ja pelosta. Neuvolantäti sanoi, että jos alkaa ahdistus ja pelko tuntuu siltä, etten pysty olemaan niiden kanssa niin pitää ottaa yhteyttä ja sit mietitään mitä tehdään. Varmaan pääsisin juttelemaan jonnekin, mutta nyt ainakin selviän vielä ihan näillä keinoilla. Ja onneksi olen niin väsynyt edelleen, että yöt nukun kuin tukki ja päivälläkin uni tulee melko helposti. Että ei nämä pelot ole ainakaan unta vieneet. 🙂 Kaikki perusjutut tehtiin taas ja tällä kertaa verenpaineetkaan ei ollu ihan hirveät, mutta silti käski jatkaa mittailemaan niitä kotona, kun arvot on kotona kuitenkin vielä himpun verran paremmat. No, sitten oli ehkä se käynnin ihanin/kamalin hetki. Pulla sydänäänten etsintä. Kestihän se jonkun aikaa, koska äänet kuuluivatkin hieman korkeammalta kuin mistä niitä alettiin etsimään. Mutta sieltä ne onneksi löytyivät, tasainen jumpsutus. On se vaan niin ihana ääni. <3

Sain nyt sitten lähetteen äitipolille extraultraan näiden mun pelkojeni ja aiemman kokemuksen takia. Saa nähdä milloin tuo aika on, toivottavasti viimeistään parin viikon päästä. Seuraava neuvola aika on kuukauden päästä, joulua edeltävällä viikolla ja sitten rakenneultra on joulun jälkeen. Eli kahden viikon syklissä tässä jatketaan. Mutta se sopii minulle. Ei pääse paniikki ja pelko iskemään liian suureksi, varsinkin kun liikkeetkään ei vielä tunnu.

Nyt  kun olen saanut mielenrauhan, että kaikki on hyvin pitäisi minun keskittyä noihin vuoden viimeisiin koulutehtäviin. Puolentoista viikon päästä olisi kliinisen hoitotyön tentti, luettavaa varmaan 500sivua, joten täytyisi ehkä alkaa ahertamaan. Jotenkin hieman tympeä kirja, mutta ei voi mitään. Kuukausi sitten olleen anatomian tentinkin tulokset olivat tulleet. HUH, meni läpi. 🙂 Seuraava anatomian tentti onkin sitten helmikuussa. Siihen luetaankin sitten hieman paremmin. 😉 Näillä fiiliksillä kohti viikonloppua. Huomenna suuntaamme jouluostoksille Vantaalle, josko sitä sais itselle katseltua uusia liivejä, kun vanhat alkaa käydä pieniksi. (olen järkyttynyt) Mammavaatteita en ole vielä ostellut, kun nuo collegehousut menee vielä kevyesti päälle ja niillä pärjää ihan hyvin näin kotioloissa. Mutta kai niitääkin täytyy sitten jossain vaiheessa alkaa miettimään. 🙂

Ensi viikolla tiedossa ainakin NIPT- tulokset, joista ehkä sitten jotain infoa teillekin. 😉


Paniikki ja ahdistus

Posted on

Melkoinen viikonloppu taas takana. Lauantai meni messuillessa ja sen huomasi kyllä kropassa sitten illalla. Selkä ei tainnut tykätä oikein siitä, että koko päivän olin jalkojen päällä. Oli vähän kireyttä havaittavissa vielä eilenkin. Onneksi joku fiksu on keksinyt piikkimaton, joka ihanasti rentoutti ja helpotti sitä kireyttä. Messut olivat jälleen kerran loistavat. Ihan hirveästi ei rahaa mennyt, mutta jotain kuitenkin tarttui mukaan. Kotimatkalla piipahdimme vielä ostoshe***tissä. Löysin ehkä maailman ihanimman toppahaalarin ensi talveksi meidän Pullalle, -50% rekistä, mutta en uskaltanut ostaa. Olisi ollut paljon ihania muitakin vaatteita, mutta mitään ei tarttunut kotiin mukaan. Aluksi harmitti ihan hirveästi, varsinkin tuo haalari, mutta parempi näin. Katsellaan sitten ensi vuonna uudestaan…

Viikonloppuna on ollu jotenkin ahdistava olo. Eilen juoksin jatkuvasti vessassa, kun olin jo aivan sata prosenttisen varma, että vuodan lapsivettä. Se tunne on niin ahdistavaa. En uskaltanu edes puolisolleni asiasta sanoa, kun tiedän että se olis alkanu stressaamaan asiaa heti ja sitä en taas nyt halua. Yritin kuitenkin itselleni hokea, että kyse ei ole lapsivedestä vaan todennäköisesti vaan valkovuodosta. Mutta yritäpä siinä sitten pysyä jotenkin järkevänä. Helpommin sanottu kuin tehty. Googlettamallahan se hermolepo löytyy vai mitä? 😉 No ei tod. Onneksi tuolla Simpukan keskustelupalstalla on muitakin jotka on aivan yhtä hermona ja paniikissa kuin minäkin.

Oon tässä miettiny keinoja kuinka selviän tästä paniikista. Auttaako se, että juoksen ultrassa tai kuuntelemassa sydänääniä? Mietin, että pitäisikö mennä juttelemaan jonkun kanssa? Tiedän kyllä pari henkilöä joiden kanssa keskustelu voisi ehkä auttaa, mutta katsotaan nyt oisko tuosta tämän viikon neuvolasta apua. Pohdin edelleen sen dopplerin ostoa. Puolisoni sanoi, että saan ostaa sen jos haluan, mutta en haluasi antaa tälle pelolle niin valtaa, että kohta olisin aivan koukussa doppleriin ja kun koittaisi se päivä ettei sydänäänet jostain syystä löydykään olisin aivan totaalisen hermona. Ja elättelen toiveita, että liikkeet alkaisi kohta puoliin jo tuntumaan, kuukauden sisällä ainakin. Ja sitä ennen ois kuitenkin se neuvola ja ultra ja ehkä vielä yks neuvola… 😉 Ja tiedän, että moni antaisi neuvon, keksi jotain tekemistä ettet mieti asiaa… ei auta, teenpä mitä tahansa niin ajatukset pyörii tämän pelon ja ahdistuksen ympärillä. Testattu eilen. Siivosin, laitoin ruokaa, katsoin leffoja, saunoin… ajatukset on aina siinä samassa pelossa ja ahdistuksessa.

Tämän viikon lopussa tai viimeistään ensi viikon alussa pitäisi tulla tulokset siitä NIPT- kokeesta. Jännittää kyllä. Lupasivat soitella sieltä äitipolilta niitä vastauksia, mutta voi olla että soittelen heti maanantaina sinne itse. En kestä odottaa yhtään pidempään. Ja onneksi kätilö sanoikin, että kyllä tänne saa soitella ja kysellä niitä vastauksia. <3

Huomaan kyllä että puolisoni panikoi kans. Olen miettinyt sitä, että miettiikö hän vielä sitä viime talvea kun pyysi minua kolaamaan yöllä satanutta lunta, ja minähän kolasin kunnes ne lapsivedet menivät. Nyt olen saanut kiellon melkein kaikkeen. En saa kantaa edes kauppakassia, en imuroita tai luututa, en haravoida. Jotenkin niin suloista vaikka välillä vähän huvittaa. Eilenkin kun siivottiin niin minä sain laittaa vaan keittiön kuntoon ja pyyhkiä pölyt, hän hoiti loput. <3

Tällaisilla fiiliksillä täällä aloitellaan uutta viikkoa. Ihanaa viikkoa teille!


Rv 15

Posted on

Niin ne nämä viikot vaihtuu. Nyt alkaa olla melko ahdistavat viikot menossa, mutta täytyy vaan koittaa ajatella kaikkea muuta kuin sitä mitä viimeksi tapahtui. Tällä viikolla on muutamana päivänä ollu melkoisia kasvukipuja. Sitä kipua on vaikea kuvailla. Eihän se mitenkään kovaa ole, mutta onhan se vähän häijyn tuntuista kun yhtäkkiä tuntuu alapäässä semmonen pistelevä kipu joka säteilee nivusiin ja reisiin. Onneksi se helpottaa eikä siitä tarvitse kärsiä koko päivää. Tosin täytyy olla niistäkin tuntemuksista onnellinen eikä valittaa. <3 Eikös se vaan tarkoita sitä, että Pulla raivaa itselleen tilaa kasvaa. <3 Muuten vointi on edelleen melko väsynyt. Juuri tuossa heräsin sohvalta, kun olin siihen nukahtanu. 🙂 Mutta onneks nukkuminen on ihan kivaa. Ootan kyllä jo ihan innoissani millonkas mahtaisi tuntua pienen ensimmäiset liikkeet. Ei kai siihen enää kovin kauaa mene… Ens viikolla onneks neuvola ja pääsee kuuntelemaan sydänääniä. <3

Nyt on selvitty tästä kouluviikostakin. Tämä taisi olla tämän syksyn viimeinen suht täysi kouluviikko. Ens viikolla on koulua vaan yhtenäpäivänä. No, ehdinpä keskittyä tentteihin. Hain nyt yhteen työharjoitteluun heti vuoden vaihteen jälkeen. Se ois ikääntyvien harjoittelu. Laitoin opettajalle kyllä sähköpostia tilanteestani ja siitä, että en tiedä miten sen harjoittelun kanssa käy. Puolisoni tyrmäsi heti koko harjoitteluideani. Minun ei pitäisi kuulemma mennä harjoitteluun. Olen itse kahden vaiheilla. Toisaalta tekisi mieli mennä tekemään edes tuo harjoittelu pois alta, mutta toisaalta en halua ottaa mitään riskiä sen suhteen että jotain voisi käydä.Ikääntyvien parissa ei kuitenkaan voi välttyä siltä, että siellä ei joutuisi nostamaan tai tekemään mitään fyysisiä juttuja. No, täytynee jutella asiasta neuvolantädin kanssa ensi viikolla, kun harjoittelupaikka pitää perua sitten jo ennen joulua ja sitten joudumme keksimään minulle 10viikon ajalle jotain muita opiskelujuttuja kun muut ovat harjoittelussa. Eli voi tulla sitten aika iisi kevät tuon koulun suhteen, mutta ehdinpä sitten valmistautua vauvan tuloon. 🙂

Mun omalta luokalta ei kukaan tiedä raskaudesta. Siltä mun ekalta luokalta tietää pari kaveria. Ja nyt just mietin, että eihän me mun oman luokan kanssa enää sitten oikein nähdäkään ennen huhtikuun alkua. Voi siis olla monelle yllätys jos lyllerrän paikalle ison mahan kanssa. 😀 No, toisaalta ei pitäisi vielä miettiä niin pitkälle.  Kunhan nyt ensin selvitään tästä raskausviikosta ja ensi viikon neuvolakäynnistä jne. Välillä vaan tuntuu, että ajatukset ja toiveet juoksee tulevaisuuteen.

Ai niin, sain tässä hetki sitten ihanan tarjouksen Sateenkaariperheiltä. He pyysivät minua heidän syyskokoukseen kertomaan blogistani. Olin kovin yllättynyt tästä pyynnöstä. Se oli suuri kunnia. Mutta pitkän harkinnan jälkeen tulin siihen tulokseen, että en ole vielä valmis puhumaan asiasta omilla kasvoillani. Ehkä jos tilanne olisi ollut toinen ja asiat eivät olisi enää niin tuoreina mielessä niin olisin varmasti lähtenyt mukaan. 🙂 Mutta oli jotenkin hienoa, että blogini noteerattiin tällaisessakin paikassa kuin Sateenkaariperheet. Kiitos siitä! <3

Tällaista tänne tällä viikolla. Huomenna aion lepäillä ja lauantaina lähdemme perinteiselle retkelle Tampereen kädentaitomessuille. Oi, se on vaan syksyn odotetuin tapahtuma meidän perheessä. <3 Saa nähdä mitä kivaa sieltä taas löytää. Ihanaa loppuviikkoa teille bloginilukijat!


Rv 14

Posted on

vetelee viimeisiään. Viikonloppuna olin ihan kamalan väsynyt. Oltiin lauantaina vähän shoppailemassa ja kun tultiin kotiin niin torkuin sohvalla koko illan. Yöunetkin tais venyä 10tunnin pituisiksi. No, nukkuminen on kyllä kivaa. 😀 Tänään sitten suuntasin sairaalalle labraan. Olin varannut onneksi ajan etukäteen, kun oli tarkoitus ehtiä iltapäiväksi kouluun. No ei menny kuin Strömsössä tämäkään reissu. Ajat olivat melko reilusti myöhässä joten arvasin etten ehtisi siihen bussiin millä oli tarkoitus mennä. Seuraava ongelma tuli sitten labrantädin luona. Onneksi minulla oli se paketti mukana missä oli putket ja kaikki tarvittavat jutut verinäytettä varten. Ilmeni kuitenkin pieni ongelma. Koneella ei ollutkaan lähetettä kyseiseen toimenpiteeseen. Siinä sitten labrantäti yritti soitella polille ja saada lähetettä, mutta ei ainakaan minun siellä ollessani sitä saanut. Aikoi selvitellä asiaa myöhemmin. Onneksi sentään suostui ottamaan näytteen ilman lähetettä. Pisti kyllä ihmetyttämään myös kommentti minkä labrantäti mulle lausui: ”seuraavalla kerralla soita tänne ensin ja varmista että lähete on.” Anteeksi vaan, mutta tietääkseni ei ole kyllä minun tehtävä. Kotiin päästyäni soitin sitten itse polille ja kerroin tilanteen. Lupasivat hoitaa lähetteen. Mutta ei minun olisi kuulemma tarvinnut sinne soittaa, vaan labra hoitaa sen. Anteeksi nyt vaan, mutta ei jäänyt ihan sellainen olo siitä käynnistä. Tuntui paremmalta hoitaa asia itse. Loppu hyvin kaikki hyvin kuitenkin. Näyte otettu ja kai se lähetekin sinne meni ja toivotaan että näytteet on nyt matkalla kohti Keski-Eurooppaa (meniköhän ne Belgiaan vai minne). Kahden viikon päästä sitten saadaan tietää tulokset.

