Pyhäinpäivän mietteitä

Posted on

Käytiin jo eilen viemässä kynttilät hautausmaalle. Ihmeen helppo päivä ollut tänään. Kyllähän meidän pieni on tänään ollu kovasti mielessä, mutta jotenkin helpottavaa ettei se tuska enää paina rinnan päällä. Eilen oli jotenkin outofiilis käydä hautausmaalla uusi vauva vatsassa. Toivottavasti meidän pieni suojelusenkeli suojelee nyt pikkusisarustaan <3 Tällä viikolla pikkuserkkuni sai kauan odotetun poikavauvan. Olen niin iloinen ja onnellinen heidän puolesta. Heilläkin on melko rankka historia takana, ja vihdoinkin elävä vauva saapui maailmaan. ONNEA! <3

Tänään oon sit koittanu tehdä kouluhommia ja ne taitaa jatkua vielä huomennakin. Onneks ens viikolla mulla on vaan yhtenä päivänä koulua, joten pystyn sitten muut päivät vääntämään kaikkia tehtäviä mitkä pitäis tässä palautella. Vähän jännittää, kun ens viikolla meillä on ensimmäiset laboraatiotunnit. Jotenkin mietin sitäkin, että meillä on yhdellä labratunnilla mm. kanyylinlaitto sekä laskimoverinäytteen otto. No, kotona pitää selvittää miten tämä tapahtuu ja sitten tunnilla se tehdään. Iskee ehkä pieni paniikki, kun tuntuu että asiat pitää osata ilman että kukaan niitä sulle opettaa. Mut toisaalta, pitää olla stressaamatta. Ne nyt menee sitten niin kuin menee. Let´s see. Onneks meillä on kuitenkin tosi kiva labraryhmä, että varmaan saa muilta apuja.

Ens viikolla on se ultra. Jännittää ihan hirveesti. Oon jotenkin valmistautunu siihen, että sieltä tulee huonoja uutisia. Joko vauva ei ole enää edes hengissä tai sitten yhdistelmäseulasta paljastuu joku vaikea vamma. Harmittaa kyllä, etten uskalla ajatella yhtään sitä, että asiat vois olla kunnossakin. Musta tuntuu että menneen viikon oon ollu ihan hirveen väsyny. Eilenkin nukahdin sohvalle, kun tulin koulusta kotiin. Tänään oon haukotellu koko päivän vaikka viime yönä nukuin reilut 8tuntia.  Viime viikolla kävin siellä kilpirauhaskokeissakin ja arvot oli todella hyvät. Ei oo tainnu vielä kertaakaan olla noin hyvät mitä nyt. Eli jatkamme samalla annoksella ja kuukauden päästä mennään uuteen kontrolliin. Toivottavasti ei nyt koko raskausaikaa tarvii juosta noissa kokeissa kuukauden välein.

Katselin tuossa yks päivä tilastoja täällä käyneiden määrästä. Olen todella yllättynyt siitä, kuinka paljon täällä on käynyt ihmisiä. Itse aloin miettimään, että olisi kiva tietää miten ihmiset on tämän blogin löytäneet. Joten rakkaat blogini lukijat, voisitteko jättää minulle kommentteihin jonkun viestin siitä mistä olette blogiini tienne löytäneet. 🙂 Kiitos!


Tyhjän sylin messu 5.11.2015

Posted on

Täytyykin nyt heti muistaa mainostaa, että Kanta-Hämeen alueella järjestetään Tyhjän sylin messu 5.11.2015 klo 19 Hämeenlinnassa Vanajan kirkossa. Toivottavasti tilaisuuteen osallistuu paljon ihmisiä. Me ainakin puolisoni kanssa menemme paikalle. En tiedä yhtään mitä odottaa tilaisuudelta, mutta saamme ainakin hetken hiljentyä ja muistella meidän Enkeliä. Ja tässä omassa mielen kaaoksessa on ehkä ihan hyvä pysähtyä edes hetkeksi.

