Kuulumisia tohinan keskeltä

Posted on

No niin, eipä sitä ole paljoa ehtinyt tässä tietokonetta availemaan, saatikka kirjoittamaan jotain. 🙂 Ei sillä, poitsu nukkuu kyllä hyvin myös päivällä, mutta jotenkin sitä ei vaan ole saanut sitten aikaiseksi raapustaa teille kuulumisiamme. No yritetään nyt, edes jotain. 🙂

Arki rullaa täällä ihan mukavasti. Pojan kanssa hengaillaan kotosalla ja nyt kun ilmatkin on näin upeat niin koitetaan ulkoilla mahdollisimman paljon. Elämä kipsin kanssa on sujunut ihan mallikkaasti ja edessä olisi vielä pari kipsin vaihtoa ja sitten kesäkuun alussa tuo minun pelkäämä akillesjänteen tenotomia eli katkaisu. Silloin vietämmekin sitten päivän ja yön sairaalassa pojan kanssa. Tulee olemaan sitten itselleni hyvin raskas päivä. Mikään muu ei itseäni juurikaan pelota, mutta tuo nukutus. Koitin udella kiurgilta nukutuksesta, mutta hän antoi hieman ympäripyöreän vastauksen. Lähinnä kun toimenpide on hyvin pieni, kestoltaan ehkä 2min + kipsaus, että joutuvatko laittamaan hengitysputket jne. Toivoisin niin, että tuo tehtäisiin vaan kevyessä humautuksessa. Mun sydän varmaan hajoaa jos tuolle pienelle laitetaan hengitysputki. 🙁 Tiedän kyllä, että pienempiäkin vauvoja leikataan ja heille tehdään isojakin sydänleikkauksia, mutta nyt täytyy sanoa, että oma on oma. Se pienikin asia tuntuu oman lapsen kohdalla ihan kauhean suurelta ja pahalta. Ja tietenkin tähän liittyy vahvasti myös tuo oma menettämisen pelko, joka vaivasi minua koko raskauden. Leikkaus on aina riski, joten tiedostan myös sen varjopuolet. Ja menettäminen… Se olisi jotain ihan kammottavaa. Itken jo nyt, kun mietinkin tulevaa leikkausta. 🙁

Synnytyksestä kirjoittaessani en muuten muistanut ollenkaan kertoa kokemuksiani doulasta. No, lyhyesti: Parasta! Siis voi hyvänen aika. Ehkä meidän kohdalla vielä sattui doulan kanssa kemiat niin hyvin yksiin, että vaikkei oltu nähty ennen synnytykseen menoa kuin pari kertaa niin tuntui kuin oltaisi tunnettu pidempäänkin. Aivan loistavaa. Ja mikäli tulevaisuudessa vielä päädyn synnyttämään niin ihan varmasti otan doulan mukaan. Samaa mieltä on myös puolisoni jolle jäi myös tosi hyvä mieli synnytyksestä. 🙂 Että miettikää ihmeessä doulan käyttöä, vaikka se oma puoliso siellä synnytyksessä paikalla olisikin.

Havahduin tässä toissapäivänä siihen, että aloin kaipaamaan sitä pyöreää raskausvatsaani ja sen sisällä potkivaa tyyppiä. Jossain määrin pidin siitä vatsasta. Samaten kolmen viikon aikana olen useaan otteeseen itkenyt sitä, kun näen tuon pienen pojan kasvavan. Eihän minulla kohta enää ole sitä pientä vauvaa… 🙁 Ne pienet tulitikun ohuet sormet ovat saaneet ylleen pienen rasvakerroksen. Samoin leuanalle on tullut toinen leuka ja posketkin ovat nyt niin pyöreät. Poika viettää päivässä jo useamman tunnin hereillä, ärisee, örisee ja päästelee kaikkia ihmeellisiä ääniä. Katselee jo tarkkaan ympärilleen. Niin, ja on muuten poika kietonut jo molemmat vanhemmat pikkusormensa ympärille. Että saa nähdä miten hienosti tässä vielä käy. 😉

Adoptioprosessi ei ole vielä edennyt juuri mihinkään. Paperit on laitettu eteenpäin, mutta nyt siellä PeLassa odottelevat kaupungilta maksusitoumusta ja jotain tietoja. Viime viikolla kävin isyydentunnustuksessa. Kyllä meinasi mennä hermot siihenkin touhuun, kun eka he eivät tienneet mitä sinne pitää kirjoitella kun isyyslaki on muuttunut. Verenpaineet nousi jo melkoisesti jo pelkän puhelinkeskustelun aikana. Onneksi itse käynti lastenvalvojalla oli sitten helpompi nakki, ja hän pyyteli vielä anteeksi sitä säätämistä. No, mutta jospa tämä jossain vaiheessa etenisi mutkattomasti. Onhan tässä kaikkea muutakin huolta ja stressiä, että ei jaksaisi enää noista asioista stressata.