Tänään meillä alkoi haku harjoittelupaikkoihin. Sanonpa vaan että kyllä on melkonen systeemi. Mun pitäis hakea kahta harjoittelupaikkaa. Ensimmäisen sain varattua, mutta toista en, kun ei ole paikkoja vapaana. No, luulenpa että tämä toinen harjoittelu on jo niillä raskausviikoilla etten välttämättä sinne kykenisi edes menemään. En nimittäin ota mitään riskiä nyt tämän raskauden kanssa. Tuo eka harjoittelu heti vuoden alussa on ikääntyneiden kanssa ja toivon että valkkaamani paikka on sellainen missä ei ole hirveästi mitään nostamsta tai siirtämistä, ainakaan yksin. Mutta varasin nyt tuon paikan ihan siltä varalta jos tämä nyt ei kestäkään loppuun asti niin en sit ainakaan putoa kelkasta noiden opintojen kanssa.

Ens viikolla ois neuvola. Pitkä aika odottaa. Taidetaan kuunnella sydänäänet. Sitä odotellessa.<3 Pohdin edelleen sen dopplerin ostoa, tosin eipä tässä kai montaa viikkoa enää olisi että pitäisi alkaa tuntemaan liikkeet. Välillä muuten lantiota särkee inhottavasti, ja se kipu säteilee nivusiin, mutta onneks sen kestää kun tietää että Pulla siellä raivaa itselleen tilaa. <3 Varovasti olen muuten selaillu nettiä ja miettinyt mitä kaikkea sitä täytyykään vauvalle hankkia, mutta hankinnat saa vielä toistaiseksi odottaa.

 


Loppuviikon fiiliksiä

Posted on

Nyt on tätä asiaa tässä ehtiny pari päivää sulattelemaan. En nyt ihan vielä uskalla kauheesti riemuita, mutta kyllähän tilanne nyt ihan hyvältä näyttää. Paremmalta kuin edellisessä raskaudessa. Soittelin eilen sit heti aamusta klinikalle ja kerroin uutisia. Olihan ne melko ihmeissään ja tietty kovin iloisia. Lääkärikin oli jo kyselly, että onko minusta kuulunu mitään. 🙂 Kovastihan ne siellä odottelee aina kuulumisia, joten täytyy taas ilmotella miten menee. Eli sain luvan soitella ihan millon vaan, ei pääse tuleen vieroitusoireita. 😀 Ja saatiin kutsu kahvillekin jos siellä suunnalla liikutaan.

No, koska en sillon keskiviikkona muistanu sitä uutta ultraa varata niin soittelin sitten eilen sinne sairaalalle ja varailin rakenneultran, joka ois heti joulun jälkeen. Pitkät on viikot ennen sitä, mutta onneks suunnittelin että kahden viikon päästä neuvolassa pyydän lähetteen ultraan ja meen sinne sit joulukuun alussa. Sit seuraava neuvola on siinä ennen joulua ja sit onkin jo rakenneultra. Ja siitä eteenpäin sit katellaan miten mennään eteenpäin. (Tästä lisäultrasta en teille viitsi enää edes kirjoitella, mutta ei sekään nyt menny ihan putkeen… onneks neuvola hoitaa)

Tän kaiken lisäksi oon ihan raivona tuosta meidän koulusta. Ei nyt ihan saa täysiä pisteitä meikäläiseltä se, miten meille opintoja tarjotaan. Käytännössähän meillä loppuu ens viikolla semmonen ”kunnon” opiskelu. Sit loppuvuoden koulua on päivä siellä ja toinen täällä. Välillä tais olla vaan pelkkä iltaluento kerran viikossa. Niiden lisäksi sit pitäs tehdä verkossa pari kurssia. No, nyt sitten selvisi että ensi vuoden alkuun meille ei ole tarjolla mitään kursseja vaan meidän pitäisikin lähtee tekemään semmonen harjoittelu mikä on vasta toisena opiskeluvuotena, ja siihen liittyvät teoriat tulee siis vasta ens vuonna. Eli nyt meillä ois tammikuun alusta maaliskuun loppuun pelkkää työharjoittelua ja sit mitä se loppukevät tulee olemaan niin varmaan siinä pitäis suorittaa sitten 10kurssia yhtäaikaa. Minä tosin päätin, että en ehkä lähde sinne ekaan harjoitteluun ja sit se toka harjoittelu on vielä auki, riippuen omasta tilanteesta. En halua kyllä ottaa mitään riskiä enää siinä vaiheessa. Mut sit jos en mene harjotteluun, niin toivottavasti opettajat keksii mulle jotain kursseja mitä voin suorittaa. On tää melkosta säätöä. Verenpaineet tässä nousee, mutta koitetaan kestää.


Rakkaat blogini lukijat…

Posted on

On ollut ihana huomata kuinka paljon jännitätte meidän kanssa. Ja kiitos niistä ihanista tsemppiviesteistä mitä oon saanu. <3 Tämä päivä on ollu kyllä henkisesti taas melkoinen vuoristorata. Aamulla istuin sängynlaidalla ja katselin meidän enkelivauvan ultrakuvaa ja itkeä vollotin. Siitä sain itteeni kasaan sen verran, että jaksoin istua tietokoneella ehkä 30minuuttia ja kirjoittaa yhtä esseetä. Sit piti jo keksiä jotain muuta puuhaa ja päätin alkaa leipomaan. Ei paljon kyllä sämpylät maistunu ennen ultraan lähtöä, ja kuten arvasin, juoksin vessassa. 😀 Sain kuin sainkin puolison ylipuhuttua ettei nyt ihan viime tipassa kuitenkaan sinne ultraan syöksytä ja hyvä niin. Ei jouduttu edes kauaa odottamaan ja paikalla oli aivan ihana kätilö. Paniikki puolittui jo heti siinä vaiheessa.

No siinä sitten aloitettiin ultraus. Pelotti ja jännitti kyllä ihan hirveesti. Mutta onneksi kätilön ensi sanat olivat: siellä näkyy vauva ja syke. <3 Ja samantien aloin itkemään. Vatsan päältä oli näkyvyys sen verran huono että mittaukset tehtiin sitten alakautta. Siellä meidän pieni Pulla köllötteli, nukkui tyytyväisenä eikä paljoa halunnut itseänsä esitellä. Seuraava pelon aihe oli se mitä mitoista selviää. Niskaturvotus oli normaali. HUH! Seuraavaksi mittailtiin pariinkin kertaan Pullan pituutta ja niinhän se murunen vastasi täysin viikkoja. HUH! Sitten vielä mittailtiin päätä ja reisiluuta ja kaikki oli oikein hyvin. HUH HUH!

No, tämä helpotti kyllä mieltä jo melko paljon. Seuraavaksi oli sitten vuorossa sen down-riskin laskenta. No siinä ei sitten mennyt ihan niin hyvin. Sain suhdeluvun 1:201, eli nyt sitten pääsen sinne NIPT-tutkimukseen. Kätilö oli sitä mieltä, ettei ultran perusteella syytä huoleen ole, mutta halusimme nyt kuitenkin käydä vielä tuon testin, kun se kerta otetaan vaan verikokeesta. Joten ensi viikolla sitten verikokeisiin ja siitä parin viikon sisällä saan tiedon tuloksista. <3 mutta oma olo on nyt hyvin rauhallinen ja enää en pelkää niin paljoa kuin aamulla. Toivotaan nyt vaan että kaikki menee hyvin ja Pulla kasvaa normaalisti. Siinä kaiken keskellä en edes tajunnu kysellä seuraavaa ultraa mutta onneksi kätilö toivotti tervetulleeksi aina jos jokin huolettaa. <3 Tällaisesta minä pidän.


Mietteitä ja ajatuksia

Posted on

Ihan jäätävä paniikki alkaa iskeä huomisen ultran suhteen. Rinnassa on koko ajan semmonen paine ja heti kun pysähdyn niin itku nousee kurkkuun. En ois voinu kuvitellakaan miten ahdistavaa tämä on. 🙁 Aamulla mittailin verenpainetta ja sekin kertoo jo siitä, että panikoin. En tiedä miksi näin voimakas reaktio. Olen kuitenkin jo asennoitunut siihen, että kuulen kuitenkin huonoja uutisia, mutta kai sitä sitten kuitenkin toivoisi, että kaikki olisi hyvin. Ja niiden huonojenkaan uutisten kuuleminen ei kyllä ole kauhean kivaa ja helppoa vaikka siihen olisi kuinka hyvin valmistautunut.

Tänään oon saanu onneks tehtyä pari kouluhommaa alta pois, mutta huomenna en varmaan pysty tekemään mitään. Nyt pitäisi olla kaksi tuntia pissaamatta ennen ultraa, mutta kun tiedän ja tunnen itseni ja tiedän miten kroppani reagoi jännitykseen niin jo pelkästään 10minuutin aikana siellä äitipolin aulassa juoksen vessassa ainakin sen kaksi kertaa. Ja kuinka monesti sitten kotona ennen lähtöä… se on taas eri asia.  Voi kun jotenkin pystyisi ja osaisi olla jännittämättä. Nytkin sitten panikoin sitä, että jos oon käyny vessassa ennen ultraa ja rakossa ei olekaan tarpeeksi nestettä niin koko ultraus menee mönkään ja saan saarnat päälle siitä etten ole noudattanut annettuja ohjeita. 🙁 Kumpa voisin hypätä koko ultran ohi tai joku tulisi tekemään sen tänne kotiin.

Puolisoani ahdistaa myös polille meno. Sano just, että mennään sitten vasta ihan viime tipassa ettei jouduta yhtään siellä odottelemaan. Voi olla, että meillä on huomenna melko hiljaista ennen ultraan menoa. Kumpikin on hiljaa ja miettii.

Nyt huomasin, että rintojen arkuus alkaa pikku hiljaa helpottamaan, mutta väsymys ei. Ja nyt on sitten mukaan tullut kaiken maailman kipuilut ja varsinkin nivusiin säteilee kipu välillä melko ikävästi. Ja jos pitkään joutuu istumaan niin ylös noustessa selkä ja alavatsa vähän protestoi. Joten pitkät koulupäivät ei oo kyllä kauheen hyviä nyt tässä vaiheessa. Tosin katselin just kalenteria ja ei tämä loppuvuosi enää kauhean pahalta näytä. Tällä viikolla koulussa olin eilen ja seuraavan kerran perjantaina. Ens viikolla taisi olla kolme päivää koulua ja sitten näyttäis olevan päivä siellä toinen täällä. Välillä vaan pelkät iltaluennot jne. Joten voin alkaa valmistautumaan jouluun. <3 Saan ehkä sitten ajatukset pois näistä ahdistavista tilanteista.

Palailen huomenna kertomaan sitten ultrakuulumisia, jos vaan ehdin ja jaksan. 🙂


Pyhäinpäivän mietteitä

Posted on

Käytiin jo eilen viemässä kynttilät hautausmaalle. Ihmeen helppo päivä ollut tänään. Kyllähän meidän pieni on tänään ollu kovasti mielessä, mutta jotenkin helpottavaa ettei se tuska enää paina rinnan päällä. Eilen oli jotenkin outofiilis käydä hautausmaalla uusi vauva vatsassa. Toivottavasti meidän pieni suojelusenkeli suojelee nyt pikkusisarustaan <3 Tällä viikolla pikkuserkkuni sai kauan odotetun poikavauvan. Olen niin iloinen ja onnellinen heidän puolesta. Heilläkin on melko rankka historia takana, ja vihdoinkin elävä vauva saapui maailmaan. ONNEA! <3

Tänään oon sit koittanu tehdä kouluhommia ja ne taitaa jatkua vielä huomennakin. Onneks ens viikolla mulla on vaan yhtenä päivänä koulua, joten pystyn sitten muut päivät vääntämään kaikkia tehtäviä mitkä pitäis tässä palautella. Vähän jännittää, kun ens viikolla meillä on ensimmäiset laboraatiotunnit. Jotenkin mietin sitäkin, että meillä on yhdellä labratunnilla mm. kanyylinlaitto sekä laskimoverinäytteen otto. No, kotona pitää selvittää miten tämä tapahtuu ja sitten tunnilla se tehdään. Iskee ehkä pieni paniikki, kun tuntuu että asiat pitää osata ilman että kukaan niitä sulle opettaa. Mut toisaalta, pitää olla stressaamatta. Ne nyt menee sitten niin kuin menee. Let´s see. Onneks meillä on kuitenkin tosi kiva labraryhmä, että varmaan saa muilta apuja.