Jos tätä blogiani nyt lukee joku Kanta-Hämeen alueella asuva yksinäinen tai pariskunta niin rohkeasti vaan paikalle. Samoin laittakaa sanaa kiirimään. En tiedä onko täällä koskaan aiemmin kyseistä tilaisuutta järjestetty. Tarvetta varmaan on, joten nyt kaikki kynnelle kykenevät paikalle ettei tämä jää viimeiseksi kerraksi.


Aamustressiä

Posted on

Näin sitten yöllä unta, että olin menossa ultraan. Heräsin kuitenkin ennen kuin ultraa ehdittiin tehdä. En tiedä johtuuko tämän aamun stressi ja paniikki juuri tuosta unesta vai jostain muusta. Ensimmäistä kertaa tänään nimittäin aloin pelkäämään ensi viikon ultraa ja sitä ettei vauva ole enää hengissä. 🙁 Jotenkin tähän asti vielä mieli on ollut kovin pessimistinen ja en ole uskonut koko raskauteen, ja nyt tämä kääntyikin näin päin. En tiedä johtuuko tämä osaksi myös siitä, että tänään alkoi 13.raskausviikko ja aletaan lähestyä niitä viime raskauden pahoja viikkoja. Nyt on itsellä juuri semmonen olo, etten halua poistua kotoa mihinkään (tänään pitäis mennä kouluun, mutta tässä ahdistuksessa tuskin sinne kykenen). Ajattelin kyllä ottaa puhelun klinikalle, jos se vähän helpottais omaa oloa. Neuvolaankin vois tietty soittaa, mutta en tiedä kuuluisko sydänäänet vielä… siitäkin saisin sitten stressin aikaiseksi jos ne ei kuulukaan. :/ Ehkä mun pitäs vaan keksiä jotain millä saisin ajatukset muualle… tosin se on helpommin sanottu kuin tehty.

Mietin tuossa sitäkin, että johtuuko tämä oma fiilis siitä, että eilen ystäväni synnytys käynnistettiin. Jotenkin jännään nyt sitä, että heidän hartaasti ja pitkään toivottu vauva saataisiin maailmaan. No, jospa tämä tästä päivän aikana helpottais. Taidan eka kuitenkin kilauttaa sinne klinikalle. Ne osaa ehkä rauhoitella mua. 🙂 Olen miettinyt kotidopplerin hankintaa. En tiedä kannattaako, että tuleeko siitä vielä suurempi paniikki jos niitä sydänääniä ei aina saakaan kuulumaan. Neuvolaan pääsen kuitenkin aina jos vaan haluan. Ja eipä se doppler ois edellisessäkään raskaudessa mun paniikkia helpottanu.


Kun vika on päässä…

Posted on

Siis tämä olo menee välillä ihan mahdottomaksi. Kotona on ihan hyvä olla. Eilen oltiin anopin kanssa ostoksilla ja hirvee ahdistus päällä koko ajan. Juoksin vähän väliä vessassa, kun tuntui että jotain valui housuihin. Mutta ei mitään. Heti kun kotiuduin, tilanne helpotti. Illalla lähdimme puolisoni kanssa konserttiin. Taas alkoi pää tehdä tepposia, mutta sitten oli vaan jotenkin tsempattava itsensä niin, että mitään pahaa ei tapahdu, tai jos tapahtuu niin sitten mennään sen mukaan. Selvisin konsertista melko kunnialla. Siellä istuessa huomasin, että kohtu alkaa jo painamaan alavatsalla. Ja kaiken maailman kipuilua ja jomotusta on kyllä joka päivä. Onneks ne on vielä niin pientä, että kyllähän ne kestää.

