Anteeksi :)

Posted on

Siis oho… nyt on kyllä edellisestä kerrasta vierähtäny melkoisesti aikaa. No, mutta toisaalta tässä on eletty ihan perus vauva-arkea. On ulkoiltu, syöty, vaihdettu kakkavaippoja, puklailtu, pesty pyykkiä jne. 🙂 Ja edelleen joka päivä tirautettu muutama kyynel siitä onnesta ja kiitollisuudesta, että poika on täällä. <3

Poika kasvaa ihan kamalaa vauhtia. Eilen pituutta oli jo huimat 54,5cm ja painoa 4550g. 🙂 Mihin se äidin pieni vauva hävisi??? 😉 Eilisestä voisin tosiaan kirjoitella vähän enemmän sillä sehän oli nyt sitten taas itselleni aivan kamalan rankka päivä. Eilen koitti se päivä, kun pojan piti mennä sinne akillesjänteen tenotomiaan, eli kampuran takia akillesjänne katkaistiin. No, alkuviikolla selvittelimme anestesiaa. Käytännöt vaihtelee niin paljon sairaaloittain. Toisissa tuo katkaisu tehdään ihan paikallispuudutuksessa ja toisissa kevyessä humautuksessa jne. No, meille jäi auki se, mikä on pojan anestesia. Sen tiesimme että sitä ei tehdä puudutuksessa. Itse toivoin kovasti että kun kyseessä on niin pieni operaatio, että se tehtäisiin ihan humauttamalla. Maanantaina saimme sitten puhelimeen anestesialääkärin joka kertoi että toimenpide tehdään ihan kunnon unessa. Ja mikä kamala ahdistus itselleni tuli siitä, että tuolle pienelle laitetaan hengitysputket jne. 🙁 Olin ihan paniikissa. Leikkausta edeltävänä iltana nukahdin pojan viereen itkien ahdistusta ja pelkoa. Eilen aamulla sitten meidän piti olla osastolla jo kukon pierun aikaan. Eka oli kipsin poisto ja sen jälkeen minä sain itse kylvettää pojan. Ensimmäisen kerran. <3 Poitsu oli itse rauhallisuus vaikka oli syönyt edellisen kerran ennen klo 3. Olin varautunut siihen, että huutoa riittää kun ruokaa ei tule. Mutta siinäpä hän nukkui sitten minun sylissä siihen asti kun tuli aika lähteä leikkuriin. Kirurgi kävi moikkaamassa meitä ja kertoi vielä toimenpiteen kulun. Totaalinen romahtaminen tuli itselleni kun laitoin pojan sairaalan sänkyyn ja hänet vietiin pois huoneesta.Pelko siitä, että jotain menee vikaan sai mut ihan hysteeriseksi. Kokoilin itseäni siellä huoneessa varmaan puolisen tuntia ja sitten lähdettiin puolisoni kans käymään kaupassa, että saadaan jotain syötävää osastolle.

No melko pikaisesti sitten käytiin kaupassa ja kun tultiin takasin osastolle niin kirurgi tuli tosi sit meitä moikkaan ja kertomaan leikkauksesta joka oli menyt hyvin, juuri niin kuin oli suunniteltu. Poika oli vielä heräämössä. Sitten tuli taas itku. Helpotus. Juteltiin sit vähän meidän taustoista ja siitä kohtelusta ja palvelusta mitä on tuolla sairaalalla tässä vuosien varrella saatu. Tuntu, että kirurgi ymmärsi vihdoin meidän tuskan ja ahdistuksen. Pahoitteli omasta puolestaankin sitä, että meitä on kohdeltu millon mitenkin. Tuosta jutustelutuokiosta ei mennyt varmaan kuin 15minuuttia niin hoitaja tuli huikkaamaan että menee hakemaan pojan heräämöstä. Oli kuulemma jo kiukkuisena siellä alkanu mekastamaan. Ja kun poika vihdoin kärrättiin huoneeseen, tippui iso kivi sydämeltä ja jälleen tuli itku. Nyt se oli ohi. Nyt ei tarvitse pelätä. En menettänyt pientä. Loppupäivän poika oli kovin väsynyt. Söi kyllä hyvällä ruokahalulla, mutta nukahti samantien. Illalla sitten jaksoi olla jo hetken aikaa hereillä ja voitte vaan kuvitella mitä tapahtui sitten yöllä, kun itse olisin kaivannut unta. 😀 Niin, poikaa ei väsyttänyt. Hän halusi valvoa. Millon nousin laittamaan tuttia, millon kitistiin niin että poika piti ottaa syliin jne. Nukuin maksimissaan 5tuntia. (edellisenä yönä 4tuntia). Mutta ihan sama. Kirurgi tulikin heti aamulla ennen kahdeksaa käymään ja tsekkasi pojan varpaat ja sanoi että saadaan lähteä kotiin. JEEEE!!! Nyt sitten elellään tämän viimeisen kipsin kanssa kolmisen viikkoa ja sitten päästään kipsistä eroon. 🙂 Itselle tuli kovin turvallinen olo, kun kirurgi antoi meille hänen oman kännykkänumeronsa, että jos jotain kysyttävää tulee ilta- tai viikonloppuaikaan niin voi aina soittaa. Kun ei tuolla sairaalalla muut tuosta hoidosta tiedä (paitsi toinen lasten kirurgi, jonka numero siinä lapussa oli kans).  Nyt sitten ollaan jo vihdoin kotona ja kaikki on hyvin. <3

Niin, mutta jos jotain ihanaa ja iloistakin asiaa tähän vielä kirjoittelisin (olihan tuokin ihan iloinen asia, että kaikki meni hyvin). Alkuviikosta suuntasimme pojan ja puolisoni kanssa klinikalle. Minä olin varannut sinne ajan jälkitarkastukseen. Ja voi että… meinaspa sielläkin itku tulla, kun päästiin näyttämään poikaa ihmeiden tekijöille. 🙂 Kyllä siellä riitti lirkuttelijoita. 😀 käytävällä odotellessamme ja jutellessamme kätilöiden kanssa yksi klinikan lääkäreistä meni ohi ja tokaisi: ” miten niistä tuleekin noin nättejä, tehdään lisää vauvoja.” 😀 Ja meidän oma hoitava lääkäri sitten alkoi puhumaan jo pakastetun alkion siirrosta. 🙂 Ja kyllä hän kertoi myös että ihan on hyvät edellytykset tehdä vaikka uusi IVF-hoitokin. Ne heittäytyi vallan mahdottomiksi siellä. Vaikka enpä pistäisi vastaan vaikka jonkun ajan kuluttua jotain tämän suuntaista lähdettäisiin kokeilemaankin. 😉 Pitkään juteltiin oman lääkärin kanssa ja kiitokseksi veimme hänelle pienen lahjan ja pojan kuvalla varustetun kortin. Saimme myös pojan valokuva-albumiin kuvan missä hän on lääkärin sylissä. Niin ja klinikalta poika sai lahjaksi pehmopupun. Oli kyllä aivan loistava käynti ja nyt sit varmaan jonkun aikaa pysymme pois tuolta (vaikka ainahan me voidaan ohi ajaessa käydä poikaa siellä näyttämässä).

Nyt on tosiaan kaikki ns. viralliset jutut takana ja on aika alkaa keskittymään ristiäisten valmisteluihin. Juhlat on viikon päästä ja paljon on vielä tehtävää. Niinpä tämä mamma hörppää nyt aamukahvinsa kitusiin ja alkaa keskittymään ristiäisjuttuihin.