Ens viikolla on se ultra. Jännittää ihan hirveesti. Oon jotenkin valmistautunu siihen, että sieltä tulee huonoja uutisia. Joko vauva ei ole enää edes hengissä tai sitten yhdistelmäseulasta paljastuu joku vaikea vamma. Harmittaa kyllä, etten uskalla ajatella yhtään sitä, että asiat vois olla kunnossakin. Musta tuntuu että menneen viikon oon ollu ihan hirveen väsyny. Eilenkin nukahdin sohvalle, kun tulin koulusta kotiin. Tänään oon haukotellu koko päivän vaikka viime yönä nukuin reilut 8tuntia.  Viime viikolla kävin siellä kilpirauhaskokeissakin ja arvot oli todella hyvät. Ei oo tainnu vielä kertaakaan olla noin hyvät mitä nyt. Eli jatkamme samalla annoksella ja kuukauden päästä mennään uuteen kontrolliin. Toivottavasti ei nyt koko raskausaikaa tarvii juosta noissa kokeissa kuukauden välein.

Katselin tuossa yks päivä tilastoja täällä käyneiden määrästä. Olen todella yllättynyt siitä, kuinka paljon täällä on käynyt ihmisiä. Itse aloin miettimään, että olisi kiva tietää miten ihmiset on tämän blogin löytäneet. Joten rakkaat blogini lukijat, voisitteko jättää minulle kommentteihin jonkun viestin siitä mistä olette blogiini tienne löytäneet. 🙂 Kiitos!


Tyhjän sylin messu 5.11.2015

Posted on

Täytyykin nyt heti muistaa mainostaa, että Kanta-Hämeen alueella järjestetään Tyhjän sylin messu 5.11.2015 klo 19 Hämeenlinnassa Vanajan kirkossa. Toivottavasti tilaisuuteen osallistuu paljon ihmisiä. Me ainakin puolisoni kanssa menemme paikalle. En tiedä yhtään mitä odottaa tilaisuudelta, mutta saamme ainakin hetken hiljentyä ja muistella meidän Enkeliä. Ja tässä omassa mielen kaaoksessa on ehkä ihan hyvä pysähtyä edes hetkeksi.

Jos tätä blogiani nyt lukee joku Kanta-Hämeen alueella asuva yksinäinen tai pariskunta niin rohkeasti vaan paikalle. Samoin laittakaa sanaa kiirimään. En tiedä onko täällä koskaan aiemmin kyseistä tilaisuutta järjestetty. Tarvetta varmaan on, joten nyt kaikki kynnelle kykenevät paikalle ettei tämä jää viimeiseksi kerraksi.


Aamustressiä

Posted on

Näin sitten yöllä unta, että olin menossa ultraan. Heräsin kuitenkin ennen kuin ultraa ehdittiin tehdä. En tiedä johtuuko tämän aamun stressi ja paniikki juuri tuosta unesta vai jostain muusta. Ensimmäistä kertaa tänään nimittäin aloin pelkäämään ensi viikon ultraa ja sitä ettei vauva ole enää hengissä. 🙁 Jotenkin tähän asti vielä mieli on ollut kovin pessimistinen ja en ole uskonut koko raskauteen, ja nyt tämä kääntyikin näin päin. En tiedä johtuuko tämä osaksi myös siitä, että tänään alkoi 13.raskausviikko ja aletaan lähestyä niitä viime raskauden pahoja viikkoja. Nyt on itsellä juuri semmonen olo, etten halua poistua kotoa mihinkään (tänään pitäis mennä kouluun, mutta tässä ahdistuksessa tuskin sinne kykenen). Ajattelin kyllä ottaa puhelun klinikalle, jos se vähän helpottais omaa oloa. Neuvolaankin vois tietty soittaa, mutta en tiedä kuuluisko sydänäänet vielä… siitäkin saisin sitten stressin aikaiseksi jos ne ei kuulukaan. :/ Ehkä mun pitäs vaan keksiä jotain millä saisin ajatukset muualle… tosin se on helpommin sanottu kuin tehty.

Mietin tuossa sitäkin, että johtuuko tämä oma fiilis siitä, että eilen ystäväni synnytys käynnistettiin. Jotenkin jännään nyt sitä, että heidän hartaasti ja pitkään toivottu vauva saataisiin maailmaan. No, jospa tämä tästä päivän aikana helpottais. Taidan eka kuitenkin kilauttaa sinne klinikalle. Ne osaa ehkä rauhoitella mua. 🙂 Olen miettinyt kotidopplerin hankintaa. En tiedä kannattaako, että tuleeko siitä vielä suurempi paniikki jos niitä sydänääniä ei aina saakaan kuulumaan. Neuvolaan pääsen kuitenkin aina jos vaan haluan. Ja eipä se doppler ois edellisessäkään raskaudessa mun paniikkia helpottanu.


Kun vika on päässä…

Posted on

Siis tämä olo menee välillä ihan mahdottomaksi. Kotona on ihan hyvä olla. Eilen oltiin anopin kanssa ostoksilla ja hirvee ahdistus päällä koko ajan. Juoksin vähän väliä vessassa, kun tuntui että jotain valui housuihin. Mutta ei mitään. Heti kun kotiuduin, tilanne helpotti. Illalla lähdimme puolisoni kanssa konserttiin. Taas alkoi pää tehdä tepposia, mutta sitten oli vaan jotenkin tsempattava itsensä niin, että mitään pahaa ei tapahdu, tai jos tapahtuu niin sitten mennään sen mukaan. Selvisin konsertista melko kunnialla. Siellä istuessa huomasin, että kohtu alkaa jo painamaan alavatsalla. Ja kaiken maailman kipuilua ja jomotusta on kyllä joka päivä. Onneks ne on vielä niin pientä, että kyllähän ne kestää.

Seuraava stressi iski ennen konserttiin lähtöä. Olin elokuussa ennen hoitoa inventoinu vaatekaappini ja olin iloinen että sieltä löytyy yhdet mustat suorat housut jotka mahtuisi päälle vielä pidemmän aikaa. Eilen olin laittamassa niitä jalkaa, mutta eipä mahtunut. Meinasin saada melkoiset raivarit. Tosin samalla tajusin, että elokuussa oli hoito ja harmitta kyllä etten ole koskaan seurannut sitä kuinka oma kroppa hormoneihin reagoi. Turvotusta ainakin tulee hirveesti, ja sen myötä varmasti painokin nousee. Ja nyt vielä tämä raskaus pitää yllä sitä turvotusta joten varmaan suurinosa kaapissa olleista vaatteista on kohta pieniä. Mutta minähän en suostu vielä laittamaan rahaa mammavaatteisiin. Katellaan sitten joskus puolen välin jälkeen. Uudet rintsikatkin pitäs ostaa, mutta miksi tuhlata rahoja semmoseen, kun ei tämä kuitenkaan kestä loppuun asti. Mennään siis nyt collegehousu meiningillä. 😀 (onneks ei oo nyt tiedossa mitään konsertteja tai juhlia, että pitäs olla jotain erikoista päälle pantavaa).

Eilen mietin, että tekis mieli soittaa klinikalle ja jutella siellä kätilön kanssa näistä ahdistuksista. Sit aloin miettiin, että ehkä soittelen vasta sen ultran jälkeen, kun sit on kuitenkin soiteltava väliaikatietoja. Niin, kirosin taas julkisen terveydenhuollon. Viime ultrassahan lääkäri sanoi selvittevänsä, että pääsenkö sinne NIPT-kromosomitutkimukseen jo nyt. Aikoi soittaa tai laittaa jotain viestiä siitä sitten minulle, jo alkuviikosta. No, yllätys. Eipä ole kuulunut yhtään mitään. Mua niin oikeesti alkaa ärsyttämään tuo julkisen puolen touhu. Ei siihen voi luottaa näköjään sitten yhtään. 🙁 Luojalle kiitos siitä, että muutamia poikkeuksia sieltäkin löytyy, mutta jotenkin tuntuu väärältä, että asiakkaita kohdellaan tuolla tavalla. Tällä hetkellä en jaksa siitä meteliä nostaa, mutta voipi olla, että asiasta jossain vaiheessa vähän huomautan.

 

 


Neuvola kuulumisia

Posted on

Eilen oli eka neuvola ja paikalla sama tuttu neuvolantäti. Helpotti menemistä huomattavasti, kun ei tarvinnut alottaa koko tarinaa alusta. Neuvolantäti vaikutti aidosti iloiselta, että tulin takaisin, vaikka itse olen kyllä edelleen sitä mieltä että turhaa tämä taas on. Juteltiin paljon tän hetkisistä fiiliksistä ja ihanaa kun joku sanoi, että minun ei tarvitse tehdä mitään semmosta mikä aiheuttaa ahdistusta ja pahaa mieltä. Olen tuntenut huonoa omaatuntoa siitä, etten ole käynyt lenkillä tai salilla, mutta kun se aiheuttaa flasbagin menneeseen niin ei tee hirveästi mielikään. No, ehkä tässä joku päivä keksin jotain semmosta puuhaa mistä tulee hyvä fiilis eikä se muistuta mitenkään menneestä.

Tehtiin taas perusmittaukset. Kyllähän minä tiesin mitä se verenpainemittari tulee näyttämään, joten sain luvan mittailla paineita kotona pari kertaa viikossa. Hemoglobiini oli jälleen hyvä ja painoa… No sen verran, että alkoi ahdistamaan. Oli pakko alottaa nyt tarkemmin kattomaan mitä suuhunsa laittaa, jos se ei tuosta kauheasti pääsis nousemaan. Vaikka neuvolantäti käski olla stressaamatta siitäkään asiasta. Kaikin puolin oli ihan kiva käydä moikkaamassa neuvoläntätiä, ens kerralla sit varmaan päästäänkin jo kuunteleen sydänääniä… Jos nyt sinne asti päästään.

Tänään iltapäivällä sitten labraan verikokeisiin. Tuli vähän hoppu näiden kokeiden kanssa, kun yhdistelmäseulojen verikokeista kestää pari viikkoa ja ultra on kahden viikon päästä. Toivotaan nyt että tulokset tulee ennen ultraa. Edelleen fiilikset on melko negatiiviset, että ei tästä mitään tule. Jotenkin tympäisee nyt sitten juosta verikokeissa ja kiikuttaa kaiken maailman pissanäytteitä jne. Kyselin neuvolantädiltä mahdollisuutta päästä niihin extra ultriin. Sanoi, että jos eivät suostu suoraan äitipolilta sitä ultraa antamaan niin hän laittaa sit lähetettä menemään. Mutta tulen saamaan ylimääräisiä ultrakäyntejä. <3

Jahas, nyt on alettava valmistautumaan kouluun lähtöön. Väsyttää jo nyt, joten tiedossa rankka koulupäivä.


Kyyneliä ja väsymystä

Posted on

Kaikki on ihan hyvin. On vaan ollu jotenkin tunteikas loppuviikko. Katselin tuossa loppuviikosta telkkarista Inhimillisen tekijän ja itkuksihan se meni. Jälleen tajusin, että koin aivan samoja tunteita, mitä haastateltavat ohjelmassa kertoivat tunteneensa, kun olivat kokeneet kohtukuoleman. Marianna kertoi, että hän oli toivonut, että vauva olisi vain otettu pois kohdusta pian ja hän olisi päässyt kotiin. Aivan oli samat tunteet itselläkin tuolloin. Nytkin olen kokenut jotain samankaltaisia fiiliksiä. Pelkään niin tätä tulevaa, että olisin voinut sanoa lääkärille torstaina, että keskeytetään tämä raskaus jo nyt, en kestä sitä sitten myöhemmin. (Kuulostaa varmaan ihan typerältä ja siltä se itsestänikin tuntuu, mutta minkäs teet…)

seuraavat kyyneleet vieritin, kun sain viestiä meidän ihanalta kätilöltä. <3 kiitos, olet niin tärkeä! <3 ihanaa, että joku uskoo ja tsemppaa mua eteenpäin.  Voi kun kaikki menis hyvin loppuun asti ja voisin kikkailla synnytyksen siten että saisin tämän ihanan kätilön paikalle. ( inhimillisessä tekijässä Marianna kertoi että hänen synnytys oli käynnistetty heille tärkeän kätilön työpäivä).