P.S. Ette muuten usko, mutta en ole vieläkään saanut Kelalta päätöstä äitiyslomasta! Katselin juuri tänään noita omia tietojani Kelasta ja edelleen siellä odottelevat työnantajalta sitä yhtä paperia. Pikkusen alkaa kismittämään! Niin, ja nyt kun opintovapaani katkaistaan vaan sairausloman perusteella, mikä on kuitenkin minulle palkallista äitiyslomaa on työnantaja hakenut Kelalta sairauspäivärahaa! Mikähän soppa tästäkin syntyy… Pahoin pelkään, että tämä ei pääty hyvin. 🙁

 


Posted on

Kiitos kaikille onniteluista <3 Lämmittää mieltä kovasti.

Täällä on nyt vietetty jo ensimmäinen äitienpäivä, vaikka täytyy myöntää, että se tuntui ihan päivältä muiden joukossa. Tähän asti jokainen päivä on tainnut olla minulle äitienpäivä. <3

Meille kuuluu oikein hyvää. Pikkumies sai viime viikolla ensimmäisen kipsin jalkaansa. Hän oli kovin reipas, nukkui koko kipsauksen ajan. Ylihuomenna on edessä kipsinvaihto ja samalla reissulla saamme käydä kylvettämässä pojan sitten lastenosastolla. Kotonahan tuo kylvettäminen ei oikein onnistu tosiaan sen kipsin kanssa, joten on tosi kiva että sairaalassa tämä asia on sitten järjestetty. Poika syö todella hyvin. Ollaan naurettukin jo monta kertaa sitä, miten päivittäin syödyn maidon määrä kasvaa. 🙂 Meillä mennään nyt pelkällä korvikkeella. Oma maito on semmosta liurua, ja kun poika on tottunut syömään pullosta jo sairaalasta asti niin imetys oli melkoista huutoa. Muutaman kerran sitten pumppasin maitoa pulloon ja annoin pullosta rintamaitoa, mutta kun se on semmosta liurua niin ei poitsu ollu kovin tyytyväinen. Ja sitten päätin, että miksi kiusaan poikaa tuolla. Ihan varmasti hän kasvaa myös korvikkeella (onhan serkkunsakin kasvaneet) ja itselleni on pääasia, että poika on tyytyväinen ja saa mahansa täyteen. Nyt meillä sitten nukutaan yötkin hyvin. Viime yönä syötiin klo 23, klo 2,30 ja 5.30. Itekin on paljon virkeämpi olo, kun saa nukuttua tuommoisia 3tunnin pätkiä joka yö.

Puolisoni oli viime viikon ja on tämänkin viikon sairaslomalla. Kyllä sekin on melkoista showta. Hän on oikeutettu isyyslomaan, mutta saamme Kelaa varten jonkun lapun vasta sitten kun tämä adoptioprosessi lähtee liikenteeseen. Viime viikon lopulla haimme maistraatista virkatodistukset jotka meidän pitää nyt sitten toimittaa adoptiotoimistoon. Ihan jännä nähdä kuinka kauan tässä seuraavassa projektissa sitten menee. Mutta pääasia on, että poika voi hyvin ja ilman virallisia papereitakin me olemme perhe ja poika on myös puolisoni. 🙂

Ilmatkin ovat olleet aivan mahtavat, joten olemme päässeet joka päivä ulkoilemaan. On muuten ollut aivan ihanaa päästä kävelemään tuonne ulos. Ei tarvitse pelätä, että vauvalle kävisi jotain ja liitoskivutkaan eivät vaivaa. Mutta onhan tuo kävely vielä semmoista köpöttelyä, mutta kyllä se tästä. 😉 Nauttikaahan tekin auringosta! <3


Rakkaudesta sekaisin <3

Posted on

Anteeksi pitkä tauko blogin päivityksessä, mutta ehkä sen sallinette sillä siihen on erittäin hyvä syy. 🙂 Meidän pieni poikamme näki päivän valon perjantaina 29.4.2016. <3 Eilen, kaksi päivä myöhemmin kotiuduimme sairaalasta ja koitamme nyt sopeutua tähän uudenlaiseen arkeen. Mutta kirjoitellaanpas jotain pääkohtia viime aikaisista tapahtumista.

Maanantaina 25.4. kävimme äitipolilla kontrollissa ja keskustelemassa lääkärin kanssa synnytyksen käynnistyksestä. Kaikki oli kunnossa ja lääkäri ehdotti, että synnytys käynnistettäisiin keskiviikkona 27.4. jolloin alkaa rv 39. Eli hyvillä fiiliksillä kotiin pakkailemaan sairaalakassia valmiiksi. Lääkärin kanssa sovimme, että ballongin laiton jälkeen jään osastolle odottelemaan tilanteen etenemistä. Tämä sen takia, että minä ja puolisoni saamme rauhassa levätä ja nukkua, eikä tarvitse hermoilla synnytyksen käynnistymisestä. Ja samalla pystyvät osastolla seurailemaan minun verenpaineita.