Seuraava stressi iski ennen konserttiin lähtöä. Olin elokuussa ennen hoitoa inventoinu vaatekaappini ja olin iloinen että sieltä löytyy yhdet mustat suorat housut jotka mahtuisi päälle vielä pidemmän aikaa. Eilen olin laittamassa niitä jalkaa, mutta eipä mahtunut. Meinasin saada melkoiset raivarit. Tosin samalla tajusin, että elokuussa oli hoito ja harmitta kyllä etten ole koskaan seurannut sitä kuinka oma kroppa hormoneihin reagoi. Turvotusta ainakin tulee hirveesti, ja sen myötä varmasti painokin nousee. Ja nyt vielä tämä raskaus pitää yllä sitä turvotusta joten varmaan suurinosa kaapissa olleista vaatteista on kohta pieniä. Mutta minähän en suostu vielä laittamaan rahaa mammavaatteisiin. Katellaan sitten joskus puolen välin jälkeen. Uudet rintsikatkin pitäs ostaa, mutta miksi tuhlata rahoja semmoseen, kun ei tämä kuitenkaan kestä loppuun asti. Mennään siis nyt collegehousu meiningillä. 😀 (onneks ei oo nyt tiedossa mitään konsertteja tai juhlia, että pitäs olla jotain erikoista päälle pantavaa).

Eilen mietin, että tekis mieli soittaa klinikalle ja jutella siellä kätilön kanssa näistä ahdistuksista. Sit aloin miettiin, että ehkä soittelen vasta sen ultran jälkeen, kun sit on kuitenkin soiteltava väliaikatietoja. Niin, kirosin taas julkisen terveydenhuollon. Viime ultrassahan lääkäri sanoi selvittevänsä, että pääsenkö sinne NIPT-kromosomitutkimukseen jo nyt. Aikoi soittaa tai laittaa jotain viestiä siitä sitten minulle, jo alkuviikosta. No, yllätys. Eipä ole kuulunut yhtään mitään. Mua niin oikeesti alkaa ärsyttämään tuo julkisen puolen touhu. Ei siihen voi luottaa näköjään sitten yhtään. 🙁 Luojalle kiitos siitä, että muutamia poikkeuksia sieltäkin löytyy, mutta jotenkin tuntuu väärältä, että asiakkaita kohdellaan tuolla tavalla. Tällä hetkellä en jaksa siitä meteliä nostaa, mutta voipi olla, että asiasta jossain vaiheessa vähän huomautan.

 

 


Neuvola kuulumisia

Posted on

Eilen oli eka neuvola ja paikalla sama tuttu neuvolantäti. Helpotti menemistä huomattavasti, kun ei tarvinnut alottaa koko tarinaa alusta. Neuvolantäti vaikutti aidosti iloiselta, että tulin takaisin, vaikka itse olen kyllä edelleen sitä mieltä että turhaa tämä taas on. Juteltiin paljon tän hetkisistä fiiliksistä ja ihanaa kun joku sanoi, että minun ei tarvitse tehdä mitään semmosta mikä aiheuttaa ahdistusta ja pahaa mieltä. Olen tuntenut huonoa omaatuntoa siitä, etten ole käynyt lenkillä tai salilla, mutta kun se aiheuttaa flasbagin menneeseen niin ei tee hirveästi mielikään. No, ehkä tässä joku päivä keksin jotain semmosta puuhaa mistä tulee hyvä fiilis eikä se muistuta mitenkään menneestä.

Tehtiin taas perusmittaukset. Kyllähän minä tiesin mitä se verenpainemittari tulee näyttämään, joten sain luvan mittailla paineita kotona pari kertaa viikossa. Hemoglobiini oli jälleen hyvä ja painoa… No sen verran, että alkoi ahdistamaan. Oli pakko alottaa nyt tarkemmin kattomaan mitä suuhunsa laittaa, jos se ei tuosta kauheasti pääsis nousemaan. Vaikka neuvolantäti käski olla stressaamatta siitäkään asiasta. Kaikin puolin oli ihan kiva käydä moikkaamassa neuvoläntätiä, ens kerralla sit varmaan päästäänkin jo kuunteleen sydänääniä… Jos nyt sinne asti päästään.