Olen koittanut lukea ensi viikon anatomian tenttiin. Solut, lihakset, hermoston, solukalvot jne… Pää on aivan sekasin. Ja mikä parasta, väsymys on taas huipussaan. Öisin nukun 10 tuntia ja silti päivällä väsyttää. Ihana yhdistelmä. Olen nyt sit tyytynyt osaksi katselemaan netistä peruskoululaisille tarkoitettuja videoita, missä kerrotaan soluista jne. Pysyn paremmin hereillä, ja ymmärränkin asian. 😀

meillä koulussa ois ens viikolla hepatiitti-rokotukset. Kaikki saa ne nyt ilmaiseksi koulun kautta, mutta minäpä oottelenkin sen kanssa sitten jonkin aikaa. Ei ne niitä piikkejä raskaanaoleville pistä. Influenssarokotteen saisin kans, mutta taidan jättää välistä. En oo sitä koskaan ottanu enkä oikein luota näihin rokotuksiin. ( kuulostaa varmaan hyvältä, tuleva terveydenhuollon ammattilainen joka ei usko rokotuksiin) Tällä en sit tarkota mitään perusrokotteita, vaan näitä kaikenmaailman ylimääräisiä rokotuksia, joita tulee kokoajan markkinoille. En ole esim. Influenssarokotteesta kuullut keneltäkään vielä mitään positiivista sanottavaa. Niin,  ja tämä on siis minun kokemus asiasta, jokainen onneksi saa tehdä itse päätökset. 🙂


Väliaikatietoja

Posted on

Mistähän aloittaisin… No, mennään järjestyksessä. Eli tänään oli taas naistentautien polilla ultra. (Ihmeellistä, lääkäri oli juurikin ajoissa) Odotukset ei ollu kovin korkealla. Tiesin, että tyyppi on vielä kyydissä, mutta olisiko vielä hengissä niin se oli se toinen juttu. Ultrassa löytyi sikiö ja sydämen sykkeet ja siellä se kuulemma liikkuikin ihan normaalisti. Itse en oikein jaksanut innostua asiasta, vaan lääkärin näyttäessä ruudulta sykettä, vastasin vaan ’ joo’. Sairaanhoitaja katseli vähän ihmeissään, kun en paljoa hymyillyt hyvien uutisten jälkeen. Juttelin lääkärin kanssa pääsystä NIPT-kromosomitestiin, mutta melko nihkeesti tuo siihen suhtautui. Aikoi selvitellä asiaa muiden lääkäreiden kanssa ja katsoa historiaani tarkemmin. ( no ei siellä näy mitään tietoja epäonnistuneista hoidoista tai muista), joten tuskin siihen nyt heti pääsen. Ehkä sitten jos tästä normaalista seulasta jotain löytyy. Neuvolakortin se lääkäri kirjoitti ja käski soitella heti aikaa nt-ultraan.  Puolisoni odotteli aulassa, ja kehui taas miten iloiselta näytin kun tulin ovesta ulos. Hänelle oli iskenyt paniikki kun sairaanhoitaja lähti kesken kaiken pois huoneesta ja palasi takaisin käsissään nippu äitiyskortteja. Puolisoni säikähti jo että nyt niitä on enemmän kun yksi. 😀

no joo, tämä reissu selvittiin ilman hermojen menetystä. Mutta soittelin sitten äitipolille sitä ultra-aikaa. Sieltä puhelimeen vastasi sitten täti jolla ei tainnu olla paras päivä. Tiuski siinä sitten että millon on laskettuaika ja kai sinä sen nyt itse tiiät… Jäi taas niin paska maku suuhun. Ei sit tehny siinä enää mieli avautua edellisistä kokemuksista. Toivotaan, että ultraamassa ois joku kiva kätilö jolle voisin avautua aiemmista kokemuksistani. Saa nähdä suostuvatko ottamaan mua miten usein ultrattavaksi… Aion kyllä vaatia lisäultria. Jos julkiselta en niitä saa niin sit menen klinikalle. Sieltä saa onneks myös henkistä tukea, kuten taas tänään. <3 mutta näillä siis mennään taas eteenpäin. Tällä hetkellä mennään rv 10+2, ja sikiö vastasi rv 9+2. Maanantaina neuvola ja seuraava ultra on marraskuun alussa.


Kaamea väsymys…

Posted on

ja opiskelu ei ole mikään ihanne yhdistelmä. Mutta näillä mennään. Onneksi nuo koulupäivät ei oo kauheeen pitkiä, mutta koulupäivän jälkeen, kun pitäisi vielä avata kliinisen hoitotyön tai anatomian kirja, niin se on vaikeeta. 😀 No, tästä voi sit olla kahta mieltä, johtuuko väsymys raskaudesta vai noista kyseisistä aiheista. 😉 Kahden viikon päästä ois ensimmäinen anatomian tentti. Ja melko hepreaa on 1/3 koko kirjasta. 😀 Mutta jospa tuon alueen sais edes joten kuten haltuun, niin että läpi pääsis.

Juu, ei oo tosiaan tässä viikkoon paljoa ehtiny raskautta ajattelemaan. On ollu sen verran aikataulutettua tämä elämä. Koen jopa vähän huonoa omaatunota siitä, että en ole ehtinyt levähtää ja nukkua vaikka välillä on väsyttänyt melkoisesti. Öisin oon kyllä sit nukkunu senkin edestä. Viikon päästä sitten ois taas totuuden hetki siellä ultrassa. Saapi nähdä miten menee. Oon taas jotenkin valmistautunut pahimpaan, siihen ettei sikiö enää ole hengissä. Vaikka sitten taas yksi päivä selasin nettiä ja etsin tietoa siitä onko mitään keinoja sikiökalvojen vahvistamiseen, ettei niihin tällä kertaa tulisi reikää. Löysin jonkun blogin, missä kerrottiin että C-vitamiini vahvistaa kalvoja. Niinpä sitten aloin ottamaan vielä vähän ekstrana C-vitamiinia. Kai sitä pieni toivonkipinä jossain elää, mutta menneet tapahtumat taitaa olla vielä niin tuoreena mielessä, ettei paljon uskalla luottaa onnistumiseen.

Taidan yllättää puolisoni pannarilla, kun se tulee salibandyreeneistä. 🙂 joten nyt keittiön puolelle. Palailen asiaan viimeistään ultran jälkeen… mikäli olen jossain ruumiin ja sielun voimissani.


Järkytys

Posted on

Nyt on ollut vuorokausi aikaa toipua tuosta eilisestä uutisesta. Kyllä oli muuten viime yönä uni hukassa. Valvoin varmaan puoli yötä miettien miten tässä käy, ja miten tässä kävi näin. En oo vieläkään asiaa oikein hyväksynyt, vaan jotenkin edelleen on ihan sekava olo. Aamulla koitin sitten keräillä itteeni ja ajatuksiani kasaan, että pystyisin tekemään kouluhommia. Olin kuitenkin asennoitunut siihen, että tänään tai huomenna otan tyhjennys lääkkeet ja sitten elämä jatkuu (olin suunnitellu ottavani viikonloppuna myös reilusti viiniä). Mutta ei sitten. Soittelin aamulla klinikallekin kyselläkseni vähän, että mitäs nyt. Hoitaja olikin aikonut soittaa minulle, sillä lääkärini oli heti halunnut ottaa puhelinajan ja puhua kanssani jatkosta. Siinä sitten käytiin vielä tän hetken fiiliksiä läpi ja jäin odottelemaan lääkärin puhelua.

Iltapäivällä sitten lääkäri soitti. En oikein tienny, että mitä ois pitäny sanoa. Lääkäri oli tietenkin kovin iloinen, mutta edellinen raskaus huomioon ottaen ja nyt tämän sikiön kokoa ajatellen, ei halunnut turhia juhlia. Hissukseen mennään eteenpäin. Oli kuitenkin sitä mieltä, että sitä kokoa ei nyt kannata miettiä. Että mennään seuraavaan ultraan ja katsotaan mikä tilanne. Hän suositteli myös, että pääsisin nyt niihin NIPT- kromosomitutkimuksiin, jossa siis tutkitaan sikiön kromosomeja mutta se tehdään minun verestäni. Tämä on uutta ja huomattavasti turvallisempi tutkimus kuin istukka- tai lapsivesinäytteet. Yksityisellä tuo koe on kuulemma sen verran kallis, että jos kunnallinen ei suostu sitä ottamaan niin sitten mennään perinteisellä seulalla, tosin jos löytyy jotain, niin kukaan ei tule pistämään minkäänlaista piikkiä minun kohtuuni.

Kysyin lääkäriltä, että miksi se sikiö ei näkynyt viikko sitten. Siihen lääkärillä ei tietenkään ollut mitään yhtä oikeaa vastausta, vaan se on voinut olla jossain piilossa niin ettei se vaan näkynyt. Näin voi kuulemma käydä myös myöhäisemmilläkin viikoilla, mistä syystä yleensä tehdään uusi ultra reilun viikon jälkeen. Jotenkin omaa oloa ainakin vähän helpotti se, kun puhuimme edellisestä raskaudesta ja siitä, että kun tilanne on nyt sama, mutta miten kävi viimeksi. Lääkäri oli kuitenkin sitä mieltä, ettei sitä sikiön kokoa voi yhdistää siihen miten viimeksi kävi. Nyt kaikki voi mennä hyvin, tai sitten ei. Saa nähdä miten tässä käy. Elämä on ihmeellistä ja yllättävää. <3

Oli soitettava tänään muuten taas sinne neuvolaan ja kerrottava tilanteesta. Nyt on varattu neuvola-aika ultran jälkeiselle viikolle, jotta ehdin sitten saamaan lähetteet verikokeisiin oikeilla viikoilla jne. Melkosta rumbaa tämä näyttää olevan.


Rv 8+1

Posted on

Oletteko koskaan ollu ultrassa, missä lääkäri on ultratessa aivan hiljaa ja pyytää hoitajaa hakemaan paikalle toisen lääkärin. Minäpä olen. Se tunne on melko jäätävää. Siinä katsellessa kattolaattoja ja toivoessa, että tämä kaikki ois pian ohi, ultraus vaan kestää ja kestää. Huoneeseen tulee toinen lääkäri, jolloin lääkäri avaa suunsa ja meinaan pudota siitä pediltä. ”Katsotko sinäkin kun täällä näkyy sikiö ja syke, joka vastaa raskausviikkoja 7+1!!!! MITÄ VITTUA!!!!! Älä saatana taas viitti kusettaa mua. Tämä ei oo YHTÄÄN kivaa enää. Äkkiä sit vaatteet päälle ja lääkäri selitti jotain että seurataan tilannetta, uusi ultra kahden viikon päästä jne. Ihan oikeesti, tämä ei oo enää kivaa. Hyvä etten alkanu itkemään, kun lääkäri sano, ettei tässä nyt voida tehdä mitään. No, nyt sit taas mennään pari viikkoa eteenpäin ja katellaan. Meidän raskaudet on ollu luokkaa ”katellaan”. Mutta nyt taas pelkään, että sama tapahtuu uudestaan. Päästään hienosti yli 12viikon ja sit kun pystyy jo hengittämään niin tämäkin viedään meiltä pois. Mun täytyis varmaan huomenna sit soitella taas neuvolaan (ehdin jo viime viikolla perua neuvolan), koska haluan nyt ne sikiöseulonnat jne. Mutta katellaan nyt se seuraava ultra eka…

Tästä nyt tuli hyvin lyhyt ja sekava päivitys, mutta oma pää on totaalisen sekaisin enkä tiedä mitä ajattelis. Ehkä tämä joskus helpottaa. <3


Kuolleiden lasten muistopäivä <3

Posted on

Ankea päivä. Mietin, että jaksaisinko raahautua tänään hautausmaalle viemään kynttilän. Miten tämänkin päivän piti tulla nyt tähän samaan soppaan. 🙁 Ihan kun tässä ei ois ollu jo tarpeeksi mietittävää ja murehdittavaa. Kyllä meillä on taas kotona keskusteltu siitä, että mitä sellaista me on tehty, että meitä rangaistaan näin julmalla tavalla. Nyt vaan tuntuu siltä, että jokainen asia tässä maailmassa on meitä vastaan. :/ Minä itse olen pohtinut sitä, uskallanko enää edes yrittää raskautumista jos tämä menee aina näin. Että olisko parempi vaan luovuttaa.

Eilen soittivat naistentautien polilta ja tarjosivat lääkäriaikaa. Ois ollu aikoja jo tämän viikon perjantaille, mutta minä päätin mennä vasta ensi viikon keskiviikkona. Hoitaja sanoi, että katsotaan tilanne ja jos se on sama niin saan lääkkeet tyhjennystä varten. Tyhjennyksen voi hoitaa kotona, ei tarvitse mennä osastolle. Tällä hetkellä olen sitä mieltä, että haluan olla kotona, mutta toisaalta pelottaa aivan tautisesti. Jos kipu on samanlaista kuin viimeksi niin miten kestän sen jonkun Buranan voimalla, ja kuinka puolisoni kestää katsoa minun kärsimystä. Toisaalta kotiolot voi vähän lievittää sitä kipua. Mutta katsotaan nyt mitä lääkäri sanoo. Todennäköisesti tyhjennys on sitten loppuviikosta. Mulla on sillon koulusta itsenäisen opiskelun päivät niin voin rauhassa tuskailla kotona. Täytyy varmaan valmistautua tuohon päivään hakemalla kaupasta jotain helppoa syötävää.

Katselin kalenteria ja onhan tämä julmaa… viime vuonna IVF-hoito alkoi 30.9. Siitä seurannut raskaus keskeytettiin 30.1. Nyt menen ultraan 30.9. jolloin saan lääkkeet tyhjennystä varten. Alkuun luulin jo, että 30 on meidän onnenluku, mutta se taitaa olla epäonnenluku. 🙁


Tiedättekö sen tunteen…

Posted on

Kun makaat ultrattavana ja lääkäri sanoo ne sanat: ”Täällä on kyllä ruskuaispussi kohdussa, mutta ei täällä ole sikiötä.” Siinä samassa hetkessä olisi tehnyt mieli huutaa, että tee jotain. Tee jotain, että nämä oireet loppuvat ja kohtu saadaan tyhjäksi pian. Mutta ei. Suusta ei tule ääntäkään. Kyyneltäkään ei tule silmäkulmaan, kun keskustelemme mitä seuraavaksi tapahtuu. Näen lääkärin silmistä pettymyksen ja ehkä pienen liikuttumisen tilanteesta. Mutta minä koitan pysyä kasassa. Niin, epäily on siis tuulimunaraskaus. Saan nyt sitten kokea senkin. Ihan kun tässä ei ois ollu jo tarpeeksi kaikkea. Sain lähetteen omaan sairaalaan. Saa nähdä milloin tulee kutsu ultraan. Lääkäri oli myös vahvasti sitä mieltä, että olisi hyvä jos siellä tehtäisiin kromosomitutkimukset. Yleensä nuo tehdään vasta kolmen keskenmenon jälkeen, mutta kun edellinen oli niin isoilla viikoilla niin sen takia suosittelee tätä jo nyt.

