Keväiset tervehdykset kaikille

Voitteko kuvitella, meidän pieni mies täyttää parin viikon päästä 1vuotta. Minulla ei ole enää vauvaa, vaan touhukas taapero. Eilen viimeksi istuin ystäväni kanssa kahvipöydässä ja taivastelimme sitä kuinka nopeasti tämä vuosi on mennyt. Vastahan tuo pieni nyytti syntyi ja nyt järjestelemme jo synttäreitä. <3 Kun nyt katson taaksepäin mennyttä vuotta on se ollu ehdottomasti positiivinen ja ihana vuosi. En vaihtaisi mitään. Poika ja koko perhe olemme saaneet olla terveinä. Hymypoika on valloittanut meidät, lähisuvun ja myös lähikaupan myyjät. 🙂 Nykyään meidän kauppareissut kestää, kun E valloittaa hymyllään kaikki muut kaupassa olijat. 🙂 Välillä mietin aikaa synnytykseen asti ja sekin oli ihana kokemus, mieluusti kokisin sen vielä joskus uudestaan, mutta annetaan pojan vielä hetki kasvaa ja nautitaan elämästä näin kolmestaan.

Tulevaisuuden näkymät ovat aika selvät. Minä olen hoitovapaalla sinne saakka, kun E täyttää 3vuotta. Sitten sen jälkeen kaikki on vielä auki. Tosin nyt syksyllä palailen koulunpenkille. Nyt ainakin näyttää siltä, että suurimman osan syksystä saan olla kotona E:n kanssa, käyn koululla vaan tenttimässä muutamia kursseja. Ennen joulua olisi sitten tiedossa harjoittelu vastasyntyneiden osastolla, tämän lisäksi yritän päästä syksyllä tekemään vielä jonkun harjoittelun pois alta. Niin, ja E menee sitten mun koulu-/työpäivinä mummulle hoitoon. Mummuhan ilmoitti, että hän sitten haluaa hoitaa pojan, ettei sitä laiteta muualle hoitoon. No, tämä sopii minulle. 🙂

Mutta täällä elämä rullaa eteenpäin, harvemmin enää on aikaa blogia päivittää, mutta silloin tällöin voin tänne käydä jotain kirjoittamassa. Ja niistä uusista vauvoista…. katsellaan mikä tilanne on vuoden päästä. 😉 Ihana kevättä kaikille ja nauttikaa elämästä <3


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

+ 18 = 28