Keskiviikko aamu koiti ja suunnistimme aamupäivästä äitipolille. Ensin istuin taas käyrillä n. 20min jonka jälkeen pääsin lääkärille. Ballongin laitto oli minulle ainakin hyvin helppo toimenpide. En tuntenut sitä lainkaan. Paineen tunne tuli vasta sitten kun nousin jalkeille. Ballongin laiton jälkeen kätilö vei minut sitten osastolle. Keskiviikko menikin sitten osastolla hengaillessa. Alkuun ballongi aiheutti paineen tunnetta ja pientä menkkamaista kipua. Iltaa kohti tuo kipu helpottui vaikka koitin pysyä mahdollisimman paljon liikenteessä. Ensimmäinen yöni sairaalassa oli melkoinen kokemus. Sänky oli aivan kamala. Nukuin yön todella huonosti. 1-2 tunnin pätkissä ja sitten oli aina pakko kääntää kylkeä jne.

Torstai aamuna klo 10 lääkäri tuli sitten ottamaan ballongin pois. Se lähtikin ihan vetämällä. Siitä sitten tavarat matkaan ja kohti synnytyssalia jossa puhkaistiin kalvot klo 11. Salissa odottelinkin supistuksia jotka alkoivat kyllä, mutta kovin vaimeina. Pari tuntia taisimme odotella supistuksia ja sitten klo 13 alettiin tiputtamaan oksitosiinia. Tehokas aine. Supistuksia alkoi tulla. Annosta nostettiin vähän väliä ja supistukset pahenivat. Koitin pysyä liikenteessä mahdollisimman paljon. (anteeksi, mutta ajantajuni on varmaan kadonnut jossain vaiheessa) Ensimmäisenä kivunlievityksenä käytin ihan suihkua. Lämmin suihku oli aika ihana ja siellä vierähti aikaa noin 40min (suihkusta tulon jälkeen huoltomiehet tulivat paikalle sillä joku viemäri oli vuotanut alakertaan. Aiheutin sairaalalle vesivahingon). Tämän jälkeen kivunlievityksenä kokeiltiin kohdunsuunpuudutetta (tai joku vastaava). Se ei kuitenkaan tehonnut kovin hyvin. Kärvistelin jonkin aikaa ja sitten pyysin jo vahvempaa kipulääkettä. Ja siinä ei kauaa mennyt kun paikalle tuli nukkumatti laittamaan epiduraalipuudutuksen. Kokemuksena ei nyt mikään kovin ihana, varsinkin kun ensimmäinen pisto osui suoraan verisuoneen. Mutta taivas aukeni sen jälkeen. Ihana puudutus. Sillä mentiinkin sitten koko loppu synnytys.Puolen yön jälkeen oli pakko ottaa parin tunnin unet, kun homma eteni kovin hitaasti minun kohdalla. Kätilöillä kyllä riitti kiirettä, kun synnäri oli täynnä. Joutuivat soittamaan lisää henkilökuntaa töihin.

Jossain vaiheessa pidettiin oksitosiinista puolen tunnin tauko, että vauva ei ala stressaamaan. Oli ihan hyvä, sillä sain taas nukuttua hetken aikaa. Aamuvuoron vaihtuessa oli kohdun suu 8cm auki ja sain häpyhermopuudutuksen ja lisää epiduraalipuudutetta. Joskus klo 9 pintaan alkoi olla ponnistamisen tarve. Alkuun pikku treeniä ponnistamisesta ja siitä sitten enemmän tosissaan kunnon ponnistamista. Klo 9.38 maailmaan saapui huutava 10 pisteen poika. <3 Itku tuli aivan välittömästi ja sitähän riitti. Siihen tunnetilaan ei vaikuttanut mikään mitä minulle sanottiin. Synnytyskassiin olin kuitenkin pakannut vauvalle vaaleanpunaiset vaatteet. Olihan meille luvattu 99% varmuudella tyttövauvaa. (kotona oli siis laatikot täynnä tyttöjen vaatteita). Toinen mitä kätilöt kertoivat vauvan synnyttyä oli, että hänellä on kampurajalka. Mikään näistä tiedoista ei saanut minua itkemään tai murehtimaan. Itkin valtoimenani sitä onnea mitä tuona hetkenä koin. Niitä kyyneliä mitä olin tuskissani ja peloissani pidätellyt sisälläni koko raskausajan. Nyt minä olin oikeasti äiti. Minulla on ihana pieni poika joka on terve ja me olemme nyt ihka oikea lapsiperhe.

Pienen poikamme strategiset mitat syntyessä olivat 45,5cm ja 3070g. <3

Nyt olemme aloittelemassa arkea kotona ja eihän tässä ole ehtinyt tehdä muuta kuin ihastella pienokaista. Paljon kaikkea puuhaa on edessä. Keskiviikkona menemme sairaalalle kun kipsaushoito aloitetaan. Perjantaina tulee sitten neuvolantäti kotikäynnille. Adoptiopaperit pitäisi saada kasaan ja lähetettyä eteenpäin jne. On tässäkin hirveesti hommia, mutta tuo poika vaan on niin ihana ja rakas, että  sen vuoksi me tehdään mitä vaan. 🙂 Mutta paljon on vielä taisteleltava. Tästä se elämä pienen pojan kanssa alkaa. <3