Sain onneksi jutella klinikalla tutun hoitajan kanssa. Jotenkin oli ihan tyhjä olo. Kyyneleet tuli silmään ensimmäisen kerran vasta siinä vaiheessa, kun lääkäri kävi tuomassa lähetteet labraan ja sinne julkiselle puolelle. Hänen silittäessä olkapäätäni meinasin romahtaa, mutta yritin pitää itseni kasassa. Vieläkään sitä totaalista romahdusta ei ole tullut. En tiiä tuleeko sitä, kun olin niin valmistautunut tähän. Vaikka olin itse varma, että jotain häikkää tässä on niin silti tämä kyllä sattuu ihan tarpeeksi paljon. Nyt toivon, että keskenmeno tulis itsestään ja mahdollisimman pian, en jaksaisi enää mitään lääkkeellistä tyhjennystä tai kaavintaa. 🙁

Seuraavaksi alan varmaan pelätä kotoa poistumista juuri tuon keskenmenon suhteen. Kuinka uskallan mennä kouluun jos yhtäkkiä alan vuotamaan kun seula. No, voisko mulle käydä niin hyvä tuuri. Tuskinpa. Eihän niin käyny viimeksikään ja edellisellä kerralla sitä keskenmenoa odoteltiin kahteen otteeseen pari viikkoa.

 


Raskausoireita

Posted on

No vihdoinkin havaittavissa jotain raskausoireita. Väsymys nostaa päätään, tosin ei tämä vielä niin paha ole kuin vuosi sitten. Nyt sentään jaksan olla hereillä koulupäivän. Tosin en takaa kuinka omissa maailmoissa olen välillä kun väsyttää ja pitää vaan jaksaa olla skarppina. 😀 Ja huomaan sen, että väsymystä ei oo edes joka päivä. Viikonloppu meni suht helposti, ei yksiäkään päikkäreitä, mutta tänään sitten taas tuntuu että voisin kellahtaa koulun sohville nukkumaan pienet päikkärit. Eli jos nyt muka näin helpolla selviän niin ohhoh.

Edelleenkään en oo tehny uutta raskaustestiä. Enkä tee. Mieli on kuitenkin tällä hetkellä niin rauhallinen, kun en aina edes muista koko raskautta. Ja jos nyt jotain häikkää on niin se selviää viikon päästä, kun on se varhaisultra. Josko sitä sen jälkeen alkais raskauteen enemmän uskomaan… tai sitten ei.

Koulussa on ihan kivaa, mutta täällä oli käyny pieni moka luokkajaoissa. Mun pitäs olla semmosessa luokassa missä on kaikki lähihoitajakoulutuksen käyneet, jotka suorittaa tämän ensimmäisen vuoden mm. näytöin ja erilaisin kirjallisin tehtävin. Minut oli laitettu luokkaan jossa kenelläkään ei ole aikaisempaa alan koulutusta joten opiskelu lähtee aivan A:sta. Viime perjantaina minulle sitten selvisi, että minun pitäisi olla siinä toisessa luokassa. Huomenna sitten palaveria opettajan kanssa, että mitä tehdään kun tämä lähihoitajaluokka on antanut jo näyttöjä joten en ehkä oikein voi enää siihen  luokkaan hypätä. Nyt sitten selvitellään, kuinka suoritan nämä opinnot ja voinko olla tämän vuoden tässä samassa luokassa ja kuinka sitten tuleva äitiysloma vaikuttaa näihin opintoihin. Paljon on selviteltävää, mutta jospa tämä tästä pian ratkeisi johonkin suuntaan. Ja meillä on kuitenkin niin kiva luokka, etten haluisi kyllä nyt enää vaihtaa luokkaa. Huomenna on siis kerrottava opettajalle myös tästä raskaudesta ja siitä, että toukokuussa en enää koulussa ole, ja mitä sitten ensi vuonna… se jää nähtäväksi. Voiko vauvan kanssa opiskella vai pyhitänkö sen kuitenkin vaan ja ainoastaan vauvalle… Jälkimmäinen kuulostaa tässä tilanteessa hyvältä, vaikka en tietenkään haluaisi kauheasti opintoja pitkittää, kun nämä muutenkin kestää sen neljä vuotta. Mutta se on onneksi sitten sen ajan murhe. Nyt laitetaan vauva kaiken muun edelle.

En varmaan ehdi nyt kauhean usein kirjoitella tänne kuulumisia joten seuraava päivitys tulee varmaan sen ultran jälkeen. Koittakaa jaksaa odotella siihen saakka. 😉 Nyt painun lukemaan anatomiaa ja fysiologiaa.


Mikä raskaus??

Posted on

Oon täällä kovasti odotellut sitä tunnetta mitä on olla raskaana. Ei tunnu miltään. Välillä en edes muista koko asiaa. Tekis jopa mieli käydä ostamassa toinen testi ja testata oonko vielä raskaana, kun mitään oireitakaan ei oo. :/ Toisaalta kyllähän se vaan sulle sopii jos tämä näin kivuttomasti menisi, mutta epäilen ja toisaalta tämä hyvä ja normaali olo saa mut epäilemään raskautta vielä enemmän. Päivisin on ehkä semmonen nuutunut olo, että tekis mieli kesken luennon laittaa silmät kiinni, mutta vielä ei ainakaan sellaista väsymystä ole havaittavissa mitä edellisellä kerralla oli. Pahintahan tässä taitaa olla se, että vertaan tätä edelliseen kertaan. Luen kalenterista mitä oireita oli missäkin vaiheessa jne. Tiedän ettei pitäisi, mutta minkäs teet.

Tänään saimme viime viikolla olleen lääkelaskutentin tulokset. Pääsin sen läpi. Nyt minun ei tarvitse osallistua tänä syksynä lääkelaskujen tunneille, joten helpompi syksy tiedossa. Tänään oli ensimmäinen kunnollinen opiskelupäivä, oli pistämistä ja sitten potilaan kohtaamista. Molemmat oli jo tuttuja asioita, mutta mieluummin sitä noita kuuntelee kuin jotain turhaa höpinää. 😉

Pari viikkoa täytyisi vielä jaksaa ennen kun pääsen kurkkaamaan masuun että onko siellä oikeesti joku. Päivät on onneks niin täyteen buukattu, että eiköhän tuo aika mene suht nopeesti. Kilpirauhaslääkitystä nostettiin muuten viime viikolla ja metformiinit sain lopettaa heti kun plussasin. Ihanaa kun ei ole enää mitään vatsaoireita. 🙂


Pää sekaisin

Posted on

Melkoinen viikko takana. Koulu alkoi ja vaikka päivät ei ole olleet kauheen pitkiä niin silti ne on olleet yllättävän rankkoja. Tutustumista uusiin luokkakavereiden sekä uusiin toimintamalleihin. On tuo opiskelu kyllä muuttunut paljon viimeisen 8 vuoden aikana. Nyt kaikki tehdään netissä ja on kaikenlaisia nettisivuja joihin on tunnukset mihin sitten päivitetään osaamistaan jne. Eikö vähempikin riittäisi??? Mutta kaikin puolin opiskelu vaikuttaa tosi kivalta ja mielenkiintoiselta. Meillä oli torstaina jo eka tentti, lääkelaskuista. Jos tentin on päässyt läpi niin saa vapautuksen lääkelaskujen tunneilta.

Naureskelin itsekseni, että saankohan vapautuksen myös itseni piikittämisestä, varsinkin ihon alle, vatsaan. On tässä vuosien saatossa tullut useampi piikki siihen tuikattua. 😉 Eka työharjottelukin on jo ennen joulua. Nyt sit vaan toivon, että päästäis pian itse asiaan ja ryhmäytyminen ja semmonen asioiden kertaaminen loppuis jo. Välillä tuntuu siltä, että meille puhutaan kuin alakoululaisille, kun opettajat lukee kurssikuvauksia ääneen koko auditoriolliselle opiskelijoita.

Koulupäivien jälkeen oon tosiaan ollu aika väsyny. Sohva on tuntunu parhaalta paikalta. 🙂 Niin… täällä varmaan moni jo oottelee sitä tulosta miten meidän kävi. Kotona tein testin, mutta odottelin vielä varmistuksen labrasta ja tulos oli positiivinen että raskaana ollaan. Ehkä tästä normaalisti pitäis olla kauheen iloinen, mutta eipä meillä tätä oo kyllä mitenkään erityisemmin fiilistelty ja juhlittu. Edelleen parempi ottaa iisisti ja eikä turhaan juhlia, ettei sit tipu korkeelta ja kovaa. Joten emme halua nyt mitään onnittelutulvaa, onnitelkaa sitten kun tai jos saadaan tämä Toukka elävänä maailmaan ensi vuoden toukokuussa.

Hirvee paniikki tosiaan päällä. En oo itekään vielä oikein sisästäny asiaa tai en usko siihen. Saa nähdä missä vaiheessa tästä sitten oikeesti pystyy ja uskaltaa nauttia. Mutta tosiaan näissä tunnelmissa täällä ollaan ja nyt mennään kohti varhaisultraa.

 


Tunteilua

Posted on

Huomenna tulee viikko alkionsiirrosta. Eilen oli ensimmäinen päivä, kun vatsa ei ollut turvonnut, joten nyt on fyysisesti hyvä olo. Voisi ehkä tänään uskaltautua jo pienelle kävelylenkille, onhan tässä reilu viikko tullut jo makoiltua. Muuten fiilikset menee ihan laidasta laitaan. Nyt on itellä jotenkin tosi negatiivinen fiilis. En usko onnistumiseen sitten yhtään. Odottelen vaan sitä klinikan jättimäistä laskua ja mietin, mitä sitten kun pakasteessa oleva alkiokin on siirretty… Riittääkö rahat vielä yhteen IVF-hoitoon, kun alkaa opiskelut. Tiedän, ettei näitä pitäis nyt miettiä, että pitää mennä päivä kerrallaan, mutta jotenkin sitä vaan miettii elämää eteenpäin sen pettymyksen jälkeen. Yritin tuossa muistella miltä tuntui viimeksi ennen positiivista raskaustestiä… vahvin merkki plussasta oli se turvotus joka palasi kaksi tai kolme päivää ennen positiivista raskaustestiä. Onneks toi koulu alkaa maanantaina niin saan nyt sit paljon muuta ajaltavaa. Mietin jo, että viitinkö tehdä raskaustestiä ennen kun meen sinne verikokeeseen. Tosin ehkä se pettymys ei oo sitten niin suuri, kun sen vastauksen jo tietää.

Eilen kävin tosiaan siellä psyk.polilla höpöttämässä sen tätin kanssa. Kyllä oli niin turha reissu, että huh huh. Puolisen tuntia hän mua siellä piti ja siitäkin oli jo puolet ihan liikaa. Ai, että mä en kestä semmosta lässytystä ja jonnin joutavaa diipa-daapaa. Lähinnä hän kyseli, että millä fiiliksellä koulun aloitukseen ja tietty muisti taas ite kertoa mitä kaikkea hän on opiskellut jne. Jos jossain on ollut vaivaantunut olo niin tuolla. Onneksi se on nyt ohi. Mutta enpä jaksanu hänelle kertoilla, että uusi hoito on jo takana jne.

Kauheeta miten negatiivinen teksti tästä nyt tuli. Mutta kuvaa kyllä hyvin tän hetken fiiliksiä. Et ei voi mitään, sorry.

 


Pettymys

Posted on

Minähän tiesin, ettei kaikki voi mennä hyvin loppuun asti. Vaikka olin jo mielessäni valmistautunu siihen, että pakkaseen ei saada enempää alkioita oli se silti suuri pettymys, kun tänään sen tiedon klinikalta sain. Kolme alkiota jotka jäivät perjantaina viljeltäväksi eivät siis selvinneet, joten pakkaseen meni vain yksi alkio. Harmittaa kyllä, tai suoraan jos sanon niin v***taa. Oishan se ollu liian hyvin jos ois saanu talteen edes muutaman alkion. Yhdellä ei pitkälle pötkitä.

Muuten olo on välillä ihan hyvä, mutta jos yhtään enemmän on liikenteessä tai touhuilee jotain niin iltaa kohti turvotus lisääntyy. Sitten ilta meneekin sohvalla loikoillen. Onneksi tämä viikko on vielä lomaa, että saan rauhassa huilailla, mutta innolla kyllä jo odotan koulun alkua. Saanpahan jotain muuta ajateltavaa. Ensi viikon torstaina on sitten virallinen testipäivä, joten sitä kohti mennään ja sitten mietitään taas uudestaan miten jatketaan.

Huomenna pitää mennä käymään vielä siellä psyk.polillakin että saadaan kuulemma tehtyä joku päätös kyseiselle ”hoidolle”. Sekin käynti ärsyttää sitten niin paljon. Ei huvita yhtään höpötellä sen naisen kanssa. Jospa sieltä pääsis nopeesti pois eikä se pitäis mua siellä koko tuntia.


Yksi pieni <3

Posted on

Nyt on haettu yksi pieni ja täydellinen alkio kyytiin. Muiden alkioiden tilanne on seuraava: 1 top-alkio meni pakkaseen, 3 jatkaa viljelyä viikonlopun yli ja jos selviävät niin ne menee myös pakkaseen, 1 alkion viljely lopettiin. Mutta voitteko kuvitella, ensimmäistä kertaa meillä on jotain pakkasessa! Tätä on vielä itekin melko vaikea käsittää. Oli pakko kysyä lääkäriltäkin, että onko se ihan varma, että ne on meidän alkiota, kun ei koskaan oo näin hyvin menny. 🙂 Lääkäri oli kovin luottavainen. Tämä siirretty alkio oli siis top-alkio, mutta vielä parempi mitä viime vuonna siirretty oli.