Tänään iltapäivällä sitten labraan verikokeisiin. Tuli vähän hoppu näiden kokeiden kanssa, kun yhdistelmäseulojen verikokeista kestää pari viikkoa ja ultra on kahden viikon päästä. Toivotaan nyt että tulokset tulee ennen ultraa. Edelleen fiilikset on melko negatiiviset, että ei tästä mitään tule. Jotenkin tympäisee nyt sitten juosta verikokeissa ja kiikuttaa kaiken maailman pissanäytteitä jne. Kyselin neuvolantädiltä mahdollisuutta päästä niihin extra ultriin. Sanoi, että jos eivät suostu suoraan äitipolilta sitä ultraa antamaan niin hän laittaa sit lähetettä menemään. Mutta tulen saamaan ylimääräisiä ultrakäyntejä. <3

Jahas, nyt on alettava valmistautumaan kouluun lähtöön. Väsyttää jo nyt, joten tiedossa rankka koulupäivä.


Kyyneliä ja väsymystä

Posted on

Kaikki on ihan hyvin. On vaan ollu jotenkin tunteikas loppuviikko. Katselin tuossa loppuviikosta telkkarista Inhimillisen tekijän ja itkuksihan se meni. Jälleen tajusin, että koin aivan samoja tunteita, mitä haastateltavat ohjelmassa kertoivat tunteneensa, kun olivat kokeneet kohtukuoleman. Marianna kertoi, että hän oli toivonut, että vauva olisi vain otettu pois kohdusta pian ja hän olisi päässyt kotiin. Aivan oli samat tunteet itselläkin tuolloin. Nytkin olen kokenut jotain samankaltaisia fiiliksiä. Pelkään niin tätä tulevaa, että olisin voinut sanoa lääkärille torstaina, että keskeytetään tämä raskaus jo nyt, en kestä sitä sitten myöhemmin. (Kuulostaa varmaan ihan typerältä ja siltä se itsestänikin tuntuu, mutta minkäs teet…)

seuraavat kyyneleet vieritin, kun sain viestiä meidän ihanalta kätilöltä. <3 kiitos, olet niin tärkeä! <3 ihanaa, että joku uskoo ja tsemppaa mua eteenpäin.  Voi kun kaikki menis hyvin loppuun asti ja voisin kikkailla synnytyksen siten että saisin tämän ihanan kätilön paikalle. ( inhimillisessä tekijässä Marianna kertoi että hänen synnytys oli käynnistetty heille tärkeän kätilön työpäivä).

Olen koittanut lukea ensi viikon anatomian tenttiin. Solut, lihakset, hermoston, solukalvot jne… Pää on aivan sekasin. Ja mikä parasta, väsymys on taas huipussaan. Öisin nukun 10 tuntia ja silti päivällä väsyttää. Ihana yhdistelmä. Olen nyt sit tyytynyt osaksi katselemaan netistä peruskoululaisille tarkoitettuja videoita, missä kerrotaan soluista jne. Pysyn paremmin hereillä, ja ymmärränkin asian. 😀

meillä koulussa ois ens viikolla hepatiitti-rokotukset. Kaikki saa ne nyt ilmaiseksi koulun kautta, mutta minäpä oottelenkin sen kanssa sitten jonkin aikaa. Ei ne niitä piikkejä raskaanaoleville pistä. Influenssarokotteen saisin kans, mutta taidan jättää välistä. En oo sitä koskaan ottanu enkä oikein luota näihin rokotuksiin. ( kuulostaa varmaan hyvältä, tuleva terveydenhuollon ammattilainen joka ei usko rokotuksiin) Tällä en sit tarkota mitään perusrokotteita, vaan näitä kaikenmaailman ylimääräisiä rokotuksia, joita tulee kokoajan markkinoille. En ole esim. Influenssarokotteesta kuullut keneltäkään vielä mitään positiivista sanottavaa. Niin,  ja tämä on siis minun kokemus asiasta, jokainen onneksi saa tehdä itse päätökset. 🙂