Biologi kertoi millaisia alkiot olivat ja mitä niille tosiaan tehdään. Hän myös kertoi, että nyt oli tehty PICSI. PICSI:ssä munasolut on hedelmöitetty siis microinjektiolla, eli siittiö on viety suoraan munasoluun ja tuo P-kirjain tuohon perinteisen ICSI:n eteen tarkoittaa sitä, että biologit ovat valinneet myös siittiöistä ne parhaimmat joilla munasolut on hedelmöitetty. Joten tästähän voi tulla vain ja ainoastaan priimaa. 😉

No, nyt sitten jatkan edelleen aamuin illoin Lugesteronia ja Zumenonia. Maanantaina pistän sitten Gonapeptyl-pistoksen ja seuraavan kerran tapaan neulan, kun suuntaan sitten labraan verikokeeseen. Nyt tosiaan lääkäri laittoi lähetteen verikokeeseen (raskaustestiin), mutta voihan se olla että joudun tekeen kotona jo testin ennen tuota verikoetta.

Olo on punktion jäljiltä vielä vähän turvonnut, mutta onneksi alkaa jo helpottaa. Pieni paine alavatsalla muistuttaa kyllä vielä välillä punktiosta, mutta eiköhän tämä tästä ala viikonloppuna jo helpottamaan. Ens viikolla sitten viimeinen lomaviikko ennen koulun alkua, mutta sen aion tiiviisti kuluttaa katsellen yleisurheilun MM-kisoja. 😀 Mutta nyt sitten peukut ja varpaat pystyyn, että tämä pieni pysyis nyt mukana matkassa sinne toukokuulle saakka. <3

 


Punktion jälkimaininkeja

Posted on

Vuorokausi punktiosta ja olo on ihan ok. Pikkusen särkee, mutta sen kanssa onneksi selviää. Koitan vielä jaksaa lepäillä tämän päivän niin jos sitten huomenna ois jo kaikki kivut pois. Nyt kipu ei enää ole pistokohdossa vaan munasarjoissa. Että selvisin jälleen suht helpolla.

No aamulla soittelivat klinikalta. Elikkäs 10 munasolua saatiin ja niistä 9 oli kypsiä. Yhdeksästä kypsästä ICSI:llä hedelmöittyi kuusi. Nyt sitten odotellaan huomiseen onko kaikki kuusi vielä mukana matkassa. Alkionsiirto on sitten perjantaina. Saldo on paras mitä mulla on koskaan ollut, mutta jotenkin fiilikset on edelleen kauheen ristiriitaiset. Tietty oon iloinen, että noin monta hedelmöittyi, mutta koko ajan olen asennoitunu siihen, että perjantaina siirretään yksi ja loput menee taas roskiin.

Nauratti muuten eilen illalla tuo eilinen kirjoitukseni. Taisin olla vielä pikkusen lääkkeissä. 😀 Mutta eikös se sillon ole todenmukaisesti kirjoitettu. 😉 Tästä kohti perjantain alkionsiirtoa ja viimeistä käyntiä psykiatrian polilla.


Punktio vol. 3

Posted on

Kirjoittelen tätä ny täältä klinikan toipumishuoneen sängyltä. Eli tämä on ihan tuoretta fiilistä. 🙂 aloitetaan siitä, että fiilikset on nyt ihan hyvät. Punktio on ohi ja selvisin siitä.

Aamulla oli kovin hermostunut ja itku oli kurkussa kun odottelin vuoroani klinikan aulassa. Mutta jännitys helpotti onneksi heti, kun tuttu hoitaja otti minut hoiviinsa. 🙂  verenpaineen mittausta ja kanyylin asennusta. Verenpaineet nyt huiteli melko korkealla, mutta niin niille käy aina kun jännitän, joten mulle se ei ollut yhtään uutta. Kanyylikin meni helposti. 🙂 hoitava lääkäri kävi moikkaamassa ja siinä vaiheessa omat silmät kostuivat. Jotenkin kohtaaminen oli vaan niin… Herkistävä.  Sitten vessassa käynti ja punktioon.

Sain heti kipulääkettä, joten puudutuksen laitto ei edes tuntunu. (Hyvät lääkkeet).  Lääkkeet meni sen verran päähän, että oli hieman sumea olo. Punktio meni sitten suht kivuttomasti. Ainahan se vähän tuntuu, mutta kyllä sen kestää. Ainut ongelma oli, että vasen munasarjat karkaili neulan edestä, joten hälyttivät toisen lääkärin painamaan mua vatsasta. Näin saatiin kaikki punktoitua. Ajallisesti toimenpide ei kauaa kestänyt. Ja se palaute mitä lääkäreiltä tuli oli ihanaa. ’Sniif’

Sitten toipumaan. Sain heti suoraan suoneen paria kipulääkettä ja sen jälkeen vielä antibioottia. Antibiootti laitettiin kaiken varalta, kun jouduttiin pistämään useamman kerran. Olo on muuten jo ihan hyvä, mutta ne pistokohdat jomotteli tuossa vielä hetki sitten inhottavasti. Nyt nautiskelen pientä välipalaa ja odottelen, että puolisoni tulee hakemaan minut kotiin.

Niin, ja se munasolusaldo. Se oli itselleni suuri yllätys. 10 munasolua saatiin, niiden laadusta ja kypsyydestä en vielä tiedä. Huomenna olen sitten viisaampi sen suhteen. Alkionsiirto menee perjantaille. Siihen asti lekottelen kotona ja huilailen. Fiilikset on nyt ihan hyvät. Kaikki meni paremmin mitä olin kuvitellut. Nyt sitten jännitetään huomiseen niitä uutisia.


Hermostuttaako?

Posted on

No vähän. Kohta pitäis pistää Pregnyl. Ei se niinkään jännitä ja hermostuta, vaan se tiistai. Mielessä pyörii vaan saadaanko sieltä punktoitua mitään, onko niissä follikkeleissa munasoluja ja onko ne kypsiä, hedelmöittyykö ne, saadaanko mitään pakkaseen, millaisia alkiota…. Ja valitettavasti olen valmistautunut henkisesti (ainakin osaksi) siihen, että munasoluja ei löydy tai ei ne ainakaan hedelmöity jne… Ja koko tämä rumba alkaa taas alusta. Oon koittanu keksiä kaikkee muuta tekemistä, että saisin ajatukset pois tulevasta, mutta on tämä vaan niin iso juttu, että ei siitä eroon pääse. Ja mitä hermoilua sitten, jos päästään sinne tuoresiirtoon…. Onneks mulla alkaa sitten pian koulu, joten saan vähän muuta ajateltavaa viimeiselle piinaviikolle. Näissä tunnelmissa näin sunnuntai-iltana. Nyt lähden sekoittelemaan sen Pregnylin.


Tilannekatsaus

Posted on

Kotiuduin juuri ultrareissultani. Ajatukset on pikkusen sekasin, en hypi riemusta, mutta ei nyt itketäkään. Jotenkin on semmonen pessimisti ei pety -fiilis. No, mutta ultrassa kaikki näyttää menevän kuten viime vuonnakin. Follikkelien määrä on vähän vähentyny. Tällä hetkellä 14-15mm oli yhteensä 5kpl ja sit 13-14mm 4. 11-13mm oli sitten aika paljon. No jospa nuo 9 saatais nyt kasvamaan sinne 20mm ennen ens tiistaina olevaa punktiota. Sen verran tehtiin muutoksia piikityksiin, että Gonal-f annosta nostettiin ja pistän tänään ja huomenna 275ui. Sunnuntai-iltana sitten irrotuspiikki Pregnyl, ja nyt pistän sitä 10000ui, eli pääsen liuotteleen pari pakettia kyseistä tuotetta. Tiistai-aamuna suuntaan sitten taas junalla kohti klinikkaa ja siellä pitäis olla viimestään 8.30. Punktio on klo 9. Minä jään sinne sitten viihdyttämään henkilökuntaa useammaksi tunniksi, kun puolisoni tulee hakemaan minut kun pääsee töistä. Mutta ehkä keksin siellä jotain tekemistä. Huutelen sitten sieltä hoitajaa ja pyydän tuomaan millon kahvia, millon pöyhimään tyynyä. 😉

Olo on muuten ihan ok. Aamulla pystyy touhuamaan ihan normaalisti, mutta näin iltapäivällä alkaa paine ja turvotus alavatsalla lisääntyä. On vaan helpompi makoilla sohvalla ja ottaa rennosti. Maha on muuten ihan järkyttävän turvoksissa, ihan kun ois jo raskaana. Huomaan muuten taas, että hermot on pikkusen kireellä. Tulee tiuskittua ihan tyhmistä jutuista, mutta onneks tämä on kohta ohi. Viikonlopuksi pitäs keksiä jotain puuhaa, että aika menis nopeemmin. Käy vähän tylsäksi jos pötköttelee koko viikonlopun. Ajateltiin kyllä hakee leffoja vuokralle.

Mutta ihanan aurinkoista viikonloppua kaikille lukijoille ja pitäkää huolta itsestänne. <3

 

P.S. Punktion tekee meidän hoitavalääkäri, joka palaa nyt siis lomalta. <3


Ultra kuulumisia

Posted on

Neljä päivää on nyt piikitetty Gonal-f ja tänään oli eka seurantaultra. Saldo näyttää tällä  hetkellä taas ihan hyvältä. Kasvamassa oli tällä hetkellä noin 10 isompaa follikkelia (8-9mm) ja sitten noin 7mm oli paljon. Jos nyt sais nuo kymmenen follia kasvamaan ja ne pysyis matkassa mukana niin se ois jo ihan hyvä, vaikka pikkusen runsaampaa saldoa toivon kyllä. Mutta mikä parasta, hyperstimulaation vaaraa ei EHKÄ ole (ainakaan vielä), joka tarkoittais sitä että päästäis sitten tuoresiirtoon.

Nyt piikittelen samalla annokselle torstaihin asti Gonalia ja huomenna mukaan tulee sitten jarrulääkkeenä Orgalutran. Tuo ärsyttävääkin ärsyttävämpi lääke, jonka neula on niin tylsä, että sen saa iskeä ihosta läpi. Minkähän takia lääkefirmat ei vaihda sitä pienempään? No, mutta näillä mennään. Perjantaina sitten ultraan ja josko sitten tiedettäis jo punktiopäivä. Lääkäri epäili, että vois olla ens viikon tiistaina. Silloin tämä menis samalla kaavalla kun viime syksyinen hoitokin. 🙂

Se viime viikkoinen ahdistus ja suru on helpottanut. Sanoin kyllä lääkärille, että on ollut henkisesti vaikeampaa tämä kuin aiemmin. Onneksi lääkäri jaksoi tsempata ja kun niitä positiivisia kommentteja oli tarkoitus kertoa niin oli jotenkin ihanaa kun lääkäri sanoi tänään, että ”olet tehnyt kaikki niin hyvin.” Tällä hän selkeästi tsemppasi minua juuri noihin pistoksiin.

Juttelin tänään vielä hoitajan kanssa ja hän kyseli, että kenet lääkärit haluan tekemään punktion, meidän oman hoitavan lääkärin vai tämän uuden, kenellä olen nyt käynyt kun oma lääkäri on lomalla. No enhän minä osaa sanoa. Kumpikin on todella ihania tapauksia, joten mitenpä minä osaisin valita. Ehkä kroppa sitten päättää sen minun puolesta. 🙂 Ja koska joudun menemään punktioon yksin (puolisollani palaa juuri lomalta töihin, eikä haluisi heti ottaa palkatonta päivää) niin kysyin jo tuota tuttua hoitajaa mukaan punktioon. Helpottaa vähän jännitystä, kun on joku tuttu mukana. Itse punktio on mennyt aina niin hyvin, että selviän siitä kyllä yksinkin. Viimeksihän puolisoni lähetettiin ulos huoneesta, kun sille tuli paha olo, joten samapa tuo. 🙂

Mutta nyt ajatukset taas jonnekin muualle kuin tähän hoitoon eli taidan sukeltaa vadelmapuskien uumeniin ja jos vaikka pääsis lenkillekin (nyt kun vielä kykenee liikkumaan, loppuviikosta voi olla jo vähän hitaampaa ja tuskaisempaa).


IVF vol 3

Posted on

No niin, taas ollaan pisteessä 0 ja kaikki on vielä avoinna. Tänään kävin ultrassa, menossa kp3 ja sain luvan aloittaa piikitykset. Muutaman tunnin kuluttua vatsanahkaan tuikataan ensimmäinen annos munarakkuloita kypsyttävää lääkettä ja toivotaan että ensi viikon lopussa niitä ois niin paljon, että homma etenisi punktioon asti. Lääkäri oli kovin luottavainen ja kun annosta on nyt nostettu viime vuodesta niin toiveissa parempi saalis sitten punktiossa.

Kaikki meni siis hyvin. Itsellä on jotenkin sekavat fiilikset. Jännitin tämän päiväistä käyntiä (näin yöllä untakin käynnistä) melko paljon. Nyt on jotenkin outo fiilis… rento, stressitön, ehkä vähän tyhjäkin. En tiedä johtuuko tämä fiilis menneistä tapahtumista vai onko sitä vuosien varrella vaan kasvanut näihin hoitoihin niin, ettei ne oikein tunnu enää miltään. Pieni haikeus on myös tällä kertaa mukana, jotenkin on koko ajan ihan semmonen olo, että voisin muutaman kyyneleen vierittää. Ehkä se itku tuleekin sitten, kun ensimmäisen piikin on ihon alle pistänyt.

On muuten jotenkin jännää kirjoittaa hoidosta reaaliaikaisesti, aiemmat hoitoihin liittyvät kirjoitukset on kirjoitettu kuitenkin jälkikäteen. Mutta ehkä tämä helpottaa omaa oloa, kun hoito tästä etenee.

Yhdessä toisessa lapsettomuusblogissa minut haastettiin miettimään niitä positiivisia kommentteja joita klinikalta on saanut. Tällä hetkellä mielessä on se mitä tänään kuulin ja itselle ne sanat ei ehkä olleet niin tärkeitä vaan tsemppaavaksi ”kommentiksi” muodostui halaus jonka lääkäri antoi minulle lähtiissä. <3 Harva lääkäri sitä potilaitaan taitaa halata. Tai itse en ainakaan ole moista kokenut muualla kuin tuolla klinikalla. Niitä sanoja on kyllä tullut vuosien varrella paljonkin. En muista, että sieltä olisin mitään negatiivista koskaan kuullut. Ehkä palauttelen niitä tässä mieleeni ja kirjoittelen niitä sitten myöhemmin lisää ja nyt voin ainakin jokaisen käynnin jälkeen kirjoitella niitä positiviisia asioita. 🙂

”katse eteen ja suun pielet ylöspäin” – tällä asenteella mennään. <3


Paluuta arkeen

Posted on

Pitkästä aikaa taas täällä blogin parissa. Nyt on lomareissut tälle kesälle tehty. Italia oli tosiaan ihana ja toivon, että pian olisi tas mahdollisuus lähteä aistimaan sitä italialaista fiilistä. Kun palasimme Italiasta suuntasimme melkein samantien pohjoiseen mökille. Mökiltä paluu olikin sitten ”paluu arkeen”, kun meillä alkoi talon maalaus.Nyt on talo maalattu, mutta kyllähän siihen aikaa meni. Onneksi oli hyvä talkooporukka niin talo saatiin maalattua suht nopealla aikataululla. Talon maalauksen jälkeen sitten meillä on ollut vieraita. Nuoruuden ystäväni tuli meille muutamaksi päiväksi ja siihen heti perään minun vanhemmat tulivat muutamaksi päiväksi. Nyt siis hetken aikaa ainakin saamme olla ihan kahdestaan.

Viime viikolla oli myös pitkään aikaan käynti klinilla. Kierto on sen verran myöhässä, että klinikan sulku oli ja meni, joten me päästään aloittamaan uusi hoito heti kun uusi kierto alkaa. Paikalla oli uusi lääkäri joka oli tosi kiva. Eipä tarvitse jännittää enää käyntejä hänen vastaanotollaan. Nyt on sitten reseptit kaikista lääkkeistä ja osan kävinkin jo tänään apteekista hakemassa. Sen verran upposi kahteen pakettiin Gonal-f:ä ja 5:n pakettiin Orglutrania, että Kelan lääkekatto täyttyi. Nyt sitten onkin loppuvuoden lääkkeet sen 1,50€. Mutta jospa niitä ei enää enempää tarttis hankkia. (tai todennäköisesti joudun hankkimaan vielä yhden paketin Gonal-F:ä kun tuota annosta nostettiin niin tuosta yhdestä paketista saa vain sen neljän päivän annoksen.)

Nyt sitten odottelen, että vuoto alkaa ja kp3 sit alkaa pistokset. Pitäs kai käydä vielä ultrassa ennen pistosten aloitusta. Mutta fiilis on tosi rento ja ajatukset on paljon muualla kuin hoidossa. Antaa sen nyt mennä omalla painollaan ja minä koitan keskittyä vaan siihen, että hermot pysyy kasassa. Eniten ehkä harmittaa se, että punktio taitaa mennä just sille viikolle kun puolisoni loma loppuu joten joudun varmaan menemään sinne yksin. Ja tiiä sitten montako tuntia joudun siellä odottelemaan, kun ei ne päästä mua sieltä yksin kotiin punktion jälkeen. No, mutta se on sen ajan murhe. 🙂 Nyt aion keskittyä vielä lomailuun ja tehdä kotona sellaisia asioita joihin ei sitten syksyllä opintojen alettua ole aikaa.


Uusia tuulia <3

Posted on

Terveiset helteisestä Italiasta. Tuo reissu tuli kyllä niin tarpeeseen. Molemmat rentouduttiin ja nautittiin elämästä. Kaikki se talven tuska tuntui kadonneen eikä lähestyvä laskettuaikakaan ahdistanut yhtään. Mieli on nyt täynnä iloa ja hyvää fiilistä. Reissu oli siis hyvin voimaannuttava.

Nyt sitten näyttäisi vähän siltä, että kiertoni on sen verran jälkijunassa, että uusi hoito päästäisiin aloittamaan jo heinäkuun lopulla. Ihanaa. Kaikki alkaa olla valmiina seuraavaan IVF-hoitoon, vain parit labrat pitäisi käydä ottamassa. Eniten ehkä jännittää se, että meidän oma lääkäri on vielä tuolloin lomalla, joten edessä on hoito jonkun toisen  lääkärin kanssa. Olen kyllä erittäin iloinen jos tämä menee nyt näin hienosti, että hoitoon päästään jo tässä kuussa. Minä nimittäin pääsin sinne kouluun ja opinnot alkaa elokuun lopussa, joten siihen mennessä sitten olisi punktiot, siirrot ja piinapäivät ohi. Voisi keskittyä täysillä koulun aloitukseen. Se, missä tilanteessa koulu sitten alkaa onkin eri juttu. Toivon tietenkin kovasti, että plussalla mennään jo siinä vaiheessa, mutta parempi mennä nyt vaan hetki kerrallaan.

Puolisoni kanssa tuossa yksi päivä puhuttiin siitä, miten talvella tuntui siltä, että tätä kesää ei edes tule. Välillä tuntui, että elämä loppui siihen paikkaan kun vauvamme syntyi. Mutta niin vaan siitäkin on selvitty ja tänäkin kesänä on aurinko paistanut, kaikesta huolimatta. Tällä viikolla aion käydä hautausmaalla ja viedä muistolehtoon vauvallemme kynttilän ja kotipihasta poimittuja kukkia. Olisihan meidän vauvamme nyt jo täysiaikainen. <3 Ikävä on edelleen kova.


Ahdistusta ilmassa

Posted on

Melko tarkkaan kohta puoli vuotta sitten (rv13) olin kuntosalilla ja sain sillä verenvuodon. Tuo oli onneksi sitten harmitonta, mutta edelleen kun menen kuntosalille muistan sen hetken ja ahdistun siitä vietävästi. Se tunne, kun tajusin että nyt tapahtuu jotain pelottavaa ja painun vessaan. Se tunne miten itku kurkussa vapisevin askelin raahaudun pois salilta. Nuo tapahtumat palaa mieleen tänäkin päivänä, viimeksi tänään. En uskalla oikein kunnolla treenata, vaikka tiedän ettei moista voi tapahtua, enhän ole edes raskaana. Tänään päätin, että yritän käydä kuntosalilla nyt niin paljon vaan kun pystyn ja ehdin, ja kun hoidot alkaa niin sitten mennään oman fiiliksen mukaan. Ja jos joku kaunis päivä raskaudun, niin joudun varmaan pitämään itseni poissa salilta. Sitten harrastetaan ihan vaan kävelyä. 🙂

Laskettuaika lähenee uhkaavasti. Alkuviikosta oltiin ostoksilla ja miten onnistuinkin bongaamaan sieltä ne kaikki raskaana olevat. Olisin voinut lähteä kotiin samantien, mutta päätin etten anna periksi. Parin päivän päästä koittaa tämän kesän odotetuin hetki (sen piti olla kyllä jotain muuta mutta…) lennämme sinivalkoisin siivin Italian auringon alle. Aion ottaa tuosta reissusta kaiken irti ja olen antanut itselleni luvan ostaa jotain pientä tulevalle vauvalle. Jospa se saataisiin sitten pian käyttöön. 😉 Blogiin voi tulla vähän pidempi tauko, sillä Italiasta kotiutumisen jälkeen lähdemme todennäköisesti kohti pohjoista, sukuloimaan ja sitten eräjormailemaan mökille Lappiin. Siellä jos missä sielu lepää. Mutta toivottelen kaikille lukijoilleni ihanaa kesää! (kyllä se aurinko vielä paistaa..)


Uusi IVF-hoito

Posted on

No niin, jälleen olemme askeleen lähempänä seuraavaa hoitoa. Lääkäri soitteli tänään ja tehtiin suunnitelma seuraavaa hoitoa ajatellen. Nyt siis aikataulut on kiinni minun omasta kierrosta joka näyttää liikkuvan siellä 40päivän tietämillä. Minulle se on siis aivan loistava juttu, mutta mikäli jotain ihmeellistä ei tapahdu niin seuraava kierto alkaa juuri kun klinikka on kiinni kaksi viikkoa. Siihen kiertoon hoitoa ei sitten voida tehdä ja seuraava kierto menee sitten elokuun lopulle. Juttelin lääkärin kanssa siitä, että onko hoidon kannalta väliä mennäänkö omaan kiertoon vai käytetäänkö esimerkiksi Terolutia. Lääkäri valoitti sitten tilannetta sen verran, että omaa kiertoo suosittelee sillä jos lähdetään omaa kiertoa sörkkimään Teroluteilla niin silloin munasarjat voivat toimia eri syklissä mitä vuoto ja näin ollen stimulaatio ei ala munasarjojen kohdalla nollasta. Heitän siis aikataulu toiveeni romukoppaan ja nyt mennään kroppani ehdoilla. Muuten jatkamme hoitoa lyhyellä kaavalla ja samoilla lääkkeillä tosin Gonal-f annosta nostetaan 250 yksikköön tai jopa korkeammaksi. Jospa sitten alkaisi tapahtumaan ja saataisiin parempi satsi munasoluja. Infektioverikokeet on käytävä uusimassa ennen seuraavaa punktiota. Nyt odottelen soittoa klinikan hoitajilta jotta saadaan tehtyä donor-varaus. Sitten alkaisi kaikki olla kunnossa seuraavaa hoitoa varten.

Eilen kävin tapaamassa pappia, toistaiseksi viimeistä kertaa. Nämä kolme tapaamista papin kanssa ovat olleet toipumiseni kannalta parasta antia. Ne tunteet mitä minulla oli kun ensimmäisen kerran tapasimme, on vaihtunut ja tilalle on tullut jotain muuta. Toki ikävä on kova, mutta surua ja pettymystä en tunne enää paljoakaan. Nyt on jotenkin toiveikas olo tulevaisuuden suhteen, toivottavasti se on hyvä merkki. Marraskuussa (isänpäivän) aikoihin seurakuntamme järjestää Tyhjän sylin messun jonne aion osallistua. Pappi kysyi minulta mitä toivoisin tuolta tilaisuudelta. Oli vaikea vastata, kun en tiedä mitä niissä yleensä on. Mutta itse toivoisin, että se olisi tilaisuus, jossa minä voisin hetken muistella meidän vauvaa. Sytyttää kynttilän hänen muistolleen ja keskittää ajatukset häneen, meille niin tärkeään ja rakkaaseen vauvaamme. <3

Pahoittelen muuten, että nyt kesällä blogissa voi olla hieman hiljaisempaa, kun olemme milloin missäkin ja tuntuu vaikealta löytää aikaa kirjoittamiseen. Mutta jospa sitä välillä ehtisi kirjoittaa edes jotain. 🙂 Nyt odottelemme kovin innoissamme lähestyvää Italian matkaa, jossa paikkaillaan viimeisetkin haavat joita talven aikana tuli. <3


Hups :)

Posted on

Hups, onpas vierähtäny aikaa edellisestä kirjoituksesta. No, on kyllä ollu pikkusen kiirusta tässä ettei oo paljoa ehtiny koneella aikaa viettämään, tai edes miettimään mistä seuraavaksi kirjoittelisi. Toukokuun lopussa oltiin tosiaan nyt ekaa kertaa vauvan kuoleman jälkeen minun kotiseuduillani, kun serkkuni kirjoitti ylioppilaaksi ja kummityttöni valmistui ammattiin. Olimme siis juhlimassa. Pelkäsin vähän, että kyselevätkö sukulaiset kaikkea, mutta selvisin hyvin vähällä. Mummun ja ukin kanssa juttelimme enemmän kun kävimme heillä myöhemmin kylässä, mutta sekin oli ihan kivutonta. 🙂 Muuten reissu oli ihana. Näin pitkästä aikaa veljeni lapset ja se tunne mikä minut valtasi, kun sain tädin pienimmän syliini rutistettavaksi. <3 Tämä kultapoju syntyi siis samana päivänä, kuin meidän plussaan johtanut hoito alkoi. Reissusta tultiin sitten tuossa muutama päivä sitten. Loppu viikko meni kotihommissa ja perjantaina olinkin pääsykokeissa. Nyt sitten jännitetään muutama viikko alkaako elokuun lopussa opiskelut vai ei.

Ensi viikon meillä toimii pieni muotoinen leirikeskus. 😀 Veljeni tulee perheineen meille lomaileen sekä samoin yksi ystäväperhe. Talon täyttää neljän lapsen äänet. <3 Hulabaloo viikko tulossa, kun on kaikenlaista ohjelmaa melkein jokaiselle päivälle, mutta juuri puolisoni kanssa puhuttiin, että onhan se kiva kun tulee elämää tähänkin taloon, kun koko talvi meni kahdestaan kotosalla pyörien. Ja minua helpottaa se, että saan antaa kaiken huomion ja aikani nyt tädin kahdelle pienelle murulle. <3


”Mitä vauvanne teille opetti”

Posted on

Viime viikolla kävin tapaamassa taas seurakuntamme pappia. Tapaaminen oli jälleen kerran aivan loistava. Siitä olisi paljon kerrottavaa, mutta yksi kysymys, jonka pappi minulle esitti, jäi erityisesti mieleeni. ”Mitä vauvanne teille opetti?” Itku silmässä aloin miettimään vastausta tuohon. Mitä me oikeasti opimme tuon 17viikon aikana. Me opimme paljon. Opimme elämään ja nauttimaan siitä hetkestä. Elimme koko raskauden päivä kerrallaan, nautimme jokaisesta päivästä jonka saimme viettää yhdessä vauvamme kanssa, minä enemmän aktiivisesti. Olemme kiitollisia siitä, että saimme kokea tämän kaiken. Kiitollisia siitä, että saimme elää 17viikkoa meidän vauvamme kanssa, kiitollisia siitä mitä kaikkea tämä vuosi on meille opettanut. Myös vauvamme kuoleman jälkeen olemme nauttineet jokaisesta päivästä, sillä tässä elämässä ei koskaan voi tietää milloin elää sen viimeisen päivän. Ehkä tämä on suurin syy siihen, että en halua enää palata takaisin vanhaan, josta en voi nauttia. Haluan mennä eteenpäin elämässäni ja tehdä jotain sellaista mikä tuntuu itsestä hyvältä ja josta nautin. En halua enää jossitella tai eläkkeelle päästyäni miettiä sitä, että miksi tuhlasin parhaat vuoteni tekemällä työtä josta en nauti. Elämä on kuitenkin tässä ja nyt, ja vaikka välillä sitä miettiikin kuinka tulemme toimeen jos minä olen päätoiminen opiskelija seuraavat neljä vuotta, mutta sehän on vain rahaa. Se on pieni aika siitä, että tuhlaisin seuraavat 25vuotta työssä josta en nauti.

Opimme rakastamaan. Opimme rakastamaan jotain niin pientä ihmistä jonka olimme nähneet muutaman kerran vain ruudun välityksellä. Se rakkauden tunne on hyvin vaikeasti selitettävää. Se on suurta. Kuinka suurta se olisikaan ollut, jos olisimme saaneet pienen elävänä syliimme heinäkuussa? Kuten moni tietää, jostain todella rakkaasta luopuminen on hyvin vaikeaa, ja sitähän tämä on ollut. Luopuminen on ollut raskasta, mutta koska rakastamme vauvaamme niin paljon on helpottavaa ajatella, että nyt hänellä on kaikki hyvin. <3 Paljon muutakin vauvamme meille ehti opettaa, mutta nuo kaksi asiaa olivat ne suurimmat.

Taas olemme yhden suuren etapin kohdalla… äitiysloma. Sen olisi pitänyt alkaa ihan näinä päivinä. Ehkä jotenkin helpottavaa on se, että sitä ihan virallista päivää en tiedä, joten se ei kulminoidu yhteen päivään. Viime aikoina on tuntunut taas yllättävän pahalta nähdä raskausvatsoja, kun tietää että itsellä pitäisi tässä vaiheessa olla jo melko komea kumpu. Nelisen kuukautta sitten mietin vielä, että mitä ihmettä puen päälleni toukokuun viimeisenä viikonloppuna kummityttöni valmistujaisjuhliin, kun maha on varmasti tiellä. Nyt ei enää tarvitse miettiä. Helppo valinta. Nyt on alkanut hieman jännittämään nuo tulevat valmistujaisjuhlat, sillä näen sukulaisiani ensimmäistä kertaa tapahtuneen jälkeen. Helpottaa kyllä valtavasti, kun kohtaamme juhlissa enkä usko, että kukaan alkaa mitään kyselemään.

Elokuuta kohti mennään nyt vauhdilla (hirvittää ihan). Reilut kaksi viikkoa olen nyt syönyt metformiinia, annosta nostaen. Nyt aletaan olla siinä maksimiannoksessa ja olen selvinnyt ihmeen helpolla. Jonkin verran on vatsa oireillut, mutta ei läheskään niin paljon mitä aiemmin. Nyt täytyisi vielä tsempata sen verran, että lääkitys pysyisi joka päivä tasaisena. Välillä on hankalaa jos ruokailut venyy tai joku ruoka jä välistä pois niin silloin tuppaa lääkekin unohtumaan. Mutta luotan siihen, että tämä onnistuu. Sen täytyy onnistua. 🙂


Selviytymistä ja terapiaa

Posted on

Minä selvisin. Niin, selvisin viime viikonlopusta. Loppuviikosta oli jo melko ahdistava olo,  kun media vaan syöksi äitienpäivähehkutusta. Kun lehdistä saa kaksi viikkoa ennen itse H-hetkeä lukea mainoksia äitienpäivälahjoista ja muusta, niin alkaa se hieman ahdistamaan. Itse äitienpäivä olikin astetta helpompi mitä luulin. Facebook ei täyttynyt kavereiden äitienpäivähehkutuksista. Osa jopa yllätti toivottamalla hyvää äitienpäivää niillekin jotka ovat lapsensa menettäneet tai eivät ole koskaan lasta saaneet. Jotenkin se tuntui siinä tilanteessa hyvältä. Itse koin kuitenkin enemmän omakseni tuon Lapsettomien lauantain. Se oli meidän perheelle tärkeämpi päivä, kuin äitienpäivä. Koitin tehdä lapsettomuutta näkyväksi ja rohkaistuin jakamaan myös kuvan meidän taipaleesta (ultrakuva, arkku ja kynttilä). Minulle tuli siitä hyvä olo. Olin ylpeä siitä, että uskalsin jakaa meidän lapsen kuvan muillekin.

Viikonlopun aikana pohdin paljon sitä miten tabu tuo lapsettomuus oikein on. Todella harva uskalsi tykätä minun jakamista teksteistä saatikka että se olisi herättänyt jotain keskustelua. Olen kuitenkin todella iloinen niiden parin ystävän puolesta jotka uskalsivat jakaa tekstin tai julkaista päivityksen Lapsettomien lauantaina. Kiitos! <3 Olin myös kovin pettynyt siihen, että paikallislehdet olivat kovin nihkeitä kirjoittamaan mitään juttua lapsettomien lauantaista. Toivon, että tässäkin tapahtuisi muutos ja asioista alettaisiin puhumaan myös mediassa avoimesti, jolloin asia ei olisi enää niin tabu ja ihmiset uskaltaisivat puhua tästä vaikeasta asiasta. Mutta lapsettomien lauantai jää aina äitienpäivän jalkoihin, koska äitienpäivästä on tullut niin kaupallinen juttu ja lapsettomuudesta on vähän vaikea saada kauhean kaupallista. (apteekit ja lapsettomuusklinikathan vois tietty tehdä jotain näkyvää alennuskampanjaa 😉 Viikonloppuna juttelimme paljon Käpy ry:n Facebook-sivuilla äitiydestä. Oli jotenkin ihanaa huomata, että moni muukin pohti sitä onko hän äiti vai ei, kun lapsi on kuollut jo raskausaikana. Joku kirjoittikin sitten todella kauniisti, että äiti on jo heti silloin kun lapsi ilmoittaa tulostaan. Äiti tarjoaa lapselle turvallisen paikan kasvaa ja kehittyä. Tottahan se on. Pitkästä aikaa myös oma äitiys vahvistui, vaikka eihän se koskaan tule olemaan samanlaista kuin että saisi kuulla sen oman lapsen kutsuvan minua äidiksi, tai että lapsi kietoisi kädet kaulalleni jne. Mutta olen ylpeä pienen enkelivauvan äiti <3

Viime viikolla kävin pitkästä aikaa psykiatrian polilla juttelemassa sairaanhoitajan kanssa. Todellinen turhautuminen. Kun se ei toimi niin se ei toimi ja piste. Seuraava käynti laitettiin heinäkuun lopulle, mutta voi olla että me ei olla sillon täällä joten joudun varmaan sen perumaan. Toista oli kuitenkin eilinen vierailu seurakunnassa papin juttusilla. Vähän jännitti, kun en tiennyt mitä odottaa, mutta se oli oikein miellyttävä kohtaaminen. Yksi suurin ero eilisen käynnin ja psykiatrian polilla käynnin välillä oli suhtautuminen meidän vauvaan. Psykiatrian polilla meillä ei ollut vauvaa vaan pelkkä sikiö, kun taas eilen meillä oli vauva ja sillä vauvalla oli kutsumanimi. Ensimmäistä kertaa tuli olo, että joku muukin ymmärtää sen, että meille tuo vauva on tosi. Se tuntui niin hyvältä, että nytkin kirjoittaessa kyyneleet tulee silmiin. Olen siis todella iloinen siitä, että menin juttelemaan papin kanssa. Ja saan mennä vielä uudestaankin. 🙂 Kun kotona kerroin tuosta käynnistä huomasin miten puolisonikin silmät kostuivat kyynelistä. <3


Kaunista tulevaisuutta

Posted on

Eilen soitti hoitavalääkäri lapsettomuusklinikalta. Oli jotenkin helpottava puhelu. Tai ainahan se on. Tuosta lääkäristä on tullut tässä vuosien saatossa niin läheinen, että on helppo puhua asioista hänen kanssaan. Keskustelu on rentoa ja hän jaksaa tsempata ja uskoa onnistumiseen. Nyt sitten odottelen reseptejä, että pääsen aloittamaan foolihapon sekä metformiinin. Metformiinin aloitus jännittää, kun aiemmin siitä on tullut huono olo, mutta onneksi se helpottaa muutaman päivän kuluessa. Kesäkuulle sovittiin uusi soittoaika jolloin sitten lyödään tarkemmin lukkoon aikataulua hoidon suhteen. Siis lähinnä mietitään kiertoa ja sitä missä vaiheessa menen käymään 0-ultrassa jne. Tuo 0-ultra menee varmaan heinäkuun lopulle, mikä kuulostaa ihan hyvältä. Lääkäri oli tosiaan kovin optimistinen hoidon onnistumisen suhteen. Edelleen puhuttiin lääkeannoksen nostosta, jotta saataisiin enemmän munasoluja, pakkaseen saakka. Tietty riski siinä aina on tämän PCO:n takia, ettei tulisi hyperstimulaatiota ja päästäisiin tuoresiirtoon. Täytyy siis toivoa, että kaikki menisi hyvin ja kuten on suunniteltu. Ja hoidon aikana pitää sitten huoli riittävästä juomisesta ja levosta. Minun jalkapallokauteni siis loppuu elokuun alussa kun hoidot alkavat. En ota mitään riskejä sen suhteen. Eikä se turvonnut alavatsa oikein innosta ottamaan juoksuaskelia, joten parempi näin. Painon pudotuksestakin keskusteltiin lääkärin kanssa. Nyt on tavoitteena sama paino kuin viime syksynä, joten voin huokaista helpotuksesta ja ottaa vähän rennommin. Ei tarvitse enää vetää niin hampaat irvessä. 🙂

Huomenna olisi sitten käynti psykiatrian polilla. Ei sitten jaksaisi yhtään. Kun homma ei toimi niin se ei vaan toimi. Mietin tuossa pitkään, että kuinka saisin asioita puhuttua vielä auki. No tilanne ratkesi vähän jännällä tavalla. Olin yhteydessä oman seurakunnan lapsi- ja perhetyön pappiin ehdottaessani, että täällä meidänkin seurakunnassa järjestettäisiin Tyhjän sylin-messu tai joku vastaavanlainen tapahtuma. Pappi sitten itse ehdotti, että on käytettävissä jos haluan puhua menneistä tapahtumista, joten ensi viikolla sitten katsotaan josko papin kanssa puhuminen auttaisi.

Kuun lopussa meidän olisi sitten vihdoin tarkoitus lähteä Pohjois-Suomea kohti, kun on minun serkkujeni ylioppilas- ja valmistujaisjuhlat. Nyt en voi enää välttää kohtaamasta kaikkia sukulaisia. Ja nyt kohtaan ne kaikki samaan aikaan, samassa tilassa. Luulen, että tilanne menee ihan hyvin. Silloin juhlitaan ja toivottavasti kukaan ei siellä ala mitään kyselemään. Pakenen sitten tilannetta veljeni lasten kanssa vaikka hiekkalaatikolle. 😉 Minun vanhemmat olivat täällä meillä vappuna, mutta eipä me asiasta oikein puhuttu. Hyvä niin.

Ai niin, loppuun vielä pakko kertoa teille kun näin toissayönä  niin ihanan unen. Siinä kannoin sylissäni pientä tyttövauvaa, ei ollut kuin korkeintaan kahden viikon ikäinen. Tytöllä oli aivan tummatukka ja sitä oli paljon. <3 Unessa kutsuimme vauvaa meidän vauvan ”tekonimellä”. Vauvan kasvoja en nähnyt, koska pää oli painuneena rintaani vasten. Tuo tunne oli jotain niin ihanaa ja se uni oli täynnä rakkautta. <3 Se, oliko tämä vinkki tulevaan jäänee nähtäväksi…