Väliaikatietoja

Posted on

Mistähän aloittaisin… No, mennään järjestyksessä. Eli tänään oli taas naistentautien polilla ultra. (Ihmeellistä, lääkäri oli juurikin ajoissa) Odotukset ei ollu kovin korkealla. Tiesin, että tyyppi on vielä kyydissä, mutta olisiko vielä hengissä niin se oli se toinen juttu. Ultrassa löytyi sikiö ja sydämen sykkeet ja siellä se kuulemma liikkuikin ihan normaalisti. Itse en oikein jaksanut innostua asiasta, vaan lääkärin näyttäessä ruudulta sykettä, vastasin vaan ’ joo’. Sairaanhoitaja katseli vähän ihmeissään, kun en paljoa hymyillyt hyvien uutisten jälkeen. Juttelin lääkärin kanssa pääsystä NIPT-kromosomitestiin, mutta melko nihkeesti tuo siihen suhtautui. Aikoi selvitellä asiaa muiden lääkäreiden kanssa ja katsoa historiaani tarkemmin. ( no ei siellä näy mitään tietoja epäonnistuneista hoidoista tai muista), joten tuskin siihen nyt heti pääsen. Ehkä sitten jos tästä normaalista seulasta jotain löytyy. Neuvolakortin se lääkäri kirjoitti ja käski soitella heti aikaa nt-ultraan.  Puolisoni odotteli aulassa, ja kehui taas miten iloiselta näytin kun tulin ovesta ulos. Hänelle oli iskenyt paniikki kun sairaanhoitaja lähti kesken kaiken pois huoneesta ja palasi takaisin käsissään nippu äitiyskortteja. Puolisoni säikähti jo että nyt niitä on enemmän kun yksi. 😀

no joo, tämä reissu selvittiin ilman hermojen menetystä. Mutta soittelin sitten äitipolille sitä ultra-aikaa. Sieltä puhelimeen vastasi sitten täti jolla ei tainnu olla paras päivä. Tiuski siinä sitten että millon on laskettuaika ja kai sinä sen nyt itse tiiät… Jäi taas niin paska maku suuhun. Ei sit tehny siinä enää mieli avautua edellisistä kokemuksista. Toivotaan, että ultraamassa ois joku kiva kätilö jolle voisin avautua aiemmista kokemuksistani. Saa nähdä suostuvatko ottamaan mua miten usein ultrattavaksi… Aion kyllä vaatia lisäultria. Jos julkiselta en niitä saa niin sit menen klinikalle. Sieltä saa onneks myös henkistä tukea, kuten taas tänään. <3 mutta näillä siis mennään taas eteenpäin. Tällä hetkellä mennään rv 10+2, ja sikiö vastasi rv 9+2. Maanantaina neuvola ja seuraava ultra on marraskuun alussa.


Kaamea väsymys…

Posted on

ja opiskelu ei ole mikään ihanne yhdistelmä. Mutta näillä mennään. Onneksi nuo koulupäivät ei oo kauheeen pitkiä, mutta koulupäivän jälkeen, kun pitäisi vielä avata kliinisen hoitotyön tai anatomian kirja, niin se on vaikeeta. 😀 No, tästä voi sit olla kahta mieltä, johtuuko väsymys raskaudesta vai noista kyseisistä aiheista. 😉 Kahden viikon päästä ois ensimmäinen anatomian tentti. Ja melko hepreaa on 1/3 koko kirjasta. 😀 Mutta jospa tuon alueen sais edes joten kuten haltuun, niin että läpi pääsis.

Juu, ei oo tosiaan tässä viikkoon paljoa ehtiny raskautta ajattelemaan. On ollu sen verran aikataulutettua tämä elämä. Koen jopa vähän huonoa omaatunota siitä, että en ole ehtinyt levähtää ja nukkua vaikka välillä on väsyttänyt melkoisesti. Öisin oon kyllä sit nukkunu senkin edestä. Viikon päästä sitten ois taas totuuden hetki siellä ultrassa. Saapi nähdä miten menee. Oon taas jotenkin valmistautunut pahimpaan, siihen ettei sikiö enää ole hengissä. Vaikka sitten taas yksi päivä selasin nettiä ja etsin tietoa siitä onko mitään keinoja sikiökalvojen vahvistamiseen, ettei niihin tällä kertaa tulisi reikää. Löysin jonkun blogin, missä kerrottiin että C-vitamiini vahvistaa kalvoja. Niinpä sitten aloin ottamaan vielä vähän ekstrana C-vitamiinia. Kai sitä pieni toivonkipinä jossain elää, mutta menneet tapahtumat taitaa olla vielä niin tuoreena mielessä, ettei paljon uskalla luottaa onnistumiseen.

Taidan yllättää puolisoni pannarilla, kun se tulee salibandyreeneistä. 🙂 joten nyt keittiön puolelle. Palailen asiaan viimeistään ultran jälkeen… mikäli olen jossain ruumiin ja sielun voimissani.


Järkytys

Posted on

Nyt on ollut vuorokausi aikaa toipua tuosta eilisestä uutisesta. Kyllä oli muuten viime yönä uni hukassa. Valvoin varmaan puoli yötä miettien miten tässä käy, ja miten tässä kävi näin. En oo vieläkään asiaa oikein hyväksynyt, vaan jotenkin edelleen on ihan sekava olo. Aamulla koitin sitten keräillä itteeni ja ajatuksiani kasaan, että pystyisin tekemään kouluhommia. Olin kuitenkin asennoitunut siihen, että tänään tai huomenna otan tyhjennys lääkkeet ja sitten elämä jatkuu (olin suunnitellu ottavani viikonloppuna myös reilusti viiniä). Mutta ei sitten. Soittelin aamulla klinikallekin kyselläkseni vähän, että mitäs nyt. Hoitaja olikin aikonut soittaa minulle, sillä lääkärini oli heti halunnut ottaa puhelinajan ja puhua kanssani jatkosta. Siinä sitten käytiin vielä tän hetken fiiliksiä läpi ja jäin odottelemaan lääkärin puhelua.

Iltapäivällä sitten lääkäri soitti. En oikein tienny, että mitä ois pitäny sanoa. Lääkäri oli tietenkin kovin iloinen, mutta edellinen raskaus huomioon ottaen ja nyt tämän sikiön kokoa ajatellen, ei halunnut turhia juhlia. Hissukseen mennään eteenpäin. Oli kuitenkin sitä mieltä, että sitä kokoa ei nyt kannata miettiä. Että mennään seuraavaan ultraan ja katsotaan mikä tilanne. Hän suositteli myös, että pääsisin nyt niihin NIPT- kromosomitutkimuksiin, jossa siis tutkitaan sikiön kromosomeja mutta se tehdään minun verestäni. Tämä on uutta ja huomattavasti turvallisempi tutkimus kuin istukka- tai lapsivesinäytteet. Yksityisellä tuo koe on kuulemma sen verran kallis, että jos kunnallinen ei suostu sitä ottamaan niin sitten mennään perinteisellä seulalla, tosin jos löytyy jotain, niin kukaan ei tule pistämään minkäänlaista piikkiä minun kohtuuni.

Kysyin lääkäriltä, että miksi se sikiö ei näkynyt viikko sitten. Siihen lääkärillä ei tietenkään ollut mitään yhtä oikeaa vastausta, vaan se on voinut olla jossain piilossa niin ettei se vaan näkynyt. Näin voi kuulemma käydä myös myöhäisemmilläkin viikoilla, mistä syystä yleensä tehdään uusi ultra reilun viikon jälkeen. Jotenkin omaa oloa ainakin vähän helpotti se, kun puhuimme edellisestä raskaudesta ja siitä, että kun tilanne on nyt sama, mutta miten kävi viimeksi. Lääkäri oli kuitenkin sitä mieltä, ettei sitä sikiön kokoa voi yhdistää siihen miten viimeksi kävi. Nyt kaikki voi mennä hyvin, tai sitten ei. Saa nähdä miten tässä käy. Elämä on ihmeellistä ja yllättävää. <3

Oli soitettava tänään muuten taas sinne neuvolaan ja kerrottava tilanteesta. Nyt on varattu neuvola-aika ultran jälkeiselle viikolle, jotta ehdin sitten saamaan lähetteet verikokeisiin oikeilla viikoilla jne. Melkosta rumbaa tämä näyttää